Kategoriat
Asuminen ja ympäristö Kasvatus ja opetus Vapaa-ajan palvelut

Liikuttavan hyvää yhteistyötä kunnan ja yritysten kesken

Kunnianhimoinen kaukalohanke käynnistyy Ylivieskassa Pohjois-Pohjanmaalla. Hankkeen tavoitteena on yhdistää voimat lasten liikunnan edistämiseen ja luoda uusi toimintatapa kunta-yritys -yhteistyöhön. Ylivieskan pilottitoteutuksen opit tullaan tarjoamaan kaikkien Suomen kuntien saataville. Hankkeen yhtenä mahdollistajana on Euroopan johtava kaukalovalmistaja ICEPRO.

Aito huoli

Hankkeen taustalla on huoli lasten yleiskunnon ja toimintakyvyn heikkenemisestä, mitä osoittaa viimeisimpänä Opetushallituksen Move!-toimintakykymittaus. 5. ja 8. -luokkalaisille vuonna 2021 suoritetun mittauksen tuloksissa todetaan, että lähes puolella tutkituista nuorista toimintakyky on niin heikolla tasolla, että se voi häiritä arjessa selviytymistä. Hanketta koordinoivan LevelUpin toimitusjohtajan Jouni Anttilan kasvoilta paistaa huoli, kun hän kertoo ajatuksistaan.

– Sellainen kuva tulee, että esimerkiksi pihapelikulttuuri on katoamassa. Se, että liikutaan vähemmän tai aivan liian vähän rapauttaa jo motorisia perustaitojakin. Anttila muistuttaa lisäksi siitä, että liikkumattomuudella on yhteys oppimisvaikeuksiin ja sitä kautta jopa koko kansantalouteen – terveydenhuollon kustannukset nousevat, ja toisaalta oppimispolut mutkistuvat.

Matala kynnys

Hankkeen keskeisiin ajatuksiin kuuluu se, että lapsille ja nuorille tarjotaan liikuntamahdollisuus mahdollisimman matalalla kynnyksellä.

– Kaikilla ei syystä tai toisesta ole mahdollisuutta osallistua ohjattuun seuratoimintaan, muistuttaa Anttila.
– Uskomme, että tarjonta luo kysyntää, ja kaukaloille löytyy tätä kautta käyttäjiä; ja toisekseen hankkeen on kyllä tarkoitus palvella ihan kaiken ikäisiä. Viedään mukava ja vähän erilainen liikuntapaikka kohtuullisen lähelle kaikkia.

Myös Ylivieskan kaupungin hyvinvointijohtaja Joose Kemppainen on samoilla linjoilla.

– Lasten ja nuorten liikkumisessa on varmasti tapahtunut polarisaatiota, aktiiviset liikkuvat aikaisempaa enemmän ja puolestaan vähemmän liikkuvat aikaisempaa vähemmän. Helposti saavutettavat matalankynnyksen liikuntapaikat ovat keskeisessä roolissa aktivoimaan kaikkia liikkumaan.

Kaikki hyötyvät

Kuntien näkökulmasta se, että liikuntapaikka tarjotaan liike-elämän tuella, on tietysti mukava ajatus, mutta ei aivan ongelmaton. Kampanjasta aiheutuu merkittävä kuluerä. Kuinka tähän on varauduttu?

– Projektin ajatukseen kuulu se, että kolmen vuoden kustannukset katetaan mukaan lähtevien yritysten toimesta, Anttila selvittää.
– Yritykset saavat näkyvyyttä paitsi konkreettisesti kaukalon laidassa, myös digitaalisen sertifikaatin muodossa.

Minkälaisille yrityksille tällainen yhteistyö sitten soveltuu – paikallisille vai valtakunnallisille?

– Sekä että, vastaa Anttila ytimekkäästi.
– Konseptissa yrityksen koolla tai toiminta-alueella ei ole merkitystä.

Kunnilta hanke vaatii ensimmäisen kolmen vuoden aikana ainoastaan maa-alueen, johon kaukalo pystytetään. Samalla kunta saa myös omiin käyttötarkoituksiinsa yhden liikuntapaikan lisää.

–  Meille päätös lähteä mukaan pilotoimaan yhteistyötä kaukalohankkeen toteuttamiseen oli selvä, Joose Kemppainen taustoittaa.
– Kaupungista löytyy johtava kaukalovalmistaja ja laaja liikuntamyönteinen yrittäjäverkosto, joten mukaan lähteminen oli itsestään selvää. Uskon myös, että hyvinvoinnin konkreettinen tukeminen olosuhteiden mahdollistamisella lisää alueen yhteisöllisyyttä ja mahdollistaa entistä monipuolisempaa yhteistyötä alueen eri toimijoiden kanssa tulevaisuudessakin. Uskon, että tässäkin yhteistyöllä saadaan aikaan kokonaisuus, joka on enemmän kuin osiensa summa.

Itse kaukalo

Miksi juuri ICEPRO on mukana?

– ICEPROlla on jo jonkin aikaa sitten lanseerattu Playline tuoteperhe, eli pienempi kaukalo tuoteperhe, joka soveltuu sekä päiväkoti, koulu ja miksei myös yksityiskäyttöön. Vähän aikaa Jounin kanssa keskusteltuamme meillä oli syntynyt ajatus tästä kampanjasta, millä teemme kunnille lisäliikuntapaikan hankkimisen helpoksi, edesautamme lasten pihaliikuntaa ja teemme kampanjamme kautta tätä valtakunnallista ongelmaa näkyväksi. Samalla ICEPRO saa myös kaivattua näkyvyyttä Playline tuoteperheelle, hankkeen toinen puuhamies, ICEPRO:n toimitusjohtaja Lasse Pylväs vastaa.

ICEPRO on johtava kaukalovalmistaja Euroopassa, ja sen kaukaloita on nähty muun muassa jääkiekon MM-kisoissa. Nyt tarjottava kaukalo kulkee nimellä PLAYLINE ja sen strategiset mitat ovat: 7 x 15 metriä ja laidan korkeus sivuilla 0,55 metriä. Päädyissä on suojaus, jonka korkeus on 1,6 metriä laidan päälle. Kampanjapaketti sisältää lisäksi kaksi Leijonaliigamaalia ja maaliverkot. Kaukalossa on Stilmat-pelilattia, jonka päälle voi jäädyttää jään. Kesäisin kaukalossa voi pelata erilaisia pallopelejä, kuten jalkapalloa tai sählyä. Talvisin liikuntapaikka palvelee jäälajeja. Kampanjan kaukalot on ensisijaisesti suunnattu päiväkoti-, esikoulu- ja alaluokkaikäisille lapsille.

Pilotointi Ylivieskan kaupungin kanssa käynnistyi syksyllä 2021 laajalla yhteistyöllä ja sen tuloksena ensimmäinen kaukalo vihitään käyttöön Ylivieskassa alkukesästä 2022.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Asuminen ja ympäristö Yleinen

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumosi ja palautti uudelleen käsiteltäväksi Tuomiperän tuulivoimapuiston rakennusluvat

Ympäristöpalvelut tiedottaa, 1.4.2022

Ylivieskan rakennus- ja ympäristölautakunta myönsi 28.4.2020 rakennusluvat kahdeksan tuulivoimalan rakentamiseksi Tuomiperän tuulivoimapuistoon.

Rakennusluvat perustuivat korkeimmassa hallinto-oikeudessa 27.12.2016 valitusten jälkeen vahvistuneeseen oikeusvaikutteiseen osayleiskaavaan sekä poikkeamislupiin, joilla voimaloiden kokoa korotettiin kaavassa osoitettuun nähden.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on päätöksellään 29.3.2022 kumonnut rakennus- ja ympäristölautakunnan myöntämät luvat ja palauttanut ne uudelleen käsiteltäväksi. Päätöksen perusteluiden mukaan alueelle on osayleiskaavan hyväksymisen jälkeen muodostunut susien ns. Nivalan reviiri, jonka alueen sisään Tuomiperän tuulivoimapuisto sijoittuu.

Oikeus toteaa, että susi on ns. luontodirektiivin liitteessä IV(a) tarkoitettu laji. Liitteessä mainittujen lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä luonnonsuojelulain 49 §:n nojalla. Nämä lajit ovat ns. tiukan suojelujärjestelmän lajeja. Tällöin lupa-asiaa ratkaistaessa on otettava huomioon, ettei lajin lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämis- tai heikentämiskieltoa rikota. Näiden kielteisten vaikutusten aiheutumista ei oikeuden mielestä ole voitu tässä tapauksessa poissulkea.

Rakennus- ja ympäristölautakunta käsittelee hallinto-oikeuden päätöstä kokouksessaan myöhemmin keväällä.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Yleinen

Tilinpäätös 2021: Kaupungin tulos selvästi talousarviota parempi

Avainluvut pähkinänkuoressa
Asukasluku (arvio 31.12.2021)
Tilikauden ylijäämä
Käyttötalouden toimintakate
Nettoinvestoinnit
Lainakanta
15359
4,2 milj. euroa
99 M€ (kasvu +6,2 %)
15,2 M€
125,9 milj. e (kasvu +4,6 milj.e)
+ Ylijäämäinen talous
+ Asukasluku jatkoi kasvua
+ Merkittäviä investointeja saatiin valmiiksi
(Taanilan ja Kaisaniemen koulut mm.)
– Ilman kertaeriä ja tehtyä veroprosentin korotusta, talous olisi ollut alijäämäinen

Ylivieskan kaupungin tilinpäätös 2021 on selvästi talousarviota parempi. Ylijäämäksi muodostuu 4,2 miljoonaa euroa, kun muutetussa talousarviossa ennakoitiin 1,2 milj. euroa. “Harkinnanvarainen valtionosuus, poikkeuksellisen korkeat myyntivoitot, kasvaneet verotulot ja valtion koronakorvaukset kunnille ovat hyvän tuloksen takana.” talousjohtaja Joonas Yliluoma kertoo.

Hyvä tilikauden ylijäämä pienentää taseessa olevan kattamattoman alijäämän miljoonaan euroon, kun se korkeimmillaan vuonna 2019 oli 10,9 milj. euroa. “Kaupungin alijäämä on katettava vuoden 2023 loppuun mennessä, joten tiukkaa talouskuria jatkamalla tavoitteen saavuttaminen on hyvin mahdollista. “

Kaupungin tilinpäätöksen suurin menoerä on peruspalvelukuntayhtymä Kallion toiminta ja erikoissairaanhoito. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut toteutuivatkin alle talousarvion, mihin vaikutti valtiolta saadut koronakorvaukset.

Elokuussa valmistuneet Taanilan ja Kaisaniemen koulut olivat Ylivieskan historian suurimmat investoinnit, joihin kului 2021 noin 5,8 ja 5,5 miljoonaa euroa. Kokonaisuutena kouluhankkeet maksoivat yhteensä noin 40 miljoonaa euroa. Kolmas valmistunut merkittävä kohde oli Simonpuiston päiväkoti.

Korkeasta investointimäärästä johtuen tulorahoituksella ei saatu rahoitettua kaikkia investointeja, vaan lainaa jouduttiin ottamaan lisää 4,6 milj. e. Kaupunkilaista kohti velkamäärä on 8197 euroa.

“Tästä lainamäärä kääntyy suunnitelmien mukaan laskuun vuonna 2022, kun investointimäärä vähenee selvästi.” Yliluoma toteaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Asuminen ja ympäristö Kasvatus ja opetus Työ ja yrittäminen Vapaa-ajan palvelut Yleinen

Matkahuollon matkakorttien palvelupiste aloitti Ylivieskan Liikuntakeskuksessa

Matkahuollon matkakorttien osto- ja latauspalvelu siirtyi Ylivieskan Liikuntakeskukseen viime viikolla.  Voit hankkia uudet matkakortit tai ladata saldoa jo käytössä olevalle kortille jatkossa Liikuntakeskuksen kahvila Messistä.

Matkahuollon matkakortin voi nyt hankkia Ylivieskan Liikuntakeskuksessa. Liikuntakeskuksen kahvila Messi aloitti Matkahuollon palvelupisteenä viikolla 11 ja sen palveluihin kuuluu uusien matkakorttien myynti sekä matkakorttien lataus. Lipputuotteet, joissa on osoitettava oikeus ostamiseen, esimerkiksi KELAn koulumatkatukiliput, ostetaan myös palvelupisteeltä. Matkakorttien lisälataus on mahdollista jatkossakin palvelupisteen lisäksi useimmissa busseissa, kaikissa R-kioskeissa ja Bussiliput-sovelluksessa, jos matkapuhelimessasi on NFC-sirunlukuominaisuus. Palvelupiste myöntää myös Matkahuollon opiskelijakortteja. Voit lukea lisää opiskelijakorttien myöntämisperusteista https://www.matkahuolto.fi/opiskelijalippu-ja-opiskelijakortti.

”Halusimme varmistaa Matkahuollon palveluiden paikkakunnalla myös jatkossa”

Hyvinvointijohtaja Joose Kemppainen

Tällainen palvelu ei ole ihan perinteinen kunnan toimintakentässä, miksi näin nyt Ylivieskassa. ”Halusimme varmistaa Matkahuollon palveluiden jatkumisen paikkakunnalla myös jatkossa”, kertoo hyvinvointijohtaja Joose Kemppainen. ”Meidän alueellamme suurin osa julkisen liikenteen käyttäjistä on perusopetuksen ja toisen asteen oppilaita. Olisi kohtuutonta ajatella, että palvelu siirtyisi pois paikkakunnalta ja ensisijaisena kärsijänä olisi juuri paikkakunnan lapset ja nuoret. Ehkäpä paikkakunnalla säilyvä palvelu herättäisi myös kiinnostuksen julkisen liikenteen käyttöön työmatkaliikenteessä”, Kemppainen jatkaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Yleinen

Apua ja tukea Ukrainan tilanteessa

Ukrainan sotatilanne on aiheuttanut meissä kaikissa huolta ja murhetta. Huoli sodanjalkoihin jäävistä siviileistä on herättänyt meidänkin alueellamme paljon vapaaehtoista avustustoimintaa. Tässä kootusti tietoa tällä hetkellä voimassaolevista ohjeista ja mahdollisista palvelunumeroista.

Ohjeita Ukrainasta Suomeen saapuville

Maahanmuuttoviraston laatimat toimintaohjeet Ukrainan kansalaiselle ja saavut Suomeen Venäjän hyökkäyksen takia

Ylivieska kaupunki toivoo saavansa tiedon Ukrainasta Ylivieskaan saapuvista/saapuneista sotaa paenneista ukrainalaisista. Tämä on tärkeää, jotta voimme ennakoida palvelujen järjestämistarvetta jo ennen maahanmuuttoviraston virallisia päätöksiä. Tietoja voi ilmoittaa kotouttamisasioita koordinoivalle Marita Öljymäki-Maaralle. Sähköpostitse. marita.oljymaki-maarala@ylivieska.fi tai soittamalla ma-pe 8-16 välisenä aikana p. 044 4294 471 

Kieliversiot:
Інструкції для тих, хто приїжджає у Фінляндію з України (ukr)

Maahanmuuttovirasto pyytää ilmoittamaan Ukrainasta vapaaehtoisilla kuljetuksilla saapuvista ukrainalaisista.
Ilmoita Ukrainasta saapuvien kuljetuksista Maahanmuuttovirastolle ennakkoon

Ylivieskan kaupungin palvelupiste

Etkö löytänyt vastausta ongelmaasi? Ylivieskan kaupungin palvelupiste vastaa kysymyksiisi

Puhelimitse 044 4294 471
Arkisin klo 9-15

Sähköpostitse:
palvelupiste@ylivieska.fi

Poikkeustilanne voi aiheuttaa ahdistusta ja huolta

On ymmärrettävää, että poikkeustilanne voi aiheuttaa huolta ja ahdistuneisuutta. Sota ja hätä voi herättää vanhemmissa ikäryhmissä muistoja sota-ajoista, mutta tavoittavat myös kaikenikäisiä lapsia ja nuoria niin median, somen, kavereiden kanssa juttelun kuin aikuisten keskustelujen kautta. Vanhempana on tärkeää kuunnella nuorta herkällä korvalla, pitää kiinni arjen rutiineista ja pitää yllä toivoa.

Valtakunnalliset kriisipuhelinnumerot ja nettisivut auttavat kriisienkin aikana

Mieli ry:n kriisipuhelin: 09 2525 0111

Sekasin-chat 12-29-vuotiaille

Punainen risti: Näin autat lasta ja nuorta kriisitilanteessa

Unicef: MIten toimia kun katastrofi pelottaa lasta

Pelastakaa Lapset ry: Lapset ja kriisin kohtaaminen

MLL: Lapsi uutistulvassa

Mieli ry: Mitä voin tehdä, jos puheet sodasta huolestuttavat?

Punainen risti: Tukea vaikeaan tilanteeseen

Ylen artikkeleista: sometutkija kehottaa pitämään taukoa TikTokista.

Tietoa avuntarjoajille Ukrainan kriisistä

Suomen Punainen Risti on perustanut Maahanmuuttoviraston pyynnöstä valtakunnallisen infopisteen avuntarjoajille, joka kokoaa tietoa tarjolla olevasta avusta ja välittää sitä eteenpäin avun koordinoimista varten.

Linkki Punaisen Ristin infopisteeseen

Haluan auttaa, kuinka lahjoittaa turvallisesti?

Vastuullinen Lahjoittaminen ry on listannut verkkosivuilleen tarkastuslistan, jonka voi käydä läpi, kun miettii lahjoitusta ja sen kohdetta. Järjestö kehottaa esimerkiksi tarkastamaan, että nämä kohdat ovat kunnossa ennen lahjoituksen tekemistä:

  • Onko keräystaholla www-sivusto ja tuntuuko sivuilla kerrottu tieto uskottavalta?
  • Onko keräystaholla yhteyshenkilö, joka voi antaa lisätietoja keräyksestä ja yhteisön toiminnasta?
  • Onko keräystahon antama tieto avointa ja luotettavaa? Onko mahdollista esimerkiksi saada yhteisön vuosikertomus?

Jos keräystahossa on jotain epäilyttävää tai epäselvää, Vala ry kehottaa, että silloin lahjoitusta ei kannata tehdä.

Poliisin ajankohtaisesta rahankeruulistasta voi myös tarkastaa, onko keräävällä taholla olemassa voimassaoleva rahankeruulupa. Listasta selviää myös, mihin taho aikoo kerättyjä varoja käyttää.
(Lue koko artikkeli: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008646799.html)

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Yleinen

Ylivieskan kaupunki osallistuu SPR:n hätäapukeräykseen

Ukrainan jouduttua Venäjän hyökkäyksen kohteeksi 24.2.2022, on siviiliväestön inhimillisen kärsimyksen määrä merkittävä. Avun tarve alueella on ilmeinen. Suomalaiset kaupungit ja kunnat ovat osoittaneet tukea ukrainalaisille mm. erilaisilla valaistuksilla ja muilla keinoilla.

Ylivieskan kaupunki on aiemmin käyttänyt mm. joulukortteihin varattuja määrärahoja eri hyväntekeväisyysjärjestöjen avustamiseen. Ottaen huomioon poikkeuksellinen konflikti Euroopassa ja sen laajat vaikutukset myös Suomeen ja Ylivieskaan, on perusteltua osoittaa tukea konfliktin uhreille ja antaa apua sodan vaikutusten lieventämiseen ja näin auttaa omalta osaltamme hädänalaisia.

Ylivieskan kaupunginhallitus on eilisessä kokouksessaan päättänyt osallistua Suomen Punaisen Ristin hätäapukeräykseen Ukrainan konfliktista kärsivien auttamiseksi 5000 eurolla. Määräraha käytetään kaupunginhallituksen käyttövaroista.

#WeStandWithUkraine #punainenristi

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Asuminen ja ympäristö

Vestian kuntatiedote: Uusi jätetaksa astuu voimaan 1.1.2022

KUNTATIEDOTE                  22.12.2021

Jokilaaksojen jätelautakunta on hyväksynyt Vestia Oy:n esittämän uuden jätetaksan 25.11.2021 ja se astuu voimaan 1.1.2022. Uuden taksan myötä jätehuollon perusmaksu, jäteastioiden tyhjennysmaksut ja jätteen vastaanottomaksut nousevat. Laskuilla muutos näkyy Vestian asiakkaille ensimmäisen kerran helmikuussa 2022.

Muutoksia perusmaksuun, vastaanotto- ja astiatyhjennyshintoihin

Omakotitalojen ja hyötyjätehuoltoa järjestämättömien taloyhtiöiden perusmaksua korotetaan 1,00 eurolla kuukaudessa. Vuositasolla tämä tarkoittaa 12,00 euron korotusta. Hyötyjäteastiat omaavien taloyhtiöiden perusmaksua korotetaan puolestaan 3,00 € / vuosi ja vapaa-ajan kiinteistöjen perusmaksua 4,00 € / vuosi. Hintoihin ei ole laskettu arvolisäveroa.

Astiatyhjennysten kokonaishintoja korotetaan biojätteen osalta 4 % ja poltettavan jätteen sekä erilliskerättävien jätejakeiden osalta 7 %. Jätekeskuksen tonniperusteisia vastaanottohintoja korotetaan puolestaan 3,4 %. Korotusprosentit on laskettu arvonlisäverottomilla hinnoilla.

Jätetaksa nähtävillä

Jätetaksaluonnos on ollut julkisesti nähtävillä lausuntoja varten 11.10.-10.11.2021. Jätetaksa on annettu yleisesti tiedoksi pitämällä se nähtävillä 29.11.-28.12.2021 välisenä aikana Ylivieskan kaupungin verkkosivuilla: https://poytakirjat.ylivieska.fi/kuulutus/202112706.12708.PDF Uusi jätetaksa päivitetään 1.1.2022 Vestian sivuille osoitteeseen: https://www.vestia.fi/hinnasto/

Lisätietoja:

asiakaspalvelu / asiakaspalvelu@vestia.fi / (08) 410 8700

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Asuminen ja ympäristö Yleinen

Vestia tiedottaa: Taloyhtiöiden muovipakkausten ja biojätteen erilliskeräykset laajenevat

Vestia Oy:n taloyhtiöitä koskeva muovipakkausten erilliskeräys laajenee tammikuussa Kärsämäelle, Pyhäjärvelle, Pyhännälle ja Siikalatvalle. Lisäksi biojätteen erilliskeräys laajenee uuden jätelain myötä koskemaan pienempiä (väh. 5 huoneiston) taloyhtiöitä. Ilmoittautuminen molempiin erilliskeräyksiin on käynnissä.

Ilmoita taloyhtiö mukaan muovipakkausten erilliskeräykseen viimeistään 30.11.

Vestia Oy laajentaa muovipakkausten erilliskeräyksen Kärsämäen, Pyhäjärven, Pyhännän ja Siikalatvan alueelle. Näiden paikkakuntien taloyhtiöitä voi ilmoittaa mukaan tammikuussa 2022 alkavaan muovipakkausten keräykseen osoitteessa webropol.com/s/vestia-muovinkerays tai ottamalla yhteyttä Vestian asiakaspalveluun p. (08) 410 8700 / asiakaspalvelu@vestia.fi. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 30.11.2021.

Taloyhtiöiden muovipakkausten erilliskeräys on käynnissä jo Haapajärvellä, Haapavedellä, Kannuksessa, Kalajoella (pl. Himanka), Nivalassa, Oulaisissa ja Ylivieskassa. Myös näillä paikkakunnilla sijaitsevia taloyhtiöitä voi yhä ilmoittaa mukaan keräykseen.

Vestia toimittaa muovipakkausten keruuastiat veloituksetta taloyhtiöihin. Astiat toimitetaan 1.12.2021-15.1.2022 välisenä aikana. Keräys alkaa tammikuussa 2022.

Biojätteen erilliskeräys pakolliseksi vähintään 5 huoneiston taloyhtiöihin

Uuden jätelain myötä biojätteen erilliskeräys on aloitettava vähintään 5 huoneiston taloyhtiöissä viimeistään heinäkuussa 2022. Vestia laajentaa biojätereittiään kaikissa toimialueensa kunnissa jo maaliskuussa 2022. Tälle reitille voi ilmoittaa taloyhtiöitä mukaan 30.11.2021 mennessä osoitteessa: webropol.com/s/biojatteenkerays tai ottamalla yhteyttä Vestian asiakaspalveluun p. (08) 410 8700 / asiakaspalvelu@vestia.fi.

Keräykseen ilmoittautuneiden taloyhtiöiden tilaamat biojäteastiat toimitetaan helmikuun 2022 aikana ja keräys aloitetaan maaliskuussa 2022.

Lisätietoja:

asiakaspalvelu / asiakaspalvelu@vestia.fi / (08) 410 8700

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Koronavirus

Kaupunki palauttaa laajan etätyösuosituksen

Koronatilanne on heikentynyt niin koko Pohjois-Pohjanmaan alueella kuin Ylivieskassa. Alueellinen koronakoordinaatiotyöryhmä kokoontui tiistaina ja on antanut omat suosituksensa. Laajennettu johtoryhmä kokoontui tänään päättämään Ylivieskan kaupungin osalta tehtävistä toimenpiteistä.

Alueellisen koronakoordinaatiotyöryhmän suosituksesta Ylivieskan kaupungilla on voimassa seuraavat suositukset 31.12. saakka:

Tapahtumat

Tapahtumajärjestäjiä suositellaan kiinnittämään erityistä huomioita siihen, että osallistujilla on mahdollisuus riittävien turvavälien toteutumiseen. Suositellaan noudatettavaksi hygienia- ja turvallisuusohjetta.

Maskisuositukset (koskevat yli 12-vuotiaita)

  • Suositus vailla täyttä rokotussuojaa oleville:

Maskia suositellaan käytettäväksi aina julkisissa sisätiloissa.

  • Suositus koko väestölle riippumatta rokotussuojasta:
    • matkalla koronavirustestiin ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
    • oman harkinnan mukaan julkisissa sisätiloissa, joissa on pidemmän aikaa paljon ihmisiä lähellä toisiaan (esim. yleisötilaisuudet).
    • joukkoliikenteessä etenkin ruuhka-aikana.

Etätyö

Kaupunki ottaa käyttöön laajan etätyösuosituksen. Suositus on voimassa 31.12. saakka.

Lievissäkin hengitystieoireissa on syytä hakeutua koronatesteihin. Sairaana pitää jäädä kotiin. Jos koronarokote on vielä saamatta, Peruspalvelukuntayhtymä Kallion sivuilta voit tarkistaa ja varata sähköisesti oman rokotusaikasi. Lue lisää: www.kalliopp.fi/koronarokotukset

Jos tautitilanne heikkenee entisestään, voidaan kuntakohtaisesti tehdä päätöksiä ja tiukennuksia nopeallakin aikataululla.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Työ ja yrittäminen Yleinen

Ylivieskan Teknologiakylä Ytekin toimitusjohtaja vaihtuu

Yhtiön hallitus ja toimitusjohtaja Sampo Siik ovat yhteistyössä sopineet kokouksessaan 13.10.2021 toimitusjohtajan palvelussuhteen päättyvän välittömästi. Tehtävää hoitaa jatkossa Ylivieskan kaupungin talousjohtaja Joonas Yliluoma

Taustaa

YTEK Ylivieskan Kehityspalvelut sulautui osaksi Ylivieskan kaupunkia 1.6.2021, jolloin Ytekin työsuhteinen henkilöstö siirtyi kaupungin palvelukseen. Ytekin toimitusjohtaja jäi tuolloin Teknologiakylä YTEK Oy:n palvelukseen. Teknologiakylä YTEK Oy:n liiketoiminta jatkuu aikaisempaa huomattavasti suppeampana liiketilojen vuokraajana omistamistaan Smarthouse- ja Origo kiinteistöistä eikä näin ollen kokoaikaiselle toimitusjohtajalle ole tarvetta.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare