Kategoriat
Koronavirus Yleinen

Alueellinen koordinaatiotyöryhmä ohjeisti 29.11. alueen kuntia koronaepidemian leviämisen hillitsemiseksi.

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä on sunnuntaina 29.11. antanut alueen kunnille suosituksensa koronaepidemian leviämisen hillitsemiseksi. Ryhmä linjasi lauantaina 28.11. pidetyssä kokouksessaan epidemian siirtyneen Pohjois-Pohjanmaalla leviämisvaiheeseen. Suositukset astuvat voimaan välittömästi ja ovat voimassa 18.12. asti.

1.12. Suosituksia päivitetty * ja ** merkinnöillä koordinaatiotyöryhmän 30.11. tekemien tarkennusten mukaisesti.

Laajennettu johtoryhmä kokoontuu huomenna maanantaina 30.11. ja tiedottaa Ylivieskan kaupunkia koskevista toimenpiteistä saman päivän aikana.

Suositukset viranomaisille

Yleisötilaisuudet

  • Sisä- ja ulkotiloissa tapahtuvien yleisötilaisuuksien osallistujamäärä rajataan 10 henkilöön aluehallintoviraston päätöksellä

Julkiset tilat

  • Suljetaan kuntien päätöksillä kaikki yleisölle avoimet kuntien hallinnoimat julkiset tilat, mutta kuitenkin turvataan oikeus välttämättömiin palveluihin ja asiointiin.

Suositukset väestölle, toiminnan harjoittajille sekä opetuksen järjestäjille

Maskisuositukset (koskee yli 15-vuotiaita)

  • Aina joukkoliikenteessä ja muissa julkisissa liikennevälineissä esimerkiksi taksissa*
  • Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
  • Riskialueelta Suomeen saapuneet matkailijat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä omaehtoiseen karanteeniin, tai jos heillä on omaehtoisen karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
  • Terveydenhuollon henkilöstölle kaikessa potilastyössä. Suositus koskee myös potilaita, omaisia, opiskelijoita ja vierailijoita.
  • Aina julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa mukaan lukien koulut ja oppilaitokset yläkoulusta alkaen **
  • Yksityisten palveluntarjoajien tiloissa (kaupat, pankit jne.)
  • Toisen asteen oppilaitoksissa (mukaan lukien lukiot) ja korkeakouluissa
  • Työpaikoilla sisätiloissa, joissa maskin käyttö on mahdollista

Yksityistilaisuudet

  • Yksityistilaisuuksia ei järjestetä. Poikkeuksena suositukseen on pienimuotoiset muistotilaisuudet, joita voidaan järjestää.

Ryhmäharrastustoiminta

  • 18 vuotta täyttäneiden ryhmäharrastustoiminta keskeytetään. Mahdollisuuksien mukaan harrastustoimintaa toteutetaan etämuotoisena.
  • Lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminta alle 12-vuotiaiden osalta voi harkinnan mukaan jatkua. 12-17 vuotiaiden ryhmäharrastustoiminnan jatkamisen suhteen tulee käyttää erityistä harkintaa. Jos harrastustoimintaa ei keskeytetä, tulee huomioida sosiaali- ja terveysministeriön ohje siitä, että osallistujien sekä lasten saattajien tulee voida välttää lähikontakti toisiinsa.

Lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminnan jatkumisen osalta kunnat tekevät lopulliset päätökset.

Julkiset tilat

  • Toiminnanharjoittajia pyydetään keskeyttämään hallinnassaan ja määräysvallassaan olevien julkisten tilojen käyttö.

Ikääntyneet ja riskiryhmät

  • Julkiset ja yksityiset palveluntuottajat ryhtyvät omassa toiminnassaan tehostettuihin suojaustoimenpiteisiin, joilla varmistetaan korkean sairastumisriskin ryhmien suojaaminen koronavirustartunnalta.
  • Toimenpiteissä noudatetaan THL ohjeistusta.

Opetuksen järjestäminen (Ylivieskan kaupunki tiedottaa opetuksen järjestelyistä maanantaina 30.11.)

  • Lukiot, ammatilliset oppilaitokset, vapaan sivistystyön oppilaitokset (yli 15-vuotiaiden osalta), ammattikorkeakoulut, ja yliopistot siirtyvät etäopetukseen. Suositus koskee sekä julkisia että yksityisiä toimijoita. Suositus ei koske välttämätöntä lähiopetusta.

Etätyösuositus

  • Kaikki työntekijät työskentelevät etätyössä mahdollisimman laajasti

Etäkokouskäytännöt

  • Siirrytään mahdollisimman kattavasti etäkokouskäytäntöihin sekä työpaikoilla että vapaa-ajan kokouksissa

Ravitsemusliikkeet

  • Toimitaan valtioneuvoston ohjeistuksen mukaisesti

Suositukset noudattavat 24.11.2020 STM ohjeistusta.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Koronavirus Yleinen

Alueellinen koordinaatioryhmä: Pohjois-Pohjanmaa on siirtynyt epidemian leviämisvaiheeseen

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä kokoontui ylimääräiseen kokoukseen lauantaina 28.11. alueen heikentyvän epidemiatilanteen vuoksi.

Koronatartuntojen määrä alueella on lisääntynyt merkittävästi edeltävän viikon aikana. Ryhmä totesi, että Pohjois-Pohjanmaa on siirtynyt epidemian leviämisvaiheeseen.

Koordinaatioryhmä valmistelee alueelle laajamittaisia leviämisvaiheen suosituksia STM:n ohjeistuksen mukaisesti. Suosituksista tiedotetaan tiistaina 1.12.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Koronavirus Yleinen

Ajankohtaista koronavirustilanteesta 28.11.2020

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella on todettu tänään 28.11.2020 kuusi uutta tartuntaa. Uudet tartunnat on todettu ihmisillä, jotka on jo aiempien altistusten perusteella asetettu altistuskaranteeniin.    

Uusia joukkoaltistumisia on todettu alueellamme salibandyssä, joogassa, kuorossa, jumpassa, jalkapallossa ja futsalissa. Joukkoaltistumisiin liittyvät henkilöt on tavoitettu henkilökohtaisesti ja heidät on asetettu karanteeniin. Karanteenissa ja eristyksessä olevien määrä Kallion alueella on tällä hetkellä noin 350.    

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion pandemiatyöryhmä kehottaa välttämään ryhmissä tapahtuvaa harrastamista koronaviruksen leviämisen estämiseksi.  

Kallion kunnista Sievi nousi tänään THL:n koronakartalle. Koronakartalle nousevat kunnat joissa todettuja tapauksia on 5 tai enemmän. 

Hygieniaohjeiden ja voimassa olevien suositusten huolellinen noudattaminen on nyt erityisen tärkeää, jotta viruksen leviäminen alueellamme voidaan pysäyttää. Jos olet flunssainen, hakeudu herkästi koronatestiin. Töihin, kouluun, päivähoitoon tai harrastuksiin ei flunssaoireisena tule mennä.  

Maskisuositus on voimassa koko Kalliona alueella. Suosittelemme vahvasti kasvomaskin käyttöä kun asioit julkisissa tiloissa, esimerkiksi kaupassa. 

Sosiaaliset kontaktit kannattaa rajata minimiin.  

Lisätietoja:

Päivi Peltokorpi, terveyspalvelujohtaja, Peruspalvelukuntayhtymä Kallio, p. 044 419 5002. 

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Koronavirus Yleinen

Koronavirustilanne pahenee – Ylivieska rajoittaa palvelujaan 28.11. alkaen

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion tartuntatautiviranomaiset suosittavat, että Kallion alueella ihmisten välisiä sosiaalisia kontakteja rajoitetaan 6.12.2020 saakka. Tästä syystä Ylivieskan kaupunki ryhtyy seuraaviin toimenpiteisiin lauantaista 28.11. alkaen:

  • Uimahalli ja kaikki kaupungin omistuksessa olevat sisäliikuntatilat (ml. jäähalli ja koulujen tilat) suljetaan harrastuskäytöltä 6.12.2020 saakka. Mahdollisesti sulkuajankohdalle sovitut kilpaurheilutapahtumat voidaan järjestää ilman yleisöä turvaohjeet huomioiden.
  • Kaikki Ylivieskan kaupungin toimesta harjoitettu ryhmäliikuntatoiminta keskeytetään 6.12.2020 saakka (ml. Ylivieskan seudun kansalaisopiston ryhmät Ylivieskassa).
  • Kirjasto pysyy auki rajoitustoimenpitein. Kirjastossa käynti rajataan 15 minuutin asioimiseksi. Kaikki kirjastossa järjestettävät tapahtumat perutaan. Omatoimilehtisali on suljettuna 6.12. saakka.
  • Kulttuurikeskus Akustiikan, nuorisotalo Sputnikin ja teatteri Artterin yleisötilaisuudet perutaan 6.12.2020 saakka. Myös harrastetoiminta keskeytetään 6.12. saakka.
  • Ylivieskan Seudun Musiikkiopiston toimintaa ei keskeytetä, opiston toimesta ohjeistetaan erillisistä rajoitustoimista.
  • Ylivieskan Kehityspalvelut YTEKin sekä Ohjaamon tilat pysyvät auki.
  • Lukioissa maskisuositus on voimassa sekä opiskelijoilla että opettajilla. Ylivieskan kaupunki hankkii koulutuksenjärjestäjänä maskit opiskelijoille.

Ylivieskan kaupunki sekä peruspalvelukuntayhtymä Kallion tartuntatautiviranomaiset suosittelevat vahvasti maskien käyttöä alueellaan. Lisäksi sosiaaliset kanssakäymiset pienissäkin ryhmissä suositellaan peruttavaksi alkavan viikonlopun aikana.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Koronavirus Yleinen

Ylivieskan kaupungin tiedote asukkaille koronatilanteesta ja sen vaikutuksista

Eilen illalla Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatiotyöryhmä linjasi Pohjois-Pohjanmaan siirtyneen epidemian kiihtymisvaiheeseen. Epidemian leviämisen hillitsemiseksi linjattiin, että koko Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella otetaan käyttöön epidemian kiihtymisvaiheen suosituksia. Tämä koskee myös Ylivieskaa.

Tämän lisäksi eilen illalla saatiin vahvistus kolmesta koronatartunnasta Raudaskylän Kristillisellä Opistolla. Altistuneita on pääasiassa oppilaiden ja henkilöstön joukossa. Tällä hetkellä tilanne on rauhallinen. Tartunnan saaneet ja heidän lähikontaktinsa ovat karanteenissa ja altistuneita kartoitetaan ja heihin on oltu ja ollaan yhteydessä 24.11. ja 25.11. aikana. Kaikki oireiset testataan.

Tartuntatapausten ja koordinaatiotyöryhmän linjausten vaikutukset kaupungin toimintoihin

Perusopetus

Raudaskylän Kristillisen opiston opetus on siirretty etäopetukseen tästä päivästä alkaen. Lisäksi tukipalveluhenkilöstö siirtyy mahdollisuuksien mukaan etätöihin. Ylivieskan muiden oppilaitosten osalta tilanne on rauhallinen, eikä tarvetta etäopetukseen siirtymiseen ole. Tilannetta seurataan aktiivisesti ja mahdollisista muutoksista tiedotetaan kaupungin nettisivuilla sekä suoraan Wilman kautta oppilaille ja heidän vanhemmilleen.

Lukio

Toisen asteen oppilaille on annettu maskisuositus huomisesta torstaista alkaen. Suositus on voimassa myös Ylivieskan lukiolla. Maskien jakamisesta tiedotetaan koulun toimesta suoraan oppilaille.

Kaupungintalo

Kaupungintalo suljetaan vierailijoilta. Pyydämme asiakkaitamme ottamaan yhteyttä henkilöstöömme suoraan puhelimitse tai sähköpostin välityksellä.

Sulku on voimassa 31.12.2020 saakka.

Jokilaaksojen pelastuslaitos

Ylivieskan paloasema suljetaan vierailijoilta ja Ylivieskan sopimuspalokunnan harjoitukset perutaan toistaiseksi.

Harrastus- ja ryhmätoiminta

Ylivieskan kaupunki korostaa, että harrastustoimintaa voidaan toteuttaa hyvin erilaisilla tavoilla. Kaikessa harrastustoiminnassa on jo tehty ja on tehtävissä lisää muutoksia, jotka vähentävät viruksen leviämisen riskiä. Ylivieskan kaupunki ei luokittele harrastuksia korkean ja matalan riskin lajeiksi. Kaupunki edellyttää jokaiselta toimijalta suunnitelmallisia muutoksia, jotka parantavat terveysturvallisuutta.

Harrastustoiminnassa tehtäviä ratkaisuja ovat:

  • Harrastustoimintaan osallistutaan ehdottoman terveenä.
  • Harjoituksiin tullaan varusteet päällä ja lähdetään suoraan pois silloin kun se on mahdollista (pukuhuoneen käytön minimoimiseksi).
  • Vältetään ryhmien sekoittamista.
  • Halailua, huutamista ja tarpeetonta kokoontumista vältetään.
  • Sisääntuloa porrastetaan.
  • Saattajien ja huoltajien oleskelua tiloissa vältetään. Milloin tätä ei voida välttää, tulee saattajilla ja huoltajilla olla maskit päällä koko tilassa oleskelun ajan.
  • Ryhmien kokoa pienennetään mahdollisuuksien mukaan. Tämä koskee myös erilaisia harrasteryhmiä.
  • Turvaetäisyyksien säilyttämistä korostetaan.
  • Harjoituksia ja toimintaa siirretään ulos mahdollisuuksien mukaan.
  • Osa harrastuksista toteutetaan etänä.

Kasvomaskien käyttö harrastustoiminnassa

Kasvomaskin käyttöä suositellaan kaikille 15 vuotta täyttäneille kaikissa sisäliikunta- ja harrastetiloissa 26.11.-18.12.2020. Maskisuositus ei koske liikuntasuoritusta.

Kasvomaskin käyttöä ei edellytetä henkilöiltä, jotka eivät terveydentilansa vuoksi voi maskia käyttää.

Asiakkaiden tulee hankkia kasvomaskinsa itse. Maskin tulee olla puettuna saavuttaessa sisäliikunta- ja harrastetiloihin. Maskia tulee käyttää liikuntatilojen lisäksi aulatiloissa, saapumis- ja kokoontumistiloissa, pukuhuoneissa, katsomoissa ja muissa vastaavissa tiloissa.

Velvoite koskee kaikkea sisäliikuntaa, esimerkiksi koulujen liikuntatilojen seura- ja harrastuskäyttöä. Myös jäähallit ovat sisäliikuntatiloja.

Liikuntatilat

Toimipisteet pidetään auki. Tilannetta seurataan aktiivisesti ja mahdollisiin muutoksiin varaudutaan.

Asiakasmääriä ja turvaetäisyyksien tosiasiallista toteutumista tiloissa seurataan aktiivisesti. Asiakkaita ohjataan huolehtimaan turvaetäisyyksistä sekä monikanavaisella viestinnällä että tarvittaessa sanallisesti ohjeistamalla. Tarvittaessa tilassa olevien määrää tai palvelutoimintaa rajoitetaan henkilöstön toimesta.

Mikäli turvaetäisyyksien toteumista ei voida muulla tavoin tosiasiallisesti varmistaa, asiakasmäärää voidaan rajata normaalia pienemmäksi, esimerkiksi puoleen normaalitilanteesta. Asiakasmäärä arvioidaan aina tila- ja tilannekohtaisesti, ei kiinteistökohtaisesti.

Ottelut, esitykset ja pelit

Yleisötilaisuuksissa, kuten otteluissa, esityksissä ja peleissä, noudatetaan viranomaisohjeita. Kaupungin sisäliikuntatilojen katsomoissa suositellaan käytettävän kasvomaskia. Katsomoissa ja tapahtumissa huolehditaan turvaväleistä ja muusta terveysturvallisuudesta. Kaikissa peleissä ja turnauksissa, riippumatta sarjatasosta, noudatetaan yleisötilaisuuksien ohjeita.

Harrastustoiminta ja vapaa-ajan toiminta muissa kuin kaupungin hallinnoimissa tiloissa

Ylivieskan kaupunki vetoaa yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten toimijoiden hallinnoimiin tiloihin ja toteuttamaan toimintaan, että ne noudattaisivat omassa toiminnassaan samoja toimintatapoja kuin kaupunki viruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Koronavirus Yleinen

Ajankohtaista koronavirustilanteesta 25.11.2020: Raudaskylän kristillisellä opistolla koronavirusaltistus

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio, Raudaskylän kristillinen opisto ja Ylivieskan kaupunki tiedottavat: 

Raudaskylän kristillisellä opistolla on todettu koronavirusaltistus

Ylivieskassa sijaitsevalla Raudaskylän kristillisellä opistolla on 24.11. iltapäivällä vahvistettu kolme koronavirustartuntaa. Peruspalvelukuntayhtymä Kallion tartuntataudeista vastaava lääkäri on määrännyt sairastuneet tartuntatautilain mukaiseen kotieristykseen ja lähikontaktit karanteeniin. Altistuneita kartoitetaan, heihin on oltu ja ollaan yhteydessä 24.11 ja 25.11. aikana. Altistuneita henkilöitä on alustavien selvitysten mukaan kymmeniä. Selvitystyöhön liittyen henkilöitä tullaan ohjaamaan kohdennetusti koronavirustestautukseen. Kalliosta ollaan henkilöihin suoraan yhteydessä.

Raudaskylän kristillisen opiston opetus järjestetään 25.11.–6.12.2020 välinen aika etäopetuksena ja tukipalveluhenkilöstö siirtyy mahdollisuuksien mukaan etätöihin. Oppilaita, heidän huoltajiaan ja henkilökuntaa on informoitu tilanteesta.

Tällä hetkellä alueellinen kokonaistilanne on rauhallinen eikä etätyömääräys ulotu kaupungin muihin oppilaitoksiin. Tilannetta seurataan aktiivisesti, ja peruspalvelukuntayhtymä Kallio ja Ylivieskan kaupunki ilmoittavat tilanteen mahdollisista muutoksista nettisivuillaan. Oppilaita ja vanhempiaan informoidaan tarvittaessa myös Wilman kautta.  

Uusia suosituksia Kallion alueelle 26.11.–18.12.2020

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä totesi tiistaina 24.11., että epidemia on siirtynyt Pohjois-Pohjanmaan alueella kiihtymisvaiheeseen. Koordinaatioryhmä antoi tilanteeseen liittyen uusia suosituksia, jotka ovat voimassa 26.11.–18.12. Suositukset koskevat myös Peruspalvelukuntayhtymä Kallion aluetta.  

Uusien suositusten mukaan maskeja tulee käyttää julkisissa tiloissa ja yleisötilaisuuksissa, toisen asteen oppilaitoksissa sekä työpaikoilla sisätiloissa, joissa maskin käyttö on mahdollista.

Ryhmä suosittelee myös, ettei yli 10 hengen yksityistilaisuuksia järjestetä.  

Etätyöhön on suositeltavaa siirtyä mahdollisimman laajasti, kokoukset kannattaa järjestää etäyhteyksillä. 

Harrastusryhmissä suositellaan noudattamaan tarkennettuja turvallisuusohjeita.

Lisäksi ryhmä suosittelee välttämään vierailuja ikääntyneiden ja riskiryhmään kuuluvien luokse 10 päivän ajan sen jälkeen, kun on osallistunut tilaisuuteen, jossa on kasvanut riski korona-altistukselle (esimerkiksi yleisötapahtumat, harrastustoiminta, ravitsemusliike).

Hyvä käsihygienia, yskiminen ja aivastaminen nenäliinaan tai hihaan ja turvavälien noudattaminen ovat tehokkaita keinoja estää viruksen leviämistä.  

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Koronavirus Yleinen

Pohjois-Pohjanmaa on siirtynyt epidemian kiihtymisvaiheeseen

Koronatartuntojen määrä on lisääntynyt ja ilmaantuvuusluvut ovat nousussa Pohjois-Pohjanmaalla. Epidemian leviämisen hillitsemiseksi alueellinen koordinaatiotyöryhmä linjasi, että koko Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella otetaan käyttöön epidemian kiihtymisvaiheen suosituksia. Tämä koskee myös Ylivieskaa ja sen asukkaita.

Ylivieskan kaupunki tiedottaa mahdollisista oppilaitoskohtaisista toimenpiteistä keskiviikon aikana.

Uudet suositukset 26.11.–18.12.

Laajennettu etätyösuositus

  • Suositellaan, että kaikki työntekijät työskentelevät etätyössä mahdollisimman laajasti

Etäkokouskäytännöt

  • Suositellaan siirtymistä mahdollisimman kattavasti etäkokouskäytäntöihin sekä työpaikoilla että vapaa-ajan kokouksissa

Maskisuositukset

  • Julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa (voimassa Oulussa jo 29.10. lähtien)
  • Toisen asteen oppilaitoksissa (mukaan lukien lukiot) ja korkeakouluissa
  • Työpaikoilla sisätiloissa, joissa maskin käyttö on mahdollista

Yksityistilaisuudet

  • Suositellaan, ettei yli 10 hengen yksityistilaisuuksia järjestetä

Harrastusryhmät (voimassa Oulussa jo 29.10. lähtien)

  • Suositellaan noudattamaan ryhmämuotoiseen harrastamiseen annettuja tarkennettuja turvallisuusohjeita

Riskiryhmät (voimassa Oulussa jo 29.10 lähtien)

  • Suositellaan välttämään vierailuja ikääntyneiden ja riskiryhmään kuuluvien luokse 10 päivän ajan sen jälkeen, kun on osallistunut tilaisuuteen, jossa on kasvanut riski korona-altistukselle (esimerkiksi yleisötapahtumat, harrastustoiminta, ravitsemusliike)

Aiemmin annetut suositukset

Maskisuositukset (koskee yli 15-vuotiaita)

  • Joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää
  • Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
  • Riskialueelta Suomeen saapuneet matkailijat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä omaehtoiseen karanteeniin, tai jos heillä on omaehtoisen karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
  • Terveydenhuollon henkilöstölle kaikessa potilastyössä, mikäli turvavälit eivät toteudu. Suositus koskee myös potilaita, omaisia, opiskelijoita ja vierailijoita. Sosiaalihuollon ympärivuorokautisen hoidon toimintayksiköissä suositus henkilökunnan suunenäsuojainten käytöstä on ollut voimassa jo aiemmin ja jatkuu entisenlaisena

Taustaa

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen covid 19 -koordinaatioryhmä vastaa koronaepidemiaan liittyvästä viranomaistyöstä Pohjois-Pohjanmaalla STM:n edellyttämällä tavalla. Koordinaatioryhmä kokoontuu vähintään kerran viikossa ylläpitämään tilannekuvaa ja arvioimaan epidemiatilannetta, alueellisia suosituksia sekä rajoituksia eri kriteerien pohjalta.

Lisätietoa Pohjois-Pohjanmaan koronatilanteesta, voimassa olevista suosituksista sekä neuvoja ja ohjeita epidemiatilanteeseen liittyen on koottu osoitteeseen oyskorona.fi.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Asuminen ja ympäristö Yleinen

Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointia täydennetty

Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointia täydennetty: muutoksista voi kommentoida 24.11.–31.12.2020

Ympäristöministeriö on täydentänyt esitystään valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinniksi. Täydentävässä esityksessä inventointiin esitetään lisättäväksi kuusi uutta maisema-aluetta. Lisäksi 26 alueen rajausta supistetaan tai laajennetaan. Kahta vuonna 2016 mukana ollutta aluetta esitetään poistettavaksi päivitysinventoinnista. Muutoksista voi lausua 24.11.–31.12.2020.

Uusina alueina päivitysinventointiin ehdotetaan Verlan ja Suur-Selänpään kulttuurimaisemaa Kouvolassa, Orisbergin kulttuurimaisemaa Isokyrössä ja Seinäjoella, Vanhan Vaasan kulttuurimaisemaa Vaasassa, Kitkajärvien ja Riisitunturin maisemaa Kuusamossa ja Posiolla, Ratasjärven kulttuurimaisemaa Pellossa ja Juujärven jokivarsikylän kulttuurimaisemaa Kemijärvellä. Näistä Vanha Vaasa, Ratasjärvi ja Juujärvi sisältyvät tällä hetkellä voimassa olevaan, vuonna 1995 vahvistettuun valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden listaukseen. Täydentävässä esityksessä päivitysinventoinnista ollaan poistamassa Raaseporissa sijaitsevaa Bromarvin ja Tenholan harjuviljelymaisemien maisema-aluetta sekä Korsnäsissä ja Närpiössä sijaitsevaa Harrströminjokilaakson kulttuurimaisemaa.

Tarve inventoinnin päivittämiselle perustuu suomalaisen maaseutumaiseman muutoksiin 1990- ja 2000-luvuilla. Päivitysinventoinnissa on keskitytty perinteisten alkutuotantoelinkeinojen synnyttämiin maisemiin, mutta valtakunnallisesti arvokkaiksi maisema-alueiksi esitetään myös joitakin saaristoelinkeinoihin, metsä- ja erätalouteen sekä poronhoitoon ja saamelaiskulttuuriin liittyviä kulttuurimaisemia. Lisäksi päivitysinventointiin sisältyy tunnettuja, maisemaltaan ainutkertaisia ja kulttuurihistoriallisesti huomattavia maisemanähtävyyksiä.

Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen arvioi maisemien päivitysinventointia: ”Arvostan kovasti suomalaisia maisemia ja olen iloinen, että niiden arvokohteista on tuotettu mahdollisimman ajankohtaista tietoa. Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet ovat suomalaisen maaseudun edustavimpia kulttuurimaisemia. Niiden arvo perustuu monimuotoiseen kulttuurivaikutteiseen luontoon, hoidettuun viljely- ja laidunmaisemaan sekä perinteiseen rakennuskantaan.”

Suomessa on tällä hetkellä 156 valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta, jotka on nimetty valtioneuvoston periaatepäätöksellä vuonna 1995.

Muutokset Pohjois-Pohjanmaalla

Pohjois-Pohjanmaalle täydentävässä kuulemisessa esitetään uutena kohteena valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi Kitkajärven ja Riisitunturin maisemia (Kuusamo, Posio).

Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden muutosehdotukset täydentävässä kuulemisessa Pohjois-Pohjanmaalla koskevat seuraavia alueita:

129. Rahjan saaristomaisemat (Kalajoki)
Rajauksen muutosehdotus 2020: Alueesta esitetään poistettavaksi Kalajoen hiekkasärkkien alue, Kallankarit sekä näiden väliin jäävä vesialue.

133. Oulujokilaakson kulttuurimaisemat (Muhos, Oulu, Tyrnävä)
Rajauksen muutosehdotus 2020: Aluetta esitetään jatkettavaksi luoteessa Vasankankaalta Turkansaarelle saakka nykyisen maisema-aluerajauksen mukaisesti.

Kerro mielipiteesi nyt esitettävistä muutoksista

Alueiden asukkailla, maanomistajilla ja muilla osallisilla on mahdollisuus kertoa mielipiteensä nyt esitettävistä uusista maisema-alueista ja muista päivitysinventointiin esitettävistä muutoksista. Kuulemisen yhteydessä voi esittää mielipiteitä ja kannanottoja myös muiden maisema-alueiden kuvauksista ja aluerajauksista sekä päivitysinventoinnista ylipäänsä. Samalla järjestetään lausuntokierros sidosryhmille ja viranomaisille.

Kuulemisen kohteena olevat asiakirjat (lausuntopalvelu.fi)

Kattava otos Suomen edustavimmista kulttuurimaisemista

Maisema-alueilla pyritään turvaamaan edustavien ja elinvoimaisten maaseutumaisemien säilyminen osana alueiden- ja maankäyttöä sekä maaseudun elinkeinotoimintaa. Maisemien vaalimisen keinot perustuvat maankäytön suunnitteluun, vapaaehtoisuuteen sekä tukijärjestelmiin, joilla edistetään paikallista ja yhteisöperustaista maisemanhoitoa. Valtakunnallisen maisema-alueen status on yksi peruste rakennusperinnön hoitoon ja saariston ympäristönhoitoon kohdistuvia valtionavustuksia myönnettäessä ja luonnonsuojelulain mukaisia maisemanhoitoalueita perustettaessa. Maisema-arvot voidaan ottaa huomioon myös maatalouden ympäristötuen tai Leader-toiminnan yhteydessä. Lisäksi maisema-alueiden hoitamiseksi ja ylläpitämiseksi voi saada hankerahaa esimerkiksi ELY-keskuksilta.

Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnin ensimmäinen vaihe toteutettiin maakunnittain ELY-keskusten johdolla vuosina 2010–2015. Alueellisten inventointien valmistuttua ympäristöministeriön asettama Maisema-alueiden päivitysinventointien ohjaus- ja arviointityöryhmä (MAPIO) laati valtakunnallisen koosteen, joka oli julkisesti kuultavana ja lausuntokierroksella alkuvuonna 2016. Nyt päättyneessä toisessa vaiheessa päivitysinventointiin esitetään muutoksia, jotka perustuvat vuonna 2016 annettuun palautteeseen sekä sen jälkeen tehtyihin täydentäviin selvityksiin.

Päivitysinventoinnin ensimmäisen ja toisen vaiheen aineistot (ym.fi)
Ehdotukset valtakunnallisesti arvokkaiksi maisema-alueiksi, karttapalvelu (päivitysinventoinnin ensimmäinen ja toinen vaihe) (arcgis.com)
Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (ymparisto.fi)

Lisätietoja:

Ympäristöneuvos Tapio Heikkilä, ympäristöministeriö, puh +358 295 250 166, tapio.heikkila@ym.fi Suunnittelija Hannu Linkola, SYKE, puh. +358 295 252 214, hannu.linkola@ymparisto.fi
Suunnittelija Sonja Forss, SYKE, puh. +358 295 251 120, sonja.forss@ymparisto.fi
Ylitarkastaja Maarit Vainio, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. +358 295 037 007, maarit.vainio@ely-keskus.fi

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Koronavirus Yleinen

Pohjois-Suomen AVIn päätös joulukuun yleisötilaisuuksien rajoituksista

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kieltää tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla toimialueensa kuntien alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa
järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 50 (viisikymmentä) henkilöä.

Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu yli 50 (viisikymmentä) henkilöä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) 21.9.2020 antamaa ohjetta (liite 1).

Määräys on voimassa ajalla 1.12. – 31.12.2020.

PSAVI päätös TTL 58 § joulukuu
PSAVI kuntaluettelo
PSAVIn valitusosoitus yleinen 30 pv

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Asuminen ja ympäristö Kouluhankkeet Yleinen

Kouluhankkeen rakennustyömaatiedote 19/2020

Viikolla 48 (23.-27.11.2020) käynnissä olevat työt

Kaisaniemen koulun rakennustyöt

Kaisaniemen koulun aula, jossa näkyy jättiläisen portaat
Kaisaniemen koulun aula
Kaisaniemen koulun aula
Kaisaniemen koulun aula
  • Lattiapinnoitukset
  • Alakattoasennukset
  • Laatoitustyöt
  • Kalusteasennukset
  • Kylmätilaelementtien asennus
  • Puuväliovien asennus
  • Hätäpoistumistieportaikko B:n asennustyö
  • Rakennuksen ulko- ja sisäpuoliset talotekniikkatyöt

Työmaan yhteyshenkilöt:

Skanska Talonrakennus Oy

Tuomo Holma, vastaava työnjohtajapuh. 040 5144 901
tuotantoinsinööri, Birgitta Kemppainenpuh. 040 1691 188
Teemu Liehu, hankekehityspäällikköpuh. 040 0943 488
Toni Vähäjylkkä, talotekniikkapäällikköpuh. 050 3900 461

sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@skanska.fi

Caverion Suomi Oy

sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@caverion.com

Taanilan koulun rakennustyöt

Taanilan julkisivu itään
Taanilan julkisivu itään
Taanilan tuleva kotitalousluokka
Taanilan tuleva kotitalousluokka
  • Julkisivumuuraus
  • Julkisivujen levytystyöt
  • Ulkourheilu pukuhuoneen/Liikuntavälinevaraston seinärakenteet
  • Tasoite- ja maalaustyöt
  • Laatoitukset
  • Alakattotyöt
  • Lattiapinnoitukset
  • Kalusteasennukset
  • Puuväliovien asennus
  • Rakennuksen sisä- ja ulkopuoliset talotekniikkatyöt

Skanska Talonrakennus Oy

Martti Siika-aho, vastaava työnjohtajapuh. 050 5686 708
tuotantoinsinööri, Birgitta Kemppainenpuh. 040 1691 188

sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@skanska.fi

Caverion Suomi Oy

sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@caverion.com

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare