Kategoriat
Koronavirus Yleinen

Ajankohtaista koronavirustilanteesta 10.12.2020

Tänään torstaina Kallion alueella ei toistaiseksi ole todettu uusia koronavirustartuntoja. 

Eilen 9.12. tartuntoja todettiin yhteensä neljä. Yksi vahvistettu tapaus todettiin Ratapuiston palvelukodissa, kun oireilemaan alkaneella asukkaalla todettiin koronavirustartunta. Tapaukseen ei liity uusia altistuksia. Loput kolme tapausta liittyivät muihin tartuntaketjuihin, ja sairastuneet oli jo määrätty altistuskaranteeniin. Tiistaina 8.12. Kallion alueella ei todettu koronavirustartuntoja. 

Altistuskaranteenissa alueellamme on tällä hetkellä n. 200 ihmistä. 

Koronavirustartunnan riski Kallion alueella on yhä todellinen. Jos sinulla on hengitystieoireita, pysyttele kotona, vältä lähikontakteja ja hakeudu herkästi koronavirustestiin. Älä mene flunssaisena töihin, kouluun, harrastuksiin tai asioille. Koronavirustartunta on suurimmalle osalle sairastuneista melko lievä ja paranee kotihoidolla, mutta riskiryhmiin kuuluville tartunta voi aiheuttaa vaikean infektion.   

Koronatartuntojen leviämistä voi torjua tehokkaasti yksinkertaisilla keinoilla. Huolehdi hyvästä käsihygieniasta pesemällä kädet usein vedellä ja saippualla. Jos et voi pestä käsiäsi, käytä käsidesiä. Yski tai aivasta hihaasi tai kertakäyttöiseen nenäliinaan, ja heitä nenäliina pois käytön välittömästi jälkeen. Kun liikut julkisilla paikolla, käytä maskia.  

Lisätietoja:
Päivi Peltokorpi, terveyspalvelujohtaja, Peruspalvelukuntayhtymä Kallio

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Kasvatus ja opetus Koronavirus Varhaiskasvatus Yleinen

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio ja Ylivieskan kaupunki tiedottavat 9.12.2020

Päiväkoti Joukahaisessa on todettu koronavirusaltistus 

Ylivieskassa sijaitsevassa päiväkoti Joukahaisessa on 9.12. aamupäivällä vahvistettu koronavirustartunta. Peruspalvelukuntayhtymä Kallion tartuntataudeista vastaava lääkäri on määrännyt sairastuneen tartuntatautilain mukaiseen kotieristykseen ja lähikontaktit karanteeniin. Altistuneita kartoitetaan parasta aikaa ja heihin tullaan olemaan yhteydessä. Altistuneita on yhteensä noin 50. 

Tilanne on tällä hetkellä päiväkodissa rauhallinen. Etätyömääräys ei ulotu kaupungin muihin varhaiskasvatusyksiköihin taikka muihin oppilaitoksiin. Tilannetta seurataan aktiivisesti, ja peruspalvelukuntayhtymä Kallio ja Ylivieskan kaupunki ilmoittavat mahdollisista muutoksista nettisivuillaan. Lisäksi tiedotamme tarvittaessa Wilman kautta oppilaille sekä vanhemmille. 

Kallion alueella ollaan edelleen epidemian leviämistasolla, ja tilanne alueellamme on huonompi kuin Pohjois-Pohjanmaalla keskimäärin. Koronatartuntojen leviämisen estäminen on erittäin tärkeää. Kaikkien hengitystieoireisten tulee välttää lähikontakteja ja pysytellä kotona. Töihin, kouluun, harrastuksiin, kauppaan tai kyläilemään ei tule lähteä lievästikään flunssaoireisena.  

Noudata huolellista käsihygieniaa ja pidä julkisilla paikoilla vähintään 1–2 metrin turvaväli muihin ihmisiin. Käytä maskia.  

