Kategoriat
Liikuntapalvelut Yleinen

Kaupungin sponsorointitukihaku 2025 on aukaistu

Ylivieskan kaupunki tekee sponsorointiyhteistyötä paikallisten urheilijoiden, seurojen, joukkueiden ja ryhmien kanssa. Sponsoroinnin lähtökohtana on yhteistyökumppanin tuoma valtakunnallinen positiivinen julkisuus Ylivieskan kaupungille.

Sponsoroitava taho voi olla esimerkiksi valtakunnan tasolla menestyvä urheilujoukkue tai yksilöurheilija. Ylivieskan kaupungin voimassa olevat sponsorointisopimukset tuodaan esille Ylivieskan kaupungin internetsivuilla. Sponsorointiyhteistyökumppani sitoutuu sopimuksessa tuomaan esille Ylivieskan kaupungin brändiä. Tämän lisäksi sponsoriyhteistyökumppanilta edellytetään tapauskohtaisesti määritettyä yhteistyötä.

Sponsorointia tehtäessä kaupunki arvottaa sponsoritarjoukset suhteessa kaupungin markkinoinnin ja muihin tarpeisiin. Koska kyseessä on kahdenvälinen yhteistyö, on sponsoroitavan tarjottava kaupungille vastinetta suhteessa myönnettävään tukeen. Kaupungin kannalta tärkeitä tekijöitä voivat olla mm. sponsoroitavan näkyvyys, ammatilliset kyvyt ja tuki, verkostot ja suhdetoiminta. Sponsorointi on kaupunkimarkkinointia, jonka tarkoituksena on tuoda kaupungille myönteistä julkisuutta. Hakijoiden arviointi tapahtuu hakulomakkeen sekä liitteenä toimitettavan vapaamuotoisen hakemuksen pohjalta.

Huomioi, että sponsorointituki on yhteistyötä valtakunnan tasolla menestyvän urheilujoukkueen tai urheilijan kanssa, eikä se ole perinteinen kaupungin seuratuki!

Sponsorituen hakeminen

1. Sponsorointitukihakulomake
Kaikki sponsorirahaa hakevat tahot (urheilija, seura, joukkue, ryhmä) täyttävät hakulomakkeen, joka löytyy Kunta-akkunasta (https://akkuna.fi). Kaikkiin sarakkeisiin ei tarvitse vastausta. Muistathan täyttää yhteyshenkilön yhteystiedot oikein.

2. Vapaamuotoinen perustelu
Kaikki sponsorirahaa hakevat tahot kirjoittavat (urheilija, seura, joukkue, ryhmä) liitteeksi vapaamuotoisen hakemuksen. Ohjeellinen pituus 1 sivu (A4) ja toivottu tiedostomuoto on pdf. Hakemuksessa sponsorirahan hakija avaa: a) kuinka paljon hakija pyytää sponsorirahaa, b) mitä hakija tarjoaa kunnalle vastineeksi, c) hakija voi avata muita yhteistyömahdollisuuksia. Lisäksi hakija saa mahdollisuuden avata sponsorointihakulomakkeen eri kohtia, mikäli kokee tämän tarpeelliseksi.

Hakuaikataulu

Vuoden 2025 sponsorointitukihaku koskee kesä- ja talvilajeja ja haku on auki 2.12.2024 – 15.1.2025. Erillistä ns. syksyn hakua ei enää ole.

Sponsorisumma yhteistyökumppanille on maksimissaan 1500e.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Kasvatus ja opetus Yleinen

Ylivieskan kaupunki hakee lukion rehtoria

Ylivieskan kaupunki hakee Ylivieskan lukioon vakituiseen virkasuhteeseen

REHTORIA

Aloitus 1.4.2025 tai sopimuksen mukaan.

Tervetuloa johtamaan Ylivieskan lukion toimintaa ammattitaitoisessa ja motivoituneessa työyhteisössä. Virassasi pääset kehittämään monipuolisesti lukion toimintaa ja alueellista yhteistyötä.

Ylivieskan lukio on n. 270 opiskelijan ja 20 opettajan tiimilukio, jonka tavoitteena on opiskelijoiden osallistaminen sekä vastuullisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien korostaminen.

Ylivieskan sivistyslautakunnalle osoitettu hakemus ja ansioluettelo toimitetaan 10.12.2024 klo 15.00 mennessä sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi, josta löydät myös hakemuksen tarkemmat tiedot.

Lisätietoja:

Johanna Rautakoski
sivistyslautakunnan puheenjohtaja
johanna.rautakoski@valtuusto.ylivieska.fi
040 7078 483

Eija Saarela
vs. sivistysjohtaja
eija.saarela@ylivieska.fi
044 4294 212

Nina Savolainen
henkilöstöpäällikkö
nina.savolainen@ylivieska.fi
044 4294 242

Pekka Pieskä
vt. lukion rehtori
pekka.pieska@edu.ylivieska.fi
044 4294 206

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Yleinen

Ylivieskan kaupunginhallituksen kokouksen 25.11.2024 päätöksiä

Kaavoituskatsaus 2025 ja kaavoitusohjelma 2025-2028

Kaupunginhallitus merkitsi kaavoituskatsauksen ja kaavoitusohjelman tiedoksi ja lähettää sen edelleen kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

Kiinteistökaupan esisopimus liikerakennusten korttelialueen tontista WasaGroup Oy:lle

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy kiinteistökaupan esisopimuksen, jossa sovitaan liikerakennusten korttelialueen (KM-8) tontin luovuttamisesta WasaGroup Oy:lle, kauppahinnaltaan 545.000,00 euroa.

Itseoikaisu päätökseen 26.8.2024 §233 – Yksityisten pihojen aurausavustuksen periaatteet sosiaalisin ja terveydellisin perustein

Verohallinnolta saadun lisäinformaation osalta yksityispihojen aurausavustukset eivät ole veronalaista tuloa. Kaupunginhallitus päätti itseoikaista päätöksen niiltä osin, kuin asian valmistelussa on esitetty aurausavustuksen olevan veronalaista tuloa. Kaupunginhallitus poisti siis osan valmistelusta, jossa mainitaan avustuksen olevan veronalaista tuloa.
Lisäksi päätettiin, että yksityispihojen aurausavustusten lisähaku tehdään ajalle 27.11.-10.12.2024.

Kaupunginhallituksen ja -valtuuston kokousaikataulu keväällä 2025

Kevään 2025 kaupunginhallituksen ja valtuuston kokousaikataulu päätettiin. Ei muutoksia pohjaesitykseen.

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen ja yhteistoimintamenettelyn tuloksena mahdollisista toimenpiteistä päättäminen

Kaupunginhallitus päätti, että yhteistoimintalain 4§ 1. ja 4. momentin edellyttämät neuvottelut on käyty ja 13 § mukainen neuvotteluvelvoite on täyttynyt. Kaupunginhallitus hyväksyi yhteistoimintatyöryhmän 13.11.2024 käsittelemään neuvottelutulokseen kirjatut työnantajan esittämät sopeuttamistoimet ja päätti hyväksyä ne osaltaan.
Ylivieskan kaupunkia koskevat yhteistoimintaneuvottelut, jotka aloitettiin tuotannollisista ja taloudellisista syistä 5.9.2024 ja joiden viimeinen neuvottelukerta oli 13.11.2024. Yhteistoimintaneuvottelut ovat nyt päättyneet. Irtisanomiset ja palvelussuhteen muutokset kohdennetaan neuvottelutuloksen mukaisesti.
Työnantaja esitti, että neuvottelussa keskitytään käsittelemään alla olevaa ehdotusta ja sen yksityiskohtia: Sivistyspalveluista yhteensä 21 htv (henkilötyövuotta) + ohjaajista 10 % laskennallinen vähennys. Sivistyspalveluiden henkilöstö jaettuna niin, että Varhaiskasvatus 11 htv ja opetushenkilöstö 10 htv.
Toimenpiteinä sivistyspalveluissa asiassa edetään seuraavalla tavalla:

  1. Määräaikaisuuksien vähentäminen
  2. Eläköitymiset

Opetushenkilöstön vähennys realisoituu syyslukukauden 2025 alusta kehittämisohjelman toimeenpanossa.

Teknisissä palveluissa yhden henkilötyövuoden osa-aikaistaminen ja yhden henkilötyövuoden irtisanominen taloudellisista ja tuotannollisista syistä.

Hallintopalvelujen osalta 0,5 henkilötyövuotta saadaan vähennettyä tehtävänkuvan muutoksilla ja 0,5 henkilötyövuotta osa-aikaistamisella. Lisäksi 1 henkilötyövuoden irtisanominen taloudellisista ja tuotannollisista syistä.

Lisäksi TTES:n alaisuudessa oleva tuntipalkkainen henkilöstö siirtäminen kuukausipalkkaisten työehtosopimuksen piiriin TS-sopimuksen alle.

Viimeisellä neuvottelukerralla yhteistoimintaryhmä totesi neuvottelut päättyneiksi ja päätti esittää yhteistoimintaneuvotteluiden lopputuloksen kaupunginhallitukselle. Neuvottelut päättyivät erimielisinä. Henkilöstön edustajat esittivät ja kirjasivat yhteistoimintaryhmän pöytäkirjaan kommenttina vastalauseen sopeuttamistoimenpiteisiin, jotka liittyvät henkilöstön vähentämiseen. Lisäksi vastustettiin tuntityöläisten henkilöstön (TTES) siirtämistä kuukausipalkkalaisten työehtosopimuksen piiriin (TS).

Kaupunginhallituksen 26.8.2024 § 241 käynnistämä yhteistoimintalain mukainen koko kaupungin henkilöstöä koskeva yhteistoimintaneuvottelut tuotannollisin ja taloudellisin perustein talouden tasapainottamiseen on saatu päätökseen. Työnantajan esitys henkilöstövähennyksiksi on osa tulevaa talousarvioesitystä. Henkilöstövähennykset toimeenpannaan hallintosäännön mukaisilla toimivaltuuksilla valtuuston hyväksyttyä talousarvion. Kaupunginvaltuuston talousarviokokous on 9.12.2024.

Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2024
Kaupunginhallitus merkitsi asian tiedoksi ja lähettää osavuosikatsauksen seuraavaksi valtuustolle.

Vuoden 2025 talousarvion ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelman hyväksyminen
Kaupunginhallitus aloitti talousarvion käsittelemisen vuodelle 2025. Toinen käsittely on kaupunginhallituksessa 4.12, jonka jälkeen talousarvio etenee kaupunginvaltuuston päätettäväksi 9.12.2024.

Osallistuminen Lasten itsenäisyyspäivän juhliin
Kaupunginhallitus päätti lähettää kaksi osallistujaa Lasten itsenäisyyspäivän juhliin ja maksaa kahden osallistujan matkakustannukset.

Täyttölupa-anomus rakennustarkastajan viran määräaikaisesta täyttämisestä
Kaupunginhallitus päätti myöntää täyttöluvan rakennustarkastajan virkaan määräaikaisesti 1.1.2025-31.12.2027.

Ylivieskan lukion rehtorin virka, täyttölupa-anomus
Kaupunginhallitus päätti myöntää Ylivieskan lukion rehtorin viran täyttöluvan 1.4.2025 lukien tai sopimuksen mukaan.

Lisätietoja asiassa antaa:
Marjaana Haapakoski
vs. hallintojohtaja
044 4294 611
marjaana.haapakoski@ylivieska.fi

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Yleinen

Ylivieskan kaupunki on julkaissut jo viisi podcastia

Aiheena podcasteissa:

  • Palveluverkkoratkaisu
  • Talousnäkymät
  • Inve-näkymiä
  • Ylivieskan vahvuudet
  • Ylivieskan kaupungin liikuntapalvelut, kirjastopalveluista sekä nuorisopalvelut
  • Ylivieskan kaupungin elinvoimaisuus
  • Ylivieskan kaupungin talous
  • Tapahtumat ja tapahtumatuotanto

Voit kuunnella podcastit Ylivieskan kaupungin YouTubesta (@ylivieskankaupunki6855)

Podcastin teknisestä toteutuksesta vastaavat media-alan opiskelijat Lenni Peltonen, Riiko Savela ja Sara Tenkula Koulutuskeskus Jedun Ylivieskan toimipisteestä.

Kuulemisiin!

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Työ ja yrittäminen Yleinen

Etsimme työntekijöitä YKN -työllisyysalueelle

Julkiset työvoima- ja yrityspalvelut siirtyvät valtiolta kuntien järjestämisvastuulle 1.1.2025 ja nykyiset TE-toimistot lakkautetaan.

Ylivieska, Kalajoki, Nivala, Alavieska, Sievi ja Merijärvi ovat muodostaneet yhdessä työllisyysalueen julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden tuottamiseksi alueemme henkilö- ja yritysasiakkaille. Ylivieska toimii työllisyysalueen vastuukuntana.

Etsimme YKN -työllisyysalueelle:

ASIANTUNTIJAA, viestintä ja tilastointi

TE-ASIANTUNTIJAA, vieraskieliset työnhakijat

TE-ASIANTUNTIJAA, henkilöasiakkaat

Tarkemmat tiedot ja haku Kuntarekrystä (www.kuntarekry.fi)

Lisätiedot:
Elinvoimajohtaja
Juho Niemelä
040 6795 106
juho.niemela@ylivieska.fi

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Työ ja yrittäminen Yleinen

TE-uudistus yrityksen näkökulmasta- ajankohtainen info

Työnantajatilaisuus maanantaina 25.11.2024 kello 14 alkaen.

Ravintola Pikkuveli, Lintutie 1, Ylivieska.

Te-palveluiden järjestämisvastuu siirtyy valtiolta kuntiin 1.1.2025.
Vuodenvaihteen jälkeen kunta vastaa sekä kaikkien työnhakijoiden, että työnantajien työvoimapalveluista.

Tervetuloa mukaan kuulemaan, mitä uusi työllisyysalue tuo tullessaan sekä keskustelemaan ja kehittämään tulevia palveluita teidän tarpeitanne vastaavaksi. Olemme kiinnostuneita kuulemaan kokemuksianne sekä ajatuksianne esimerkiksi työvoiman saatavuuteen ja rekrytointiin liittyen.

Kahvitarjoilu

Ilmoittaudu mukaan (www.ylivieskanelinvoima.fi)

Lisätietoa:

Juho Niemelä
Elinvoimajohtaja
juho.niemela@ylivieska.fi

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Työ ja yrittäminen Yleinen

Haemme asiantuntijaa YKN-Työllisyysalueelle

Julkiset työvoima- ja yrityspalvelut siirtyvät valtiolta kuntien järjestämisvastuulle 1.1.2025 ja nykyiset TE-toimistot lakkautetaan.

Ylivieska, Kalajoki, Nivala, Alavieska, Sievi ja Merijärvi ovat muodostaneet yhdessä työllisyysalueen julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden tuottamiseksi alueemme henkilö- ja yritysasiakkaille. Ylivieska toimii työllisyysalueen vastuukuntana.

Ylivieskan kaupunki hakee työllisyysalueen hankinnoista ja maksatustehtävistä vastaavaa

ASIANTUNTIJAA

Ylivieska-Kalajoki-Nivala työllisyysalueelle vakituiseen virkasuhteeseen. Työpaikka sijaistee Ylivieskassa.

Työllisyysalueen hankintoihin kuuluvat mm. työvoimakoulutukset, valmennukset, kototutumiskoulutukset sekä asiantuntija-arvioinnit työllisyysalueen yritys- ja henkilöasiakkaille.

Tehtävään sisältyy myös työllisyysalueen maksatustehtävät.

Hakuaika 24.11.2024 kello 23.59 asti

Tarkemmat lisätiedot ja haku Kuntarekrystä (www.kuntarekry.fi)

Lisätietoja:
Elinvoimajohtaja
Juho Niemelä
040 6795 106
juho.niemela@ylivieska.fi

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Kulttuuripalvelut Liikuntapalvelut Varhaiskasvatus Yleinen

Koko perheen Joulupolku

Joulupolku kutsuu jälleen pieniä ja isoja askeleita Puuhkalan museoalueelle
sunnuntaina 1.12.2024 kello 15:00-18:30 välisenä aikana.

Tervetuloa tähän sadoin kynttilöin valaistuun ulkotapahtumaan, joka antaa mahdollisuuden saavuttaa aidon joulutunnelman kiireettömästi. Polulla voit nähdä ja kokea mm. metsän joulun riemua, tonttupajan ahkerointia, saunatontun hikistä puuhaa, seimen ihmettä ja voit myös jättää joulutoivekirjeen joulupostikonttoriin.

Tapahtuma on ilmainen.

Mehua ja pipareita on tarjolla kävijöille.

Tapahtuman pääjärjestäjänä toimii Ylivieskan kaupungin varhaiskasvatuspalvelut sekä Ylivieskan kaupungin kulttuuripalvelut, liikuntapalvelut sekä tekniset palvelut. Lisäksi yhteistyössä MLL, Ylivieskan seurakunta sekä lukuisat vapaaehtoiset.

Osoite: Puuhkalantie 6, Ylivieska

Lämpimästi tervetuloa! 

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Yleinen

Haemme terveysinsinööriä (terveydensuojeluvalvonta)

Haemme ympäristöterveydenhuollon yksikköön toistaiseksi voimassa olevaan, kokoaikaiseen virkasuhteeseen 1.1.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan

TERVEYSINSINÖÖRIÄ (terveydensuojeluvalvonta)

Terveysinsinöörin viran hakuaika on 28.11.2024 klo 15:00 asti.

Tehtävät koostuvat pääasiassa terveydensuojelulain mukaisista valvontatehtävistä, joihin lukeutuvat olosuhdevalvonta kohteissa, asumisterveysasiat sekä talousvesi ja uimavesivalvonta. Käytännön työtehtäviin kuuluvat suunnitelmallinen ja akuutti valvonta valvontakohteissa sekä tarvittaessa niissä suoritettavat tutkimukset ja näytteenotto. Tehtäviin kuuluvat myös ilmoitusten ja hakemusten käsittely, lausuntojen laatiminen ja toimijoiden ja kansalaisten neuvonta.

Tarkemmat tiedot ja hakemukset ensisijaisesti Kuntarekryn kautta (www.kuntarekry.fi)

Mikäli tämä ei ole mahdollista, voi työpaikkaa hakea lähettämällä kirjallisen hakemuksen määräaikaan mennessä osoitteeseen:

Ylivieskan kaupunki
Kirjaamo
Kyöstintie 4
84100 Ylivieska.
Kuoreen merkintä ”terveysinsinöörin virka”.
Hakemusasiakirjoja ei palauteta.

➡️Lisätietoja:

Ympäristöterveydenhuollon johtaja
Päivi Pyykönen
044 4195 026

Terveysinsinööri
Piia Junnikkala
044 419 5823

etunimi.sukunimi@ylivieska.fi

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Asuminen ja ympäristö Yleinen

Ylivieskan kaupunki hakee rakennustarkastajaa

Rakennustarkastaja hoitaa virassaan Toholammin ja Sievin kunnan rakennusvalvontaa, jonne Ylivieskan kaupunki myy tämän palvelun.

Virka on määräaikainen, kestoltaan 2 vuotta.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto tai maankäyttö- ja rakennusasetuksen 108 §:n siirtymäsäännöksen mukainen tutkinto ja lisäksi riittävä kokemus rakennussuunnitteluun ja rakennustyön suoritukseen liittyvissä tehtävissä.

Arvostamme myös kokemusta kunnallisesta päätöksenteosta, vuorovaikutustaitoja, rakentamisen tehtäväkentän kokonaisvaltaista tuntemusta sekä kokemusta rakennusvalvonnan sähköisistä asiointijärjestelmistä ja arkistoinnista.

Hakuaika päättyy 22.11.2024 kello 15.00.

Tarkemmat tiedot ja haku Kuntarekrystä www.kuntarekry.fi

Lisätietoja:

Johtava rakennustarkastaja
Harri Häivälä
044 4294 373

Ympäristöpäällikkö
Heikki Estola
044 4294 227

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin