Raakamaan hankinta kohdistetaan ensisijaisesti yleiskaavan mukaisille kasvusuunnille
Maanhankinta
Kaupungin maanhankinnan tärkein tehtävä on hankkia maata tulevan yhdyskuntarakentamisen tarpeisiin.
Hankimme maata omistukseemme raakamaana ennen kaavoitusta. Riittävällä raakamaavarannolla luomme toimintaedellytykset suunnitelmalliselle kaavoitukselle, turvaten riittävän tonttituotannon ja yhdyskuntarakentamisen. Asemakaava‑alueella kaupunki hankkii omistukseensa ensisijaisesti yleisiä alueita, kuten puisto- ja katualueita sekä rakentamiseen kaavoitettua kohtuuhintaista valmiin kunnallistekniikan piirissä olevaa maata.
Kuntien maanhankintaan liittyvää lainsäädäntöä on Maankäyttö- ja rakennuslaissa, Etuostolaissa sekä Lunastuslaissa.
Suurin osa yhdyskuntarakentamiseen tulevasta maasta hankitaan vapaaehtoisin kaupoin siten, että hinnoittelu eri aikoina syntyvien kauppojen kesken on johdonmukaista. Maanhankinta pyritään tekemään ajoissa siten, että kunnalle saadaan turvattua riittävä maareservi tuleviin tarpeisiin.
Halutessasi myydä maata kaupungille ota yhteyttä maankäyttöpalveluun.
Maanluovutus
Kaupungin maanluovutus on pääasiassa tonttien luovutusta asumiseen ja yrittämiseen.
Tonttien luovutuspolitiikalla tähtäämme tasapainoiseen ja viihtyisään kaupunkirakenteeseen, julkisten palvelujen tehokkaaseen ja tasapainoiseen hyödyntämiseen sekä elinkeinoelämän kehittymiseen ja kilpailukykyyn. Pitämällä tonttitarjonta kysyntää vastaavalla tasolla, kaupungin tavoitteena on hillitä asemakaava-alueen ulkopuolelle suuntautuvaa pientalorakentamista.
Ota yhteyttä
maanmittausinsinööri
044 4294 247
Tekniset palvelut
tekninen johtaja
044 4294 255
Tekniset palvelut
kaavoitusinsinööri
044 4294 370
Tekniset palvelut