Lisätietoja : 

  • Päivi Peltokorpi, terveyspalvelujohtaja, Peruspalvelukuntayhtymä Kallio
  • Risto Olli, johtava ylilääkäri, Peruspalvelukuntayhtymä Kallio
  • Marja-Leena Myllymäki, Joukahaisen päiväkodin johtaja, Ylivieskan kaupunki
  • Maria Sorvisto, kaupunginjohtaja, Ylivieskan kaupunki
Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Koronavirus Yleinen

Ajankohtaista koronavirustilanteesta 8.12.2020

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella koronavirustartunnat ovat edelleen kasvussa. Eilen maanantaina alueellamme todettiin yhteensä 7 uutta tartuntaa, joista 1 Sievissä, 1 Nivalassa ja 5 Ylivieskassa. Tapaukset liittyvät olemassa oleviin tartuntaketjuihin. 

Ratapuiston palvelukodin asukkaista ja työntekijöistä valmistuneet koronatestit ovat olleet negatiivisia. Muutamaa vastausta odotetaan vielä.

Altistuskaranteenissa on alueellamme tällä hetkellä n. 250 ihmistä. Tilanne on hieman parempi kuin viime viikolla, sillä suuria joukkoaltistumisia ei ole viime päivinä todettu. 

Ilmaantuvuusluvut 23.11.–6.12. 

Kallion alueella ilmaantuvuusluvut 23.11.–6.12. ovat huomattavan korkeat. Ylivieskan ilmaantuvuusluku oli 209,5, Sievin 183,6, Alavieskan 119,3 ja Nivalan 93,8. Luvut kertovat, että Ylivieskassa on koronavirustartuntoja suhteessa enemmän kuin Oulussa. Oulun ilmaantuvuusluku samalla ajanjaksolla oli 195,3. 

Jokainen alueemme asukas voi osaltaan auttaa koronavirustartuntojen ehkäisemisessä. On tärkeää, että kaikki hengitystieoireiset välttävät lähikontakteja ja pysyttelevät kotona. Töihin, kouluun, harrastuksiin tai ostoksille ei tule lähteä jos on lieviäkään flunssaoireita.  

Hyvä käsihygienia, turvaetäisyydet ja maskin käyttö ovat yksinkertaisia keinoja torjua virustartuntoja.  

Alueellamme on voimassa leviämisvaiheen suositukset, jotka voit tarkistaa täältä: https://oyskorona.fi/ 

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Koronavirus

Kallio tiedottaa alueen koronatilanteesta

Ajankohtaista koronavirustilanteesta 7.12.2020 

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella koronaviruksen ilmaantuvuus on jälleen noussut. Viimeisen kahden viikon ajalta ilmaantuvuusluku on 156. Ilmaantuvuusluku tarkoittaa todettuja tartuntoja sataatuhatta ihmistä kohti. Luku kertoo, että Kallion alueella ilmaantuvuus on korkeampi kuin Pohjois-Pohjanmaalla keskimäärin, sillä koko Pohjois-Pohjanmaan vastaava tartuntaluku oli eilen 140. Valtakunnallinen ilmaantuvuusluku on 104,2 (THL).  

Tänään maanantaina koronavirustartuntoja on todettu Kallion alueella kolme. Selvitystyö tartuntoihin liittyen on käynnissä.  

Viime viikolla Kallion alueella todettiin 24 uutta koronavirustartuntaa. Tartuntoja on kaikissa Kallion alueen kunnissa.  

Kallion alueella suurin osa tartunnoista on todettu nuorilla ja työikäisillä. Muutamia tapauksia on todettu yli 60-vuotiailla. Lapsia tautiin on sairastunut erittäin vähän. Potilaiden kunto on ollut pääsääntöisesti hyvä. Toistaiseksi kukaan ei ole tarvinnut sairaalahoitoa. 

Ylivieskassa Ratapuiston palvelukodissa todettiin 5.–6.12. kaksi koronavirustartuntaa, toinen työntekijällä ja toinen asukkaalla. Altistuneet asukkaat ja henkilöstö on asetettu karanteeniin. Kaikki Ratapuiston asukkaat ja työntekijät testataan koronavirustartunnan varalta. Toistaiseksi Ratapuistoon liittyen ei ole todettu uusia tartuntoja.  

Jotta epidemian leviäminen saadaan kuriin, on erittäin tärkeää että kaikki Kallion alueen asukkaat noudattavat hygieniaohjeita. Jos sinulla on vilustumisoireita, pysyttele kotona, vältä lähikontakteja ja hakeudu herkästi koronatestiin. Oireiden perusteella ei voi päätellä, onko kyseessä flunssa vai koronavirustartunta, sillä oireet ovat tyypillisesti samankaltaiset.  

Huolehdi hyvästä käsihygieniasta. Pese kädet aina kun tulet kotiin, ja kaupassa käynnin jälkeen vielä uudestaan, kun olet purkanut ostokset. Julkisilla paikoilla liikkuessasi käytä käsidesiä, suojaa kasvosi maskilla ja pidä turvavälit.  

Lisätietoja:

Päivi Peltokorpi, terveyspalvelujohtaja, Peruspalvelukuntayhtymä Kallio

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Asuminen ja ympäristö Kouluhankkeet Yleinen

Kouluhankkeen rakennustyömaatiedote 20/2020

Viikolla 50 (07.12.-11.12.2020) käynnissä olevat työt

Kaisaniemen koulun rakennustyöt

Jokirannan koululla näkymä Labratilaan
Näkymä Labratilasta
Jokirannan koulu, Oppimistori 2. kerroksessa
Näkymä 2. kerroksen Oppimistorilta
  • Lattiapinnoitukset
  • Alakattoasennukset
  • Laatoitustyöt
  • Kalusteasennukset
  • Kylmätilaelementtien asennus
  • Puuväliovien asennus
  • Rakennuksen ulko- ja sisäpuoliset talotekniikkatyöt

Työmaan yhteyshenkilöt:

Skanska Talonrakennus Oy

Tuomo Holma, vastaava työnjohtajapuh. 040 5144 901
tuotantoinsinööri, Birgitta Kemppainenpuh. 040 1691 188
Teemu Liehu, hankekehityspäällikköpuh. 040 0943 488
Toni Vähäjylkkä, talotekniikkapäällikköpuh. 050 3900 461

sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@skanska.fi

Caverion Suomi Oy

sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@caverion.com

Taanilan koulun rakennustyöt

Taanilan koulun Liikuntasalin ulkoseinän värit
Taanilan Liikuntasalin ulkoseinän värit
Taanilan koulun 2. kerroksen oppimistori
Taanilan 2. kerroksen Oppimistori
  • Julkisivujen levytystyöt
  • Tasoite- ja maalaustyöt
  • Laatoitukset
  • Alakattotyöt
  • Lattiapinnoitukset
  • Kalusteasennukset
  • Puuväliovien asennus
  • Rakennuksen sisä- ja ulkopuoliset talotekniikkatyöt

Skanska Talonrakennus Oy

Martti Siika-aho, vastaava työnjohtajapuh. 050 5686 708
tuotantoinsinööri, Birgitta Kemppainenpuh. 040 1691 188

sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@skanska.fi

Caverion Suomi Oy

sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@caverion.com

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Koronavirus Työ ja yrittäminen Yleinen

Pidetään pyörät pyörimässä – turvallisesti!

Tänään 4.12. vietetään Osta työtä Suomeen -päivää. Kun valitset kotimaisen tuotteen tai palvelun, tuet samalla suomalaisia työpaikkoja. Tämä ajatus pätee hyvin myös paikallisella tasolla.

Ylivieskassakin monelle yritykselle joulukaupalla on iso merkitys. Samalla kuitenkin koko maakunnassa eletään koronatilanteen leviämisvaihetta. Se on jokaisen nyt otettava huomioon liikkeissä asioidessaan.

– Me kaikki voimme omalta osaltamme kantaa vastuuta ja tukea samalla paikallisia yrityksiä. Olennaista on, että asiointi tapahtuu turvallisesti, kaupunginjohtaja Maria Sorvisto sanoo.

Monissa ylivieskalaisyrityksissä voi asioida verkon tai puhelimen välityksellä. Osa tarjoaa mahdollisuutta saada tavarat kotiin toimitettuina tai valmiiksi kerättyinä.

Paikan päällä tehtävät ostokset voi ajoittaa vähemmän ruuhkaisiin hetkiin. Maskien, turvavälien ja käsihygienian avulla jokainen meistä voi vähentää tartunnan riskiä.

Myös kauppiaat kannustavat turvalliseen asiointiin. Mallia antaa vaikkapa K-Rauta Rautapohja:

– Kehotamme asiakkaita jo ulko-ovella asioimaan maski päässä. Kehotus on voimassa toistaiseksi. Jos maski on unohtunut, tarjoamme sellaisen. Olemme saaneet tästä linjauksesta pelkästään hyvää palautetta, toimitusjohtaja Tero Nissilä kertoo.

Nissilä muistuttaa, että kun asiakkaat käyttävät maskia, se auttaa myös yrityksen henkilökuntaa pysymään terveenä. Näin pyörät pysyvät pyörimässä.

– Omat työntekijämme käyttävät maskeja koko ajan, myös keskinäisissä tapaamisissaan. Sillä pyrimme varmistamaan, että kauppa voidaan pitää auki ja asiakkaita voidaan palvella.

Nissilän viesti onkin, että jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että alueen koronatilanne saataisiin mahdollisimman nopeasti takaisin perustasolle.

– Kaadetaan tämä korona yhdessä!

Kirjoittaja Hanna Perkkiö

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Työ ja yrittäminen Yleinen

Jouluostokset paikallisilta yrittäjiltä

Ylivieskan kaupunki ja YTEK aloittivat yhteisen kampanjan paikallisten yrittäjien tukemiseksi koronaepidemian keskellä viime keväänä. Kampanja pyörii yhä ja annamme sen kautta markkinointiapua yrityksillemme.

TUE PAIKALLISTA YRITTÄJÄÄ -sivu toimii alustana paikallisten yrittäjien toiminnan markkinointiin ja tiedottamiseen. Sivulle kerätään paikallisten yritysten yhteystietoja, poikkeusolojen palveluja (kotiinkuljetus, lahjakortit tms) tai muuta haluttua näkyvyyttä.

Voisiko tänä vuonna olla joululahjana mm. paikallisten tuotteita ja palveluita?

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Koronavirus Yleinen

Ylivieskan kaupungin 1.12. päivitetyt toimenpiteet koronaepidemian leviämisen hillitsemiseksi

Alueellinen koordinaatiotyöryhmä linjasi sunnuntaina 29.11. tiukennuksista alueellisen koronaepidemian leviämisen hillitsemiseksi.

Ylivieskan kaupungin laajennettu johtoryhmä on päivittänyt omaa ohjeistustaan Pohjois-Suomen Aluehallintoviraston 1.12. päätöksen mukaiseksi.

  • Ylivieskan kaupunki sulkee hallinnassaan ja määräysvallassaan olevat julkiset tilat.
  • Uimahalli ja kaikki kaupungin omistuksessa olevat sisäliikuntatilat (ml. jäähalli ja koulujen tilat) suljetaan harrastus- ja yksityiskäytöltä 18.12.2020 saakka.
  • Kaikki Ylivieskan kaupungin toimesta harjoitettu ryhmäliikuntatoiminta keskeytetään 18.12.2020 saakka (ml. Ylivieskan seudun kansalaisopiston ryhmät Ylivieskassa).
  • Kirjasto pysyy auki rajoitustoimenpitein. Kirjastossa käynti rajataan 15 minuutin asioimiseksi. Kaikki kirjastossa järjestettävät tapahtumat perutaan. Omatoimilehtisali on suljettuna 18.12. saakka.
  • Kulttuurikeskus Akustiikka, nuorisotalo Sputnik ja teatteri Artteri suljetaan harrastus- ja yksityiskäytöltä 18.12.2020 saakka.
  • Ylivieskan Seudun Musiikkiopiston toimintaa ei keskeytetä, opiston toimesta ohjeistetaan erillisistä rajoitustoimista.
  • Ylivieskan Kehityspalvelut YTEKin sekä Ohjaamon tilat pysyvät auki.
  • Työllisyyspalveluiden toiminta jatkuu ennallaan.
  • Lukiossa siirrytään etäopetukseen 1.12. alkaen. Tarkemmista järjestelyistä lukio tiedottaa opiskelijoilleen ja heidän vanhemmilleen Wilman kautta.
  • Esi- ja perusopetuksessa (0.-9. lk) ei siirrytä tässä vaiheessa etäopetukseen. Etäopetukseen voidaan siirtyä vain siinä tapauksessa, jos paikallinen tartuntatautiviranomainen tai AVI niin päättää.
  • Maskisuositus on voimassa Jokirannan koululla 7.–9.-luokilla. Oppilaille jaetaan maskeja kaupungin toimesta.
  • Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kieltää tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla toimialueensa kuntien alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset.

Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu korkeintaan 10 (kymmenen) henkilöä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) 21.9.2020 antamaa ohjetta. Määräys on voimassa ajalla 2.12. – 18.12.2020.

AVIn päätöksen voit lukea täältä.

Ylivieskan kaupunki sekä peruspalvelukuntayhtymä Kallion tartuntatautiviranomaiset suosittelevat vahvasti maskien käyttöä alueellaan.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Koronavirus Yleinen

Pohjois-Suomen Aluehallintoviraston tartuntatautilain 58 §:n mukainen päätös koskien yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kieltää tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla toimialueensa kuntien alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset.

Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu korkeintaan 10 (kymmenen) henkilöä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) 21.9.2020 antamaa ohjetta (liite 1).

Määräys on voimassa ajalla 2.12. – 18.12.2020. Tämä päätös korvaa aiemman Pohjois-Suomen aluehallintoviraston 20.11.2020 antaman päätöksen (PSAVI/8974/2020).

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Asuminen ja ympäristö Yleinen

Vestia tiedottaa: Asiointiohjeistus Vestia Oy:n toimipisteissä koronavirusaikana

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä on eilen 29.11. antanut Vestia Oy:n toimialueen kunnille suosituksensa koronaepidemian leviämisen hillitsemiseksi. Näiden suositusten mukaisesti Vestia Oy on tarkentanut ohjeistustaan toimipisteillä asioiville ja pyrkii siten hillitsemään viruksen leviämistä ja varmistamaan työntekijöidensä sekä asiakkaidensa turvallisuuden. Ohjeistukset ovat voimassa toistaiseksi.

Ohjeistus hyötyjäteasemilla ja lajittelupihoilla asioiville:

  • Vältä tarpeetonta asiointia.
  • Yhtä aikaa voi asioida enintään 10 asiakasta.
  • Käytä kasvomaskia mahdollisuuksien mukaan.
  • Muista säilyttää turvaväli muihin henkilöihin.
  • Vältä asioimista ruuhkaisimpaan aikaan, eli juuri toimipisteen avauduttua.

Asiakaspalvelun, kierrätysneuvonnan ja toimiston toiminta koronavirusaikana

Vestia Oy:n asiakaspalvelu palvelee asiakkaita normaalien aukioloaikojen mukaisesti maanantaista perjantaihin klo 8.00-15.30. Asiakaspalvelu hoidetaan ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostitse. Ylivieskan jätekeskuksessa toimisto- ja palvelurakennusten ulko-ovet ovat lukittu ja henkilökunnan ulkopuolisia vierailijoita ei oteta vastaan. Kierrätysneuvojan vierailut muualle ja ulkopuolisten ryhmien vierailut jätekeskukseen ovat tällä hetkellä myös kielletty.

Lisätietoja:

asiakaspalvelu / asiakaspalvelu@vestia.fi / (08) 410 8700

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin