Kategoriat
Yleinen

Harrastamisen Suomen malli Ylivieskassa – maksuttomia kerhoja koululaisille

Lukuvuoden 2024-2025 kerhokalenteri on julkaistu.

Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. Tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle aito, mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä tai heti koulupäivän jälkeen.

Tietoa harrastamisen Suomen mallista löytyy Opetus- ja kulttuuriministeriön nettisivuilta (httpa://okm.fi/suomen-malli)

Ylivieskassa olemme toteuttaneet tätä Harrastava Ylivieska –hankkeen avulla. Hankkeemme tavoitteena on löytää toimintatapa, millä voimme tarjota harrastuksia Ylivieskan peruskoululaisille.


Lisätietoja Harrastamisen mallista Ylivieskassa voi tiedustella osoitteesta juha.torvikoski@edu.ylivieska.fi

Ystävällisin terveisin,
Ylivieskan kaupungin koulutuspalvelut, kulttuuripalvelut, liikuntapalvelut, nuorisopalvelut, kansalaisopisto ja musiikkiopisto.



Takaisin
Kategoriat
Liikuntapalvelut Yleinen

Kaupungin sponsorointituki vauhdittaa Kasperin matkaa snowcrossin SM-sarjassa

Ylivieskan kaupunki on myöntänyt vuoden 2024 sponsorointitukea kahdelle yksilöurheilijalle ja kahdelle joukkueelle.
Ensimmäisenä esittelyssä on SM-tason snowcross-kuljettaja Kasperi Hämäläinen.

Snowcross on moottorikelkkalaji, jossa riittää vauhtia ja näyttävyyttä. Lajin suosio on kasvussa, ja SM-sarjassa kisataan kauden mittaan eri puolilla Suomea. Tänä talvena yksi osakilpailu ajettiin Nivalan Pyssymäen uudella radalla.

SM-tason snowcross-kuljettajia löytyy muutamia myös lähialueelta. Yksi heistä on 23-vuotias ylivieskalainen Kasperi Hämäläinen, joka ajaa kolmatta kauttaan Suomen toiseksi ylimmällä sarjatasolla. Snowcrossissa häntä kiehtoo ennen kaikkea vauhti ja jännitys.

– Kilpailuissa ajetaan kovaa radalla ja tehdään isoja näyttäviä hyppyjä. Samalla pitää tiedostaa riskit ja omat rajat ja pystyä hallitsemaan kelkkaa. Valttia on se, että järki on päässä ja tietää mitä tekee.

Nuorempana Kasperi harrasti motocrossia ja kilpaili sen parissa useita vuosia. Snowcrossista hän kiinnostui ensimmäisen kerran jo pienenä Jani-isän ajaessa kilpaa. Innostus heräsi uudestaan sen jälkeen, kun tiet kävivät yksiin lajin moninkertaisen suomenmestarin Taru Kylmälän kanssa.

– Päätin laittaa haaveet toteutumaan ja ryhdyin itsekin ajamaan. Kilpailuhenkisenä hommasin heti kelkan ja lisenssin, ja siinähän ei voinut kuin alkaa treenata, Kasperi kertoo.

Ensimmäisen kautensa Kasperi ajoi vuonna 2021 kansallisessa Sport-luokassa, jossa vauhti riitti yhteistuloksissa neljänneksi. Sen jälkeen hän on ajanut SM-sarjaa Pro Lite -luokassa, josta tavoitteena on nousta jatkossa ylimpään eli Pro-luokkaan.

– Sen eteen tehdään töitä koko ajan, ja joka talvi on puskettu eteenpäin. Vielä on silti matkaa siihen, että pystyy antamaan kaiken mitä kärkitasolla kilpaileminen vaatii.

Tänä talvena Kasperi on yltänyt kilpailuerissä jo kymmenen joukkoon, parhaimmillaan kakkossijalle. Huhtikuussa on vuorossa viimeinen SM-osakilpailuviikonloppu, ja haaveena on päästä loppukeväästä ajamaan vielä Itävallassa kansainvälisen Superliigan osakilpailussa.

Kasperi tekee tällä hetkellä täyttä työpäivää perheen LVI-yrityksessä, mutta kaikki liikenevä vapaa-aika kuluu snowcrossin parissa. Oma perhe on luonnollisesti taustatukena, ja välikautta pitävä Taru on apuna kisoissa.

Menestyväksi kuljettajaksi ei tulla pelkästään kotirataa kiertämällä. Nivalan jälkeen lähimmät snowcross-radat ovat Oulussa, Kuopiossa ja Seinäjoella, joten matkustamista riittää.

– On tärkeää käydä harjoittelemassa erilaisilla radoilla, jotta saa kehitystä ja oppia ajamiseen ja kelkan säätöihin, Kasperi toteaa.

Moottoriurheilu kilpatasolla vaatii paitsi aikaa ja omistautumista, myös merkittävää taloudellista satsausta. Kasperi on kerännyt taakseen myös sponsoreita, ja tälle vuodelle hän sai yhdeksi tukijakseen Ylivieskan kaupungin.

– Kaupungin sponsorointituki auttaa kattamaan kilpailemiseen liittyviä maksuja ja matkakuluja. Yhteistyö tuo näkyvyyttä molemmille osapuolille, ja on hienoa, että tukea annetaan myös pienelle lajille ja moottoriurheilulle ylipäätään.

Mikä on sponsorointituki ja miten sitä haetaan?

Ylivieskan kaupunki tekee sponsorointiyhteistyötä paikallisten urheilijoiden,
seurojen, joukkueiden ja ryhmien kanssa
. Sponsoroinnin lähtökohtana on
yhteistyökumppanin tuoma valtakunnallinen positiivinen julkisuus Ylivieskan
kaupungille.

Sponsoroitava taho voi olla esimerkiksi valtakunnan tasolla menestyvä urheilujoukkue tai yksilöurheilija. Ylivieskan kaupungin voimassa olevat sponsorointisopimukset tuodaan esille Ylivieskan kaupungin internetsivuilla. Sponsorointiyhteistyökumppani sitoutuu sopimuksessa tuomaan esille Ylivieskan kaupungin brändiä. Tämän lisäksi sponsoriyhteistyökumppanilta edellytetään tapauskohtaisesti määritettyä yhteistyötä.

Sponsorointia tehtäessä kaupunki arvottaa sponsoritarjoukset suhteessa kaupungin markkinoinnin ja muihin tarpeisiin. Koska kyseessä on kahdenvälinen yhteistyö, on sponsoroitavan tarjottava kaupungille vastinetta suhteessa myönnettävään tukeen. Kaupungin kannalta tärkeitä tekijöitä voivat olla mm. sponsoroitavan näkyvyys, ammatilliset kyvyt ja tuki, verkostot ja suhdetoiminta. Sponsorointi on kaupunkimarkkinointia, jonka tarkoituksena on tuoda kaupungille myönteistä julkisuutta. Hakijoiden arviointi tapahtuu hakulomakkeen sekä liitteenä toimitettavan vapaamuotoisen hakemuksen pohjalta.

Huomioi, että sponsorointituki on yhteistyötä valtakunnan tasolla menestyvän urheilujoukkueen tai urheilijan kanssa, eikä se ole perinteinen kaupungin seuratuki!

Sponsorisumma yhteistyökumppanille on maksimissaan 1500e.

Vuoden 2025 sponsorointitukihaku on auki 1.12.2024-15.1.2025 välisen ajan. Haku tapahtuu Kunta-akkunan kautta.

Takaisin
Kategoriat
Yleinen

Kaupunginjohtajan kanssa kahville

Kaupunginjohtaja Maria Sorvisto tapaa kaupunkilaisia kahvittelun merkeissä.
Olet tervetullut juttelemaan vapaasti, asiasta kuin asiasta

Torstaina 14.3. kello 13-14 kahvila Häggman, keskusta

Perjantaina 22.3. kello 12-14 Ryskypäivät Savarissa, sisähalli (ent. Askon tila)

Tiistaina 26.3. kello 16-17 kahvila Pirjon Pakari, keskusta

Mukana myös Ylivieskan kaupungin johtoryhmän edustajia.

Tervetuloa!

Kategoriat
Yleinen

SUPERVIIKONLOPPU Ylivieskassa pe-su 22. – 24.3.2024

Superviikonloppu Ylivieskassa 22.- 24.3.2024

RYSKYPÄIVÄT pe 22.3. klo 9-17 ja la 23.3. klo 10-15
Erittäin suosittu kone- ja maatalouskaupan tapahtuma.

Juhlaryskyn tapahtumapaikkana Savarin ulko-osasto, Rautapohjan kiinteistön sisäosasto sekä Ylivieskalaiset kivijalkaliikkeet.

Rysky-huutokauppaa livenä, powered by huutokaupat.com.

Rysky-arvan myynti alkaa Rysky-päiviltä, päävoittoina Valmet 502 traktori ja 2 CFMoto-mönkijää + muita upeita palkintoja.

Rysky -paneeli perjantaina Ryskyn sisäosastolla 22.3. klo 14.00 – 15.00.  Aiheena: Omavarausuus ja turvallisuus Suomessa.

Paneelin puheenjohtajana toimii Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen.

Ylivieskan kaupunki sisäosastolla pe klo 12-14: Tule juttelemaan kaupunginjohtaja Maria Sorviston ja johtoryhmän edustajien kanssa klo 12-14. Tarjolla kaupunginjohtajan kahvit!

Ylivieskan kaupungin nuorisopalveluiden ILVES – liikkuva Walkers matkailuauto Savarin ulkoalueella perjantaina klo 10-15. Walkers-autot ovat osa valtakunnallista Liikkuvan nuorisotyön verkostoa, jossa tehdään liikkuvaa nuorisotyötä tunnetuksi. Kissaeläimiksi nimetyt Wautot on muokattu nuorisotiloiksi.

Rysky -perjantain päättää supersuosittu PORTION BOYS klo 17.00.  Paikkana Ylivieskan tori.

Lauantaina 23.3. klo 11.00 sisäosastolla Mahdollisuuksien Suomi, Maatalouden ja maaseutuyrittämisen paneeli

Puheenjohtajana Koneviestin päätoimittaja Eemeli Linna. Panelistit, kansanedustajat Timo Mehtälä, Antti Kangas ja Janne Junnila, sekä maaseutuyrittäjä Juha Pylväs.

Panelistit tulevat paikalle traktoreilla

Ryskypäivien järjestäjänä Suomalainen Maaseutu
www.ryskypaivat.fi

Ylivieskan uusitulla torilla TORIN AVAJAISET pe 22.3. klo 16.00-17.00.
Aki Hietala
Quattro di Bothnia puhallinorkesteri
Stand Up-koomikko Matti Patronen
Päivärinnan lapsikuoro
Kaupunginjohtajan puhe/torin vihkiminen
Järjestäjänä Ylivieskan kaupunki

Kulttuurikeskus Akustiikassa:
Pe 22.3. klo 19.00 Klubi-ilta: Jarkko Martikainen – Itse tehty elämä. Liput 22,50e
https://www.ylivieska.fi/tapahtuma/klubi-ilta-jarkko-martikainen-itse-tehty-elama/

La 23.3. klo 19.00 Ryskypäivän stand up show: Matti Patronen  – Kelpo versio itsestäni. Liput 29.90e.
https://www.ylivieska.fi/tapahtuma/ryskypaivan-stand-up-show-matti-patronen-kelpo-versio-itsestani/

KOTONA-MESSUT la-su 23. – 24.3. klo 10-16 Ylivieskan liikuntakeskus, Närhitie 2. Vapaa sisäänpääsy!
Teemana kierrätä & Tuunaa.

KOTONA-messut pitävät sisällään kaiken kotoiluun ja kotona viihtymiseen.
Mukana on perinteiset toimialat rakentamisen, remontoinnin ja sisustamisen tiimoilta, mutta lisäksi kodin siisteys, asuminen, viherrakentaminen, elektroniikka, harrastukset ja kädentaidot näkyvät entistä enemmän tapahtumassa. Myös maukkaat ruoat ja juomat ovat osa tätä elämyksellistä tapahtumaa.

Tule hakemaan inspiraatiota, osallistumaan työpajoihin, kuulemaan tietoiskuja, tekemään ostoksia Design & Lifestyle -puolelle ja nauttimaan hyvästä ruoasta. Tapahtuma on suunnattu koko perheelle.

Osallistu KOTONA-messujen hyväntekeväisyyshuutokauppaan ja tue samalla Ylivieskan Pelastakaa Lapset ry:n toimintaa! Lauantaina meklarina toimii Aki Palsanmäki

Sunnuntaina suosittu Junnutimpurikisa.
Järjestäjänä Rohki Events (Hilla Group)
https://rohkievents.fi/kotona/ylivieska/

RAVIRADALLA:

KASVATTAJAPÄIVÄ su. 24.3 klo 11.00 alkaen Ylivieskan Keskisen raviradan katsomossa.

Kasvatuksesta esitelmöimässä Vuoden Kasvattajaksi valittu Markku Lumiaho sekä menestynyt kasvattaja ja valmentaja Petri Klemola

Kahvitarjoilu! Tilaisuuden avaa suosittu raviselostaja Antti Pylkkänen.

Tilaisuuden järjestää MTK Pohjois-Suomi ja MTK Keski-Pohjanmaa yhteistyössä Pohjanmaan Ravi ry:n kanssa.

https://pohjois-suomi.mtk.fi/

https://keski-pohjanmaa.mtk.fi/

https://ylivieskanravit.fi/

RYSKYRAVIT ja KEVÄTRIEHA su 24.3 kello 12.00 alkaen Ylivieskan Keskisen raviradalla.
Ponilähdöt klo 12.30, Ravit alkaa klo 13.00.
Rekiajelua, Poniajeluja, Hiihtobaana, Liukumäki, Kepparirata, Keppariklinikka, Kasvomaalausta, Tikkumakkaran paistoa. Vapaa pääsy!
Järjestäjänä Keskisen Ravirata
https://ylivieskanravit.fi/

Takaisin
Kategoriat
Yleinen

Pohteen keskeiset numerot Ylivieska

Kategoriat
Yleinen

Ylivieska, Kalajoki, Nivala -työllisyysalueen perustaminen

Hallituksen esityksen (207/2022) mukaan julkisten työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirretään kunnille 1.1.2025. Pohjois-Pohjanmaan eteläalueen työllisyysaluetta valmisteltiin tavoitteellisesti vuoden 2023 aikana, mutta kuntien valtuustojen yhteneväisiä päätöksiä ei kuitenkaan saavutettu. Näin ollen työ- ja elinkeinoministeriön odottama yhteistyösopimus, palvelujen järjestämissuunnitelma sekä työllisyysalueen muodostuminen ei toteutunut lain edellyttämällä tavalla. Tällä hetkellä valmisteluissa mukana olleilta kunnilta pyydetään lausuntoa ns. perälautamallin soveltuvuudesta ratkaisuksi alueelle.

Kalajokilaakson kunnista Ylivieska, Kalajoki, Nivala, Sievi, Alavieska ja Merijärvi pitävät aikaisemmassa valmistelussa tehtyä työtä alueen kannalta tärkeänä ja ovat todenneet sen olevan hyvä ja toimiva lähtökohta työllisyysalueen muodostamiselle tällä kuntaryhmittymällä. Uudistustyön yhtenä päätavoitteena halutaan edelleen säilyttää alueella jo olevaa hyvää kokemusta ja osaamista elinkeinopalvelujen ja työllisyyspalvelujen tiiviistä yhteistyöstä, mikä onkin ollut jo aikaisemmassa valmistelussa näiden kuntien yksi päätavoite ja uudistuksen onnistumisen ehdoton edellytys. Lisäksi alueelle ominaisen elinkeinorakenteen ja lähipalvelujen näkökulmasta useamman työnantajan mallilla saavutetaan aluetuntemuksen perusteella vaikuttavampia tuloksia myös työllisyyspalveluissa ja varmistetaan palvelujen saatavuus koko alueella.

Työllisyysalueen muodostumiselle asetettujen kriteerien näkökulmasta em. kuntien suunnitelma ei heikennä muiden aikaisemmassa suunnittelussa mukana olevien kuntien asemaa ja mahdollisuuksia työllisyysalueen muodostamiselle. Raja-arvoksi asetettu 20 000 työllisen määrä ylittyy, sekä kuntien välinen maantieteellinen yhteys ja vaatimus yhtenäisestä työssäkäyntialueesta toteutuu. Ylivieska, Kalajoki, Nivala -työllisyysalue muodostuu 46 000 asukkaan yhtenäisestä työssäkäyntialueesta, jossa työhön ja palveluihin liittyvä pendelöinti on oleellinen elinvoimatekijä.

Uusi yhteistyösopimus ja palvelujen järjestämissuunnitelma alueen muodostamiseksi ovat valmisteilla. Sopimuskumppanit ovat Ylivieskan, Kalajoen ja Nivalan kaupungit sekä Sievin, Alavieskan ja Merijärven kunnat. Vastuukuntana ja päätöksenteosta vastaavana organisaationa muodostettavalla työllisyysalueella toimii Ylivieskan kaupunki. Työnantajina Ylivieskan kaupungin ohella toimivat Kalajoen ja Nivalan kaupungit tuottaen samalla palvelut myös Sievin, Alavieskan ja Merijärven kunnille. Kuntien valtuustoilta odotetaan yhteneväisiä myönteisiä päätöksiä tammikuun 2024 aikana, jonka jälkeen käytännön valmistelut voivat käynnistyä.

Valmistelussa mukana olevat kunnat ovat yksimielisiä siitä, että tämän työllisyysalueen muodostamisella saavutetaan hallinnon ja henkilöstön näkökulmasta paras ratkaisu. Työvoimapalvelujen paikallisella saatavuudella ja vaikuttavuudella varmistetaan alueen elinvoiman kehittyminen. Yhteistyön kehittäminen Pohjois-Pohjanmaan alueen kuntien ja työllisyysalueiden kanssa pysyy tärkeänä tavoitteena jatkossakin. Työvoimapula sekä aktiiviset työllistämistä edistävät palvelut vaativat laajaa ja syvällistä osaamista. Tähän tarpeeseen pystytään vastaamaan Pohjois-Pohjanmaalla useamman vastuullisen toimijan verkostomaisena yhteistyönä.        

Lisätietoja:

Maria Sorvisto, kaupunginjohtaja, maria.sorvisto@ylivieska.fi, p. 044 4294 210

Jukka Puoskari, kaupunginjohtaja, jukka.puoskari@kalajoki.fi, p. 044 4691 200

Päivi Karikumpu, kaupunginjohtaja, paivi.karikumpu@nivala.fi, p. 040 3447 200

Antti-Jussi Vahteala, vt. kunnanjohtaja, antti-jussi.vahteala@sievi.fi, p. 044 4883 210

Kari Pentti, kunnanjohtaja, kari.pentti@alavieska.fi, p. 050 5590 450

Kari Jokela, kunnanjohtaja, kari.jokela@merijarvi.fi, p. 044 4776 202

Kategoriat
Yleinen

Pohteen palvelujen aukioloajoissa muutoksia joulun ja uudenvuoden aikaan

Joulun ja uudenvuoden aika tuo muutoksia Pohteen palvelujen aukioloaikoihin.

Tarkemmat tiedot muutoksista löytyvät Pohteen verkkosivuilta terveyskeskusten yhteystiedoista sekä yksittäisten palvelujen tiedoista paikkakunnittain. Hoitotarvikejakelun asiakkaita pyydetään varaamaan hoitotarvikkeita riittävästi ja tarkistamaan oman paikkakunnan hoitotarvikejakelun aukioloajat. Osa hoitotarvikejakelupisteistä on suljettu 18.12.–7.1.

Digitaalinen sote-keskus ja Omaolo palvelevat joulun pyhinä. Päivystykset toimivat normaalisti joulun pyhinä. Päivystyksessä hoidetaan vain välitöntä hoitoa vaativia sairauksia ja vammoja, joiden hoitaminen ei voi odottaa seuraavaan arkipäivään ja oman terveyskeskuksen aukeamista.

Lue lisää tiedotteesta:

https://pohde.fi/…/pohteen-palvelujen-aukioloajoissa-on…/

Kategoriat
Yleinen

Ylivieskan kaupungin sponsorointitukihaku vuodelle 2024 on avattu

Ylivieskan kaupunki tekee sponsorointiyhteistyötä paikallisten urheilijoiden, seurojen, joukkueiden ja ryhmien kanssa. Sponsoroinnin lähtökohtana on yhteistyökumppanin tuoma valtakunnallinen positiivinen julkisuus Ylivieskan kaupungille.

Sponsoroitava taho voi olla esimerkiksi valtakunnan tasolla menestyvä urheilujoukkue tai yksilöurheilija. Ylivieskan kaupungin voimassa olevat sponsorointisopimukset tuodaan esille Ylivieskan kaupungin internetsivuilla. Sponsorointiyhteistyökumppani sitoutuu sopimuksessa tuomaan esille Ylivieskan kaupungin brändiä. Tämän lisäksi sponsoriyhteistyökumppanilta edellytetään tapauskohtaisesti määritettyä yhteistyötä.

Sponsorointia tehtäessä kaupunki arvottaa sponsoritarjoukset suhteessa kaupungin markkinoinnin ja muihin tarpeisiin. Koska kyseessä on kahdenvälinen yhteistyö, on sponsoroitavan tarjottava kaupungille vastinetta suhteessa myönnettävään tukeen. Kaupungin kannalta tärkeitä tekijöitä voivat olla mm. sponsoroitavan näkyvyys, ammatilliset kyvyt ja tuki, verkostot ja suhdetoiminta. Sponsorointi on kaupunkimarkkinointia, jonka tarkoituksena on tuoda kaupungille myönteistä julkisuutta. Hakijoiden arviointi tapahtuu hakulomakkeen sekä liitteenä toimitettavan vapaamuotoisen hakemuksen pohjalta.

Huomioi, että sponsorointituki on yhteistyötä valtakunnan tasolla menestyvän urheilujoukkueen tai urheilijan kanssa, eikä se ole perinteinen kaupungin seuratuki!

Sponsorituen hakeminen

1. Sponsorointitukihakulomake
Kaikki sponsorirahaa hakevat tahot (urheilija, seura, joukkue, ryhmä) täyttävät hakulomakkeen, joka löytyy Kunta Akkunasta. Kaikkiin sarakkeisiin ei tarvitse vastausta. Muistathan täyttää yhteyshenkilön yhteystiedot oikein.

2. Vapaamuotoinen perustelu
Kaikki sponsorirahaa hakevat tahot kirjoittavat (urheilija, seura, joukkue, ryhmä) liitteeksi vapaamuotoisen hakemuksen. Ohjeellinen pituus 1 sivu (A4) ja toivottu tiedostomuoto on pdf. Hakemuksessa sponsorirahan hakija avaa: a) kuinka paljon hakija pyytää sponsorirahaa, b) mitä hakija tarjoaa kunnalle vastineeksi, c) hakija voi avata muita yhteistyömahdollisuuksia. Lisäksi hakija saa mahdollisuuden avata sponsorointihakulomakkeen eri kohtia, mikäli kokee tämän tarpeelliseksi.

Hakuaikataulu

Vuoden 2024 sponsorointitukihaku koskee kesä- ja talvilajeja ja haku on auki 1.12.2023 – 15.1.2024. Erillistä ns. syksyn hakua ei enää ole.

Sponsorisumma yhteistyökumppanille on maksimissaan 1500e.

Kategoriat
Yleinen

Sun Pampas 2024

Sun Pampas -kaupunkifestivaali saa tulevanakin vuonna kunnian startata festarikesän, kun festarialue nousee Ylivieskan jäähallin ympäristöön kesäkuussa 14.-15.6.2024.

Kaupungissa runsaasti tapahtumia pitkin viikkoa mm. Yhessä -festarit, Sun Pampas puistokonsertti jne jne.
Tarkemmat tapahtumatiedot tulee myöhemmin. Seuraa ilmoittelua!

Pampasin lavalla nähdään:

Kaija Koo
KUUMAA
Ressu Redford
Olli Halonen
Teflon Brothers
ABREU

Liput: lippu.fi

Järj: KPO

Takaisin
Kategoriat
Yleinen

Ylivieskan Ilon Päivä

Koko perheen iloinen tapahtuma Ylivieskan Liikuntakeskuksella lauantaina 18.11. kello 11-14.
Osoite: Närhitie 2, käynti urheilukentän puolelta.

Lapsen oikeuksien viikon kunniaksi paljon erilaisia puuharasteja ja leikkipisteitä.
Mukana tapahtumassa myös kirjastoauto, Kirjastokettu ja Lammas Lempeä.
Katajan koulun lauluesitys kello 11:30

Tapahtuma on ilmainen!

Järjestäjinä:
Ylivieskan kaupunki: kirjastopalvelut, nuorisopalvelut ja liikuntapalvelut
Mannerheimin Lastensuojeluliitto Pohjois-Pohjanmaan piiri
Mannerheimin Lastensuojeluliitto Ylivieskan paikallisyhdistys
Mannerheimin Lastensuojeluliitto Perhepesä
Ylivieskan seurakunta
Viessojat
Ylivieskan 4H
Ylivieskan Latu
Pelastakaa Lapset ry


Tervetuloa mukaan!

Kategoriat
Yleinen

Kasarmin Puoti vuokrattavissa Pop-Up -mallilla

Kasarmin puoti sijaitsee Ylivieskan rautatieaseman vieressä osoitteessa Asemanpuistonkuja 5A, 84100 Ylivieska.
Kasarmin puoti on Ylivieskan kaupungin omistama kiinteistö ja se on osa Ylivieskan toria ja sitä ympäröivää vanhaa rautatieläisten aluetta, Kasarmia.


Kasarmin puoti mahdollistaa tilapäisen myyntitoiminnan erilaisille toimijoille ns.pop up –mallilla.

Tiloja voivat vuokrata mm. yksityiset henkilöt, yritykset, yhteisöt ja yhdistykset, koululuokat ym.

Tilat on tarkoitettu myynti/palvelu tarkoituksiin ja niitä vuokrataan vain siihen käyttöön.
Tilat eivät ole kokoustilat!

Puoti sisältää kaksi huonetta, joita voi vuokrata eri toimija ja tiloissa voi toimia useampia myyjiä yhtä aikaa.

Takaisin
Kategoriat
Yleinen

Ylivieskan kaupunki osallistuu Pohjoinen23 valmiusharjoitukseen

Ylivieskan kaupunki osallistuu Pohjoinen23 alueelliseen valmiusharjoitukseen, joka järjestetään 5. – 7.9.2023.
Harjoitukseen on valmistauduttu eri toimenpitein jo keväästä lähtien.

Valmiusharjoitukset ovat osa yhteiskunnan kokonaisturvallisuuteen liittyvää varautumista, joka varmistaa yhteiskunnan toimintaedellytykset normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.

Pohjoinen23 -valmiusharjoituksen yhteisenä teemana on väestönsuojelu, jota tämä harjoitus tukee. Lisäksi harjoitellaan muita valmiuteen ja varautumiseen liittyviä kokonaisuuksia ja yhteistoimintaa. Harjoituksessa kansainvälinen tilanne on kriisiytynyt ja vakavoituu. Yhteisen tilannekuvan pohjalta organisaatiot harjoittelevat toimenpiteiden yhteensovittamista ja viestintää. Keskiössä ovat yhteisen tilannetietoisuuden ja tilanneymmärryksen muodostaminen.

Alueellisten valmiusharjoitusten järjestäminen on osa Pohjois-Suomen aluehallintoviraston lakisääteistä perustehtävää, ja harjoituksia on Pohjois- Suomen toimialueen maakunnissa yhdestä kahteen vuoden välein. Kuntien lakisääteisiin tehtäviin kuuluu mm. valmiussuunnitelmien ylläpito ja päivittäminen. Ylivieskan kaupunki tarkistaa harjoituksen yhteydessä valmiussuunnitelmien ajantasaisuutta.

Kategoriat
Yleinen

Valokuituinfoa haja-asutusalueiden asukkaille

Valokuidun rakentamisen laajentamista haja-asutusalueelle selvitellään.
Kannattaa tulla kuulolle!

Lounean valokuituinfo 20.6. klo 18 Savelan Nuorisoseurantalolla.

Kategoriat
Yleinen

Kysely kaupungin yhdyskuntateknisistä palveluista

Ylivieskan kaupunki osallistuu yhdyskuntatekniset palvelut 2023 -tutkimukseen.
500 Ylivieskan kaupungin  asukasta saa lähiaikoina postitse vastattavakseen mm. katujen ja puistojen hoitoa sekä jätehuollon toimivuutta koskevan kyselyn.

Kysely liittyy valtakunnalliseen tutkimukseen, joka tehdään samanaikaisesti useissa kunnissa eri puolilla Suomea. Tutkimukseen osallistujat poimitaan väestörekisteristä ja vastaajina ovat 18-79 vuotiaat kuntien asukkaat.

Kyselyn tuloksista laaditaan vertailuraportti, joka valmistuu syksyllä 2023. Kyselyn tuloksia huomioidaan palvelujen järjestämisessä, joten toivomme aktiivista osallistumista mikäli kysely osuu kohdallesi.

Kyselyyn voi vastata myös sähköisesti tästä:

https://link.webropolsurveys.com/Participation/Public/521efe23-d12c-41ac-8ad9-6134cee48005?displayId=Fin2821117

Kategoriat
Yleinen

Roskat roskiin – Miljoona Roskapussia kampanja

Ylivieskan kaupunki on mukana Ylen Miljoona Roskapussia -kampanjassa, joka päättyy 14.6.2023.

Kaupungin tekninen toimi on haastanut kaupunginvaltuutetut mukaan roskien keräystalkoisiin la 29.4.2023 klo 10-14.

Ylivieskan kaupunki kutsuu myös kaikki kaupunkilaiset roskienkeräystalkoisiin. Toivomme, että mukaan lähtee mahdollisimman monet yritykset, seurat, järjestöt sekä koulut jne.

Roskia voit kerätä em. keräyspäivänä tai muulloinkin kampanjan loppuun asti.

Liikuntapuiston huoltorakennuksesta os. Salmiperäntie 8 löytyy la 29.4. roskasäkkejä ja -pihtejä sekä roskalava. Talkoilijoille tarjotaan myös limsaa. Roskia voi kerätä koko Ylivieskan alueelta.

Merkitse keräämäsi roskapussit Ylen Miljoona Roskapussia kampanjan sivuille, kohtaan Ylivieska.

yle.fi/miljoonaroskapussia

Tavoitteena on saada valtakunnallisesti kerättyä yhteensä miljoona roskapussia.

Tule mukaan siistimään ja pitämään huolta ympäristöstämme!

Kuva: Johanna Kannasmaa Yle

Kategoriat
Yleinen

Valoo valokuituverkon rakentaminen alkaa Ylivieskassa

Valoo alkaa rakentamaan alla olevan kartan mukaisten alueiden kaikki kiinteistöt kuituverkon piiriin vuoden 2023 aikana.

Valmistelevat työt ovat jo alkaneet tonttisuunnitelmilla ja katselmuksilla.

Valoo urakoitsijan edustaja käy jo tilanneita asiakkaita läpi puhelimitse ja käymällä.

Rakentaminen lähtee alueilta, joissa on eniten tilauksia.

Maanrakentaminen alkaa välittömästi kelien sen salliessa.

Työt tulevat aiheuttamaan häiriöitä alueilla ja tähän toivotaan kärsivällisyyttä.

Rakennustekniikassa käytetään uusia työmenetelmiä, joissa kaivinkoneiden käyttö olisi mahdollisimman vähäistä.

Lisätietoja:
www.valoo.fi

Valoo asiakaspalvelu puh. 09-3154 3060
asiakaspalvelu@valoo.fi

Kategoriat
Liikuntapalvelut Yleinen

Ylivieskan kaupungin kesälajien sponsorointituki haettavana 15.4.23 saakka

Haku aukeaa ma 6.3. klo 10.00

Ylivieskan kaupunki tekee sponsorointiyhteistyötä paikallisten urheilijoiden, seurojen, joukkueiden ja ryhmien kanssa. Sponsoroinnin lähtökohtana on yhteistyökumppanin tuoma valtakunnallinen positiivinen julkisuus Ylivieskan kaupungille.

Sponsoroitava taho voi olla esimerkiksi valtakunnan tasolla menestyvä urheilujoukkue tai yksilöurheilija. Ylivieskan kaupungin voimassa olevat sponsorointisopimukset tuodaan esille Ylivieskan kaupungin internetsivuilla. Sponsorointiyhteistyökumppani sitoutuu sopimuksessa tuomaan esille Ylivieskan kaupungin brändiä. Tämän lisäksi sponsoriyhteistyökumppanilta edellytetään tapauskohtaisesti määritettyä yhteistyötä.

Sponsorointia tehtäessä kaupunki arvottaa sponsoritarjoukset suhteessa kaupungin markkinoinnin ja muihin tarpeisiin. Koska kyseessä on kahdenvälinen yhteistyö, on sponsoroitavan tarjottava kaupungille vastinetta suhteessa myönnettävään tukeen. Kaupungin kannalta tärkeitä tekijöitä voivat olla:
mm. sponsoroitavan näkyvyys, ammatilliset kyvyt ja tuki, verkostot ja suhdetoiminta. Sponsorointi on kaupunkimarkkinointia, jonka tarkoituksena on tuoda kaupungille myönteistä julkisuutta. Hakijoiden arviointi tapahtuu hakulomakkeen sekä liitteenä toimitettavan vapaamuotoisen hakemuksen pohjalta.

Hakeminen

1. Sponsorointihakulomake
Kaikki sponsorirahaa hakevat tahot (urheilija, seura, joukkue, ryhmä) täyttävät hakulomakkeen, joka löytyy Kunta Akkunan kautta. Kaikkiin sarakkeisiin ei tarvitse vastausta. Muistathan täyttää yhteyshenkilön yhteystiedot oikein.

2. Vapaamuotoinen perustelu
Kaikki sponsorirahaa hakevat tahot kirjoittavat (urheilija, seura, joukkue, ryhmä) liitteeksi vapaamuotoisen hakemuksen. Ohjeellinen pituus 1 sivu (A4) ja toivottu tiedostomuoto on pdf. Hakemuksessa sponsorirahan hakija avaa: a) kuinka paljon hakija pyytää sponsorirahaa, b) mitä hakija tarjoaa kunnalle vastineeksi, c) hakija voi avata muita yhteistyömahdollisuuksia. Lisäksi hakija saa mahdollisuuden avata sponsorointihakulomakkeen eri kohtia, mikäli kokee tämän tarpeelliseksi.

Aikataulu
Tulevan kesälajien sponsoriraha on haettavana 15.4. asti.

Kategoriat
Yleinen

Kysely kuntalaisille koskien aikaistettua aamujunaa Ylivieska-Helsinki

VR toteutti aikaistetun aamujunakokeilun maaliskuun lopulla 2018. Aikataulun mukaan klo 4:45 Ylivieskasta lähtevä juna saapui Helsinkiin klo 9:35. Iltapäiväjuna Helsingistä jatkoi Kokkolan jälkeen Ylivieskaan.

Tämä kokeilu on nyt päättynyt.

Nykyisen liikenne- ja viestintäministeriön hankkiman junaliikenteen lisäksi kuntien on mahdollista lisärahoittaa ostoliikennettä omien tarpeiden mukaisesti.

Kysymmekin Ylivieskan kaupunkilaisilta, että olisiko sinulla tarvetta aikaistetun aamujunan käyttöön Ylivieskasta Helsinkiin. Kysely on alustava ja siihen voi vastata anonyymisti.

Linkki kyselyyn:

https://link.webropolsurveys.com/S/F3E745BAB620AD1C

Kategoriat
Yleinen

Kaupunginjohtaja jalkautuu kaupungille!

Kaupunkilaisilla on mahdollisuus tavata kaupunginjohtajaa ja johtoryhmän edustajia yhteisissä kahvittelutapaamisissa.

Ti 17.1. klo 14-15 Häggman (keskusta)

Ke 25.1. klo 16-17 Kahvila Messi (uimahalli)

Ke 1.2. klo 14-15 Pirjon Pakari (Korjaamontie)

Olet lämpimästi tervetullut juttelemaan asiasta kuin asiasta.

Me tarjoamme kahvit 🙂

Kategoriat
Yleinen

Kansainvälinen iltakahvila Ylivieskassa

Tule viettämään aikaa yhdessä ja opettelemaan suomen kieltä!

Kahvila avoinna joka toinen maanantai 16.1. alkaen, os Kirkkotie 3

Tarjolla kahvia/teetä sekä pientä syötävää.

Olet lämpimästi tervetullut yksin, ystävien tai perheen kanssa!

Lisätietoja: 044-769 2256 / Hilkka

Järj.
Seutukaupunkirekry -hanke
Ulkomaalaisten polku Oulun eteläiselle alueelle -hanke
Hakeva Jedu -hanke

Kategoriat
Yleinen

Valokuiturakentamista Ylivieskaan!

Ylivieskan kaupungin hallinnoima Fiksu Ylivieska -hanke on selvitellyt mm. paikallista kuituverkkoyhteyden tarvetta ja sen kehittymistä alueille, joilla sitä ei ole vielä saatavilla. Hankkeen myötä asiasta on käynnistetty myös viranomaiskäyttöön suunnattu markkina-analyysi, jossa selviteltiin valokuituhankkeiden rahoitusosuuksia Ylivieskaan.

Näiden myötä valokuiturakentaminen onkin saanut Ylivieskassa odotetun buustin ja useat yritykset ovat olleet kiinnostuneita valokuiturakentamisesta kaupunkiimme.

Tämänhetkiset kuiturakentamisen markkinaehtoiset tarjoajat Ylivieskassa:

Valoo Täyskuitu on ilmoittanut investoivansa Ylivieskaan ja aikoo rakentaa valokuituverkkoa Ylivieskaan keväällä 2023 ja rakentaa lisää alueita myös vuonna 2024. Kuiduttamishankkeen arvo n. 2,5 miljoonaa. Tarkista oman alueesi tilanne tästä:
https://www.valoo.fi

Lounea on ilmoittanut myöskin halukkuutensa valokuituverkon rakentamiseen Ylivieskassa ja kaavailee aloittamista keväällä 2023
https://lounea.fi/ylivieska

Valokuitusen verkkoa rakennetaan Hakalahti-Kiviojan alueelle kesällä 2023, jolloin verkon piirissä on n. 200 kotitaloutta.
Tarkista saatavuus tästä: https://valokuitunen.fi/

Elisa
Entinen PPO, nykyinen Elisa on vienyt kuituyhteyksiä eri puolille Ylivieskaa.
https://elisa.fi/netti/omakotitalot/talokuitu/

Mikä valokuitu?

Valokuitu tuo kotiisi nopeimman mahdollisen internetyhteyden. Kun yhteys on nopea ja kaista rajaton, kaikki kodin asukkaat voivat käyttää haluamiaan laitteita ja palveluita yhtä aikaa ilman, että yhteys ruuhkautuu, hidastuu tai alkaa pätkiä. Valokuitu ei välitä sääilmiöistä eikä se kuormitu naapurinkaan netinkäytöstä. Valokuitu nostaa kiinteistösi arvoa, tekee asuinalueesta houkuttelevamman ja pitää myös kunnan elinvoimaisena. Valokuitu on myös ympäristö- ja lompakkoystävällinen.

Kategoriat
Yleinen

TE-ASIANTUNTIJA Ylivieska

Ylivieskan kaupunki hakee määräaikaiseen virkasuhteeseen TE-asiantuntijaa, joka toimii henkilöasiakaspalvelussa Jokilaaksojen työllisyyden kuntakokeilussa Ylivieskassa ja Alavieskassa.

Katso tarkemmat tiedot kuntarekrystä ja jätä hakemus pe 28.10.2022 mennessä.

https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/te-asiantuntija-yli-06-2-22/?fbclid=IwAR1UXt_LdtGoSrnLeQPrAsRZihzLXayC-DA-Pii6f8MS3bPWp_44ktrcrsM

Kategoriat
Yleinen

Yrittäjien aamukaffit 23.5.

Yrittäjien aamukaffit 23.5. klo 8:00-9:00 Ravintola Myllyrannassa.

Ajankohtaisia asioita Ylivieskassa
Ylivieskan rakentaminen kesä 2022
Fiksu Ylivieska -hanke
Ylivieskan kaupungin kesätyöseteli

Paikalla kaupunginjohtaja Maria Sorvisto,
tekninen johtaja Leena Löytynoja sekä elivoimapalvelujen väki

Tule juomaan kuppi kuumaa, kuulemaan ja keskustelemaan ajankohtaisista asioista!

Aamukaffeille ovat tervetulleita kaikki paikalliset yrittäjät.

Kategoriat
Yleinen

Ylivieskalainen uusi Yrityspuisto omavaraiseksi uusiutuvalla sähköllä

Skarta Group Oyj:n tytäryhtiö Skarta Energy Oy, Ylivieskan kaupunki sekä Ylivieskan teollisuusalueella sijaitseva, vaativia putkistoratkaisuja voimalaitoksiin, prosessiteollisuuteen ja teollisuuteen tarjoava Recion Oy ovat tehneet aiesopimuksen uudesta Vierivoima®-hankkeesta, jonka tarkoituksena on rakentaa teollisuusalueelle hiilineutraali yrityspuisto.

Recionin omistamaa teollisuuskiinteistöä kehitetään hankkeessa kohti hiilineutraalia yrityspuistoa. Käytännössä teollisuusalueelle suunnitellaan oma sähköenergian sisäverkko, jolla sähkön tuottaminen on mahdollista lähes kokonaan ilman siirtomaksuja. Sähköverkko tuottaisi yrityspuiston yrityksille edullista sähköä, joka on tuotettu aurinkovoimalla. Recion toimii yrityspuiston ankkuriyrityksenä ja markkinoi puistoa toimitiloja tarvitseville yrityksille.

Yritysten toimitilat puistossa mahdollistetaan olemassa olevien tilojen ja alueen uudisrakentamisen avulla.  Uudistetun piha-alueen laajennus toteutetaan yrityspuiston tarpeen mukaisesti.

Alueella jo toimivan yrityksen rinnalla uudet yritykset hyötyvät mm. sijainnista, raaka-aineista ja toimijoiden välisistä synergioista.

R-Yrityspuisto tarjoaa lisäksi yrityksille mm. konepajan tuotantolaitteita ja tiloja, laitteiden huolto- ja kunnossapitopalveluita sekä osaamista teräsmateriaalien hitsauksesta, lämpökäsittelystä ja metallurgiasta. Recionin tarjoamat palvelut edesauttavat yritysten asettumista puistoon ja saamaan liiketoiminnan nopeammin käyntiin pienemillä alkupanostuksilla.

”Hiilineutraalisuus on tärkeä tavoite Recionille. Toimimme vaativissa putkistourakoissa ja putkistovalmistuksessa, joiden kautta tuemme asiakkaidemme tavoitteita energiatehokkuuteen ja vähäpäästöisyyteen. Toimitusketjun tulee vastata tavoitteisiin omalta osaltaan. Vierivoimahanke sopii erinomaisesti R-Yrityspuisto -hankkeeseen tuoden tärkeän lisäelementin puiston tarjoamaan ja siten lisää puiston houkuttelevuutta muista erottuvana yrityspuistona.”, Recion Oy:n toimitusjohtaja Jari Salo toteaa.

Vierivoima® on Skartan kehittämä konsepti, jonka tarkoituksena on tarjota kaupungeille, kunnille ja niiden alueella toimiville teollisille toimijoille puhtaita energiaratkaisuja. Uusiutuvan, päästöttömän ja hiilineutraalin energian tuottamisessa hyödynnetään paikallisesti tuotettua aurinko- ja tuulivoimaa, energian varastointi- ja akkuteknologiaa sekä tulevaisuudessa mahdollisesti myös vedyllä tuotettua sähköä. Vierivoima rekisteröitiin Skartan tavaramerkiksi marraskuussa 2021.

”Aiemmat Vierivoima-hankkeemme osoittavat, että konsepti antaa useita suoria ja välillisiä etuja sekä kunnille että yrityksille. Recionin hanke on ensimmäinen aurinkovoiman rakentamiseen painottuva hanke, ja onkin hienoa, että myös teolliset toimijat ovat löytäneet aurinkovoiman mahdollisuudet. Olemme tyytyväisiä, että Ylivieska on ollut valmis lähtemään Vierivoiman edelläkävijäksi. Yhteistyö kuntien kanssa on Skartalle tärkeää ja uskomme, että pystymme auttamaan toisiamme yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi”, Skarta Energy Oy:n toimitusjohtaja Kari Tuominen kommentoi.

Lähellä tuotettu energia vapauttaa pääsiirtoyhteyksistä kapasiteettia ja samalla paikallinen energia lisää alueellista riippumattomuutta. Myös alueelliset uudet liiketoimintamallit voivat kehittyä vierivoiman myötä. Nämä ovat vain osa niistä vaikutuksista, joita tullaan näkemään vierivoimakohteissa. Ehkä Ylivieskan osaltakin uusi elinvoimaisuus on se kuitenkin tärkeintä.
Hienoa saada taas uusi vierivoimakunta, sanoo Tuominen.

Ylivieskan kaupunki osallistuu energiahankkeeseen mm. edistämällä kaavoitus- ja luvitusprosessia hankkeelle osoitetun ja suunnitellun maa-alueen jatkosuunnittelussa yhteistyössä osapuolten kanssa. Kaupunki osallistuu myös hankkeen markkinointiviestintään. Sen tavoitteena on omalta osaltaan vastata Euroopan unionin ilmasto- ja ympäristötavoitteeseen, jossa Euroopasta tulee maailman ensimmäinen ilmastoneutraali maanosa vuoteen 2050 mennessä. 

”Hiilineutraali yrityspuisto täydentää mainiosti Ylivieskan kaupungin tavoitteita HINKU-kuntana ja luo yrityksille houkuttelevan ja energiatehokkaan toimintaympäristönEnergiatuotannon kotimaisuus ja omavaraisuus on myös erittäin tärkeää varautumisen näkökulmasta, sanoo Ylivieskan kaupunginjohtaja Maria Sorvisto. 

Kategoriat
Työ ja yrittäminen Yleinen

Kesätyösetelihaku on aukaistu

Kesätyösetelillä Ylivieskan kaupunki tukee paikallisten 15-17 -vuotiaitten nuorten työllistymistä. Kesätyösetelin arvo on 370e ja niitä jaetaan vuonna 2022 yhteensä 100 kpl.

Ylivieskan kaupunki maksaa ylivieskalaiselle yritykselle tai kolmannen sektorin toimijalle korvauksen nuoren työllistämisestä jälkikäteen.
Kesätyöseteli haetaan sähköisesti Ylivieskan kaupungin verkkosivujen kautta www.ylivieska.fi tai kunta-akkuna -palvelun kautta www.akkuna.fi .

Tarkemmat ohjeet kesätyösetelistä löydät Ylivieskan kaupungin elinkeinopalvelujen sivuilta www.ytek.fi

Kategoriat
Yleinen

Ylivieska tilaa markkina-analyysin laajakaistasta

Ylivieskan kaupunginhallitus päätti tilata laajakaistayhteyksien markkina-analyysin maakuntaliitolta. Varsinaisen analyysin laatii Traficom, jolla on tiedot laajakaistayhteyksien nykytilanteesta ja mahdollisista suunnitelmilla olevista hankkeista.

Markkina-analyysi on kaupungille maksuton ja sen avulla voidaan jatkaa laajakaistayhteyksien selvittelyssä. Markkina-analyysissä selviää ns. tukikelpoiset ja -kelvottomat alueet. Selvityksen jälkeen tiedetään, mille alueille Ylivieskassa on mahdollista saada laajakaistarakentamiseen varattua tukea. Laajakaistarakentamiseen on mahdollista saada erilaisia rahoituksia ja toteutustapoja on erilaisia. Ylivieskassa toimii Fiksu Ylivieska -hanke, joka etsii vaihtoehtoja ja laatii suunnitelman päätöksentekoon siitä, minkälaisia vaihtoehtoja laajakaistan rakentamiseksi voisi olla.

Fiksu Ylivieska -hanke jatkuu vuoden loppuun ja laajakaistan lisäksi hankkeessa selvitellään digitaalisten palveluiden näkymiä ja mahdollisuuksia. Digitaalisuus tulee jatkossa olemaan merkittävä yhä merkittävämmässä roolissa sekä yhteydenpidossa, että palveluiden tuottamisessa. Hankkeessa selvitellään myös ylivieskalaisten tarpeita ja tulevaisuuden näkemyksiä digipalveluiden osalta.

Mahdollisille valokuituyhteyksille halutaan monipuolista käyttöä.

Fiksu Ylivieska -hanke
projektipäällikkö
Anja Takkunen
anja.takkunen@ylivieska.fi
Puh. 040 1580 574

Kategoriat
Yleinen

Ylivieskan kaupungin elinkeinopalvelut – yrittäjiä varten

Tiesitkö, että Ylivieskan kaupungin elinkeinopalveluista saa apua yrityksen perustamiseen ja hyviä vinkkejä yrityksesi kasvuun?

Meiltä voi kysyä yrityksellesi toimitiloja tai ilmoittaa niistä ilmaiseksi sivuillamme.

Jos olet myymässä tai ostamassa yritystä, autamme sinua myös siinä.

Tuemme myös yrityksesi kansainvälistymistä.

Sijaitsemme torin kulmalla (Torikatu 3).

Kysy lisää yritysneuvojiltamme:

Jukka Saarela
jukka.saarela@ylivieska.fi
040 672 4900
– uuden yrityksen perustaminen
– yrityksen kasvu ja kehittäminen
– yrityksen muutostilanteet (mm. omistajanvaihdokset)

Petri Sipilä
petri.sipila@ylivieska.fi
040 5794 435
– uuden yrityksen perustaminen
– yrityksen kasvu ja kehittäminen
– yrityksen muutostilanteet (mm. omistajanvaihdokset)
– toimitilat

Muut elinkeinopalveluiden työntekijät:

Marjo Kivioja – taloushallinto
Maria Rautionaho – markkinointi
Risto Rova -100% Battery Recycle Akkupuisto -hanke
Tommi Sirviö 100% PR Pilot Plant -hanke

www.ytek.fi

Kategoriat
Kirjasto Yleinen

Lainaa kirjastosta verenpainemittari

Lainaa Ylivieskan kirjastosta verenpainemittari. Helppokäyttöisellä Omron M2 Basic -verenpainemittarilla voit kotioloissa seurata omaa verenpainettasi.

Laitteen laina-aika on 1 viikko. Lainaa ei voi varata tai uusia.

Kategoriat
Kirjasto

Ylivieskan kirjaston omatoimilehtisali

Ylivieskan kirjaston omatoimilehtisaliin pääsee joka päivä klo 7–20 lukemaan ja lainaamaan. Kirjaston normaalien aukioloaikojen ulkopuolella lehtilukusaliin kirjaudutaan takapihan puoleisesta ovesta Joki-kirjastokortilla ja pin-koodilla.

Asiakkaat voivat hyödyntää lisääntyvää itsepalveluaikaa myös juhlapyhinä, kunhan pin-koodi on liitetty asiakastietoihin kirjastossa etukäteen. Omatoimilehtisaliin pääsee samalla pin-koodilla, jolla kirjaudutaan Joki-verkkokirjastoon ja lainataan e-aineistoa.

Omatoimikäyttö sujuu hyvin

Omatoimikäyttö on Ylivieskassa sujunut ongelmitta, eikä väärinkäytöksiä ole ilmaantunut.

Lehtilukusalissa on tarjolla päivän lehtien ja lainattavien aikakauslehtien lisäksi pokkareita sekä pieni valikoima uutuuksia ja lastenkirjoja. Tilasta löytyvät myös tietokone e-lehtien lukemista varten, wifi sekä työskentelypisteet.

Keväällä 2021 Joki-kirjastot ottivat käyttöön yhteiset omatoimikirjaston säännöt. Alle 15-vuotiaat tarvitsevat kaikissa Joki-kirjastoissa huoltajan suostumuksen omatoimikirjastojen käyttöön. Suostumus on annettava kirjaston asiakaspalvelussa henkilökohtaisesti. Lupa on kirjastokohtainen.

Jokaisen on kirjauduttava sisään omalla kirjastokortilla ja huolehdittava, ettei samalla ovenavauksella tule sisään muita. Lehtilukusalissa on tallentava kameravalvonta.

Nouda varauksesi vaikka pyhäpäivinä

Viikonloppuisin ja juhlapyhinä pääkirjaston ollessa suljettuna omatoimilehtisalista voi noutaa varatun aineiston. Lehtisalin lainausautomaatti vaatii pin-koodin. Lainausautomaatilla voi myös uusia lainat ja tarvittaessa tarkistaa varaustensa noutonumeron. Jokaisella asiakkaalla on henkilökohtainen numero, jonka avulla varaukset löytyvät hyllystä. Numero kerrotaan aina noutoilmoituksessa, jonka kirjasto lähettää saapuneista varauksista.

Kategoriat
Työ ja yrittäminen Yleinen

Ylivieska, Kalajoki, Nivala -työllisyysalueen yhteiset verkkosivut ovat nyt avoinna!

Ylivieska, Kalajoki, Nivala -työllisyysalueen yhteiset verkkosivut ykntyollisyys.fi on nyt julkaistu! Sivusto kokoaa kaiken tarpeellisen ja ajankohtaisen tiedon alueen työllisyyspalveluista.

Kyseessä on verkkosivujen ensimmäinen versio, ja kehitystyö jatkuu vuoden 2025 alussa. Tavoitteenamme on tehdä sivustosta entistä kattavampi ja käyttäjäystävällisempi vastaamaan paremmin alueen tarpeita.

Uusi sivusto palvelee niin työnhakijoita, työnantajia kuin yhteistyökumppaneitakin, ja sen avulla tiedon löytäminen ja palveluiden hyödyntäminen on entistä helpompaa.

Käy tutustumassa:
ykntyollisyys.fi

Takaisin
Kategoriat
Yleinen

Ylivieskan vanhusneuvosto haastaa ilostuttamaan!

Ylivieskan kaupungin vanhusneuvosto haastaa kuntalaiset tekemään jouluisen hyvän teon ja muistamaan yksinasuvaa, ikääntyvää, vammaista, lapsiperhettä jne. aineettomalla, arjen pienellä avulla tai teolla.

Yhdeksi yhdessäolon ilostuttamishetkeksi vanhusneuvosto tarjoaa Soivan joulukortin – Joululaulujen ilta. Toivomme, että katsoisitte sen yhdessä ja tarjoaisitte tarvittaessa myös teknistä apua. Soiva joulukortti on katsottavissa Paikallistv:n kanavalla tammikuun loppuun saakka. https://paikallistv.fi/joululaulujenilta/

Soiva joulukortti on toteutettu yhteistyössä Ylivieskan seudun kansalaisopiston Agape-kuoron, YTY-teatterin sekä Paikallistv:n kanssa. Soiva joulukortti on juonnettu ja mukana on myös yhteislauluja.

Ota haaste vastaan! Laitetaan hyvä kiertämään

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Ylivieskan kaupungin vanhusneuvosto

Kategoriat
Yleinen

Miten kulutuksemme vaikuttaa ilmastoon? Arjen valinnoilla voit pienentää omaa hiilijalanjälkeä

Suomen ympäristökeskus (Syke) on julkaissut kaikkien Suomen kuntien kulutusperäiset kasvihuonekaasupäästöt vuodelta 2019. Tulosten mukaan Suomen kunnissa ollaan vielä kaukana kestävästä kulutuksesta.

Kulutusperäiset päästöt ovat kasvihuonekaasupäästöjä, jotka syntyvät tavaroiden ja palveluiden kulutuksen seurauksena. Kulutusperäisillä päästöillä tarkoitetaan esimerkiksi kotitalouksien kulutushyödykkeiden, kuntien hankintojen sekä investointitavaroiden tuotannossa syntyneitä päästöjä Suomessa ja ulkomailla.

Kuntien asukaskohtaiset kulutusperäiset päästöt vaihtelivat 7,7 ja 12,5 tCO2e välillä. Vertailuna Pariisin ilmastosopimukseen kirjattu 1,5 asteen tavoitteen mukainen päästötaso olisi henkeä kohden 2,5 tCO2e vuonna 2030 ja 0,7 tCO2e vuonna 2050. Päästöjä tulisi siis vielä reilusti vähentää.

Ylivieskan asukaskohtaiset kulutusperäiset päästöt olivat 10,7 tCO2e, mikä on lähellä koko maan keskiarvoa. Kulutusperäiset päästöt jakautuvat Ylivieskassa seuraavasti: 78 % kotitalouksien kulutus, 16 % kuntien hankinnat ja 6 % investoinnit.

Pienilläkin arjen valinnoilla on merkitystä – Ilmastodieetti.fi-laskuri auttaa arvioimaan oman hiilijalanjäljen

Suomen ympäristökeskus on päivittänyt Ilmastodieetti.fi-työkalun, jolla kotitaloudet voivat laskea oman kulutuksensa hiilijalanjäljen. Laskuri arvioi asumisesta, liikkumisesta, ruoasta ja muiden tavaroiden ja palveluiden kulutuksesta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt.

Erityisesti näin joulun lähestyessä Ilmastodieetti tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden pohtia omaa kulutusta. Tavaroiden ja palvelujen hankinnasta kertyy suuri osa hiilijalanjäljestä ja varsinkin tavaroiden kulutus korostuu usein joulun aikaan.

Vinkkejä oman hiilijalanjäljen pienentämiseen jouluna:

  • Anna lahjaksi aineettomia elämyksiä tai palveluita – Esimerkiksi lahjakortti konserttiin tai elämyksiin
  • Valitse kestäviä lahjoja – Harkitse kierrätys- tai second-hand-lahjoja ja panosta määrän sijaan laatuun
  • Suosi paikallisia tuotteita ja palveluita – Vähennät kuljetuspäästöjä ja tuet samalla paikallisia yrittäjiä
  • Vältä ruokahävikkiä – Suunnittele ruokailut huolella ja hyödynnä ylijäämäruoka

Ylivieskan kaupunki edistää ilmastokestävyyttä

Ylivieskan kaupunki vähentää asukkaidensa päästöjä mm. kehittämällä kestävää kaupunkirakennetta. Kaupungin tavoitteena on luoda asukkaille ympäristö, jossa ilmastoystävällisten valintojen tekeminen olisi helppoa ja itsestään selvää.

Ylivieska on liittynyt Hinku (Hiilineutraali kunta) -verkostoon vuonna 2020 ja on sitoutunut 80 prosentin päästövähennykseen vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä.

Ilmastonmuutoksen hillinnän ohella tulee ottaa huomioon myös ilmastonmuutokseen sopeutumisen sekä varautumisen näkökulma. Kaupungilla on tällä hetkellä käynnissä EU-osarahoitteinen SOPIVA – Sopeutuminen ilmastonmuutoksen vaikutuksiin -hanke, joka tukee Ylivieskan kaupungin ja ylivieskalaisten toimijoiden työtä ilmastonmuutoksen vaikutuksiin valmistautumisessa. Hankkeen aikana esimerkiksi tehdään Ylivieskan kaupungille ilmastosuunnitelma.

Ilmastotyötä voit seurata somekanavissa (Instagram ja Facebook) nimellä Ilmastokestävä Ylivieska.

Miten ilmastonmuutos näkyy Ylivieskassa? -yleisötapahtuma on tulossa 28.1.2025.
Löydät tapahtuman Ylivieskan tapahtumakalenterista (https://www.tapahtumat.ylivieska.fi)

Kategoriat
Yleinen

Kaupunginhallituksen kokouksen 18.12.2024 päätöksiä

Kaupunginvaltuuston 9.12.2024 pitämän kokouksen päätösten täytäntöönpano 

Kaupunginhallitus totesi kaupunginvaltuuston päätösten olevan laillisia ja päätti panna ne täytäntöön.  

Ylivieskan kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan Hyvinvointialue Pohteen vuokrasopimukset – väliaikasopimuksen jatkaminen 

Kaupunginhallitus hyväksyi väliaikaisen vuokrasopimuksen jatkamisen Pohteen kanssa koskien Työkeskus Kipinää, Paloasemaa, Sipilän palvelukeskusta ja Terveyskeskusta. Väliaikaissopimuksen myötä vuokrasopimusten voimassaolo jatkuu 31.3.2025 saakka.  

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2025 alue- ja kuntavaaleja varten 

Kaupunginhallitus asetti vaalitoimikunnan ja kahden äänestysalueen (eteläinen ja pohjoinen) vaalilautakunnat. Jäsenet ovat seuraavat:  

VAALILAUTAKUNTA ETELÄINEN   VAALILAUTAKUNTA POHJOINEN  
Jäsen  Varajäsen  Jäsen  Varajäsen 
Tuula Järvelä, pj.  Katri Huhtala  Juhani Nevala, pj. Terttu Alanen 
Matti Kälviä, vpj.  Anna-Kaisa Hietala  Tuija Haikola, vpj.  Eero Hautamäki 
Jaana Syrjänen Mauri Repo  Eero Mäkelä Tuomo Haikola 
Jari Alahäivälä  Kari Seppälä  Marja-Liisa Autio  Taru Haaga 
Jouko Häivälä Markku Autio  Milla-Maria Koskela Petra Ukonsaari 
Ari Sorvisto Sari Laitala  Mauri Koivisto Tarja Vuolle 
 Janne Pelo  Timo Kallio Sari Sorvisto 
 Sara Kupsala  Eeva-Liisa Jylhä 
 Sanna Häggman  Hanna Nieminen 
    
    
VAALITOIMIKUNTA    
Jäsen Varajäsen   
Elsi Kaarlela, pj.  Hilkka Vuolteenaho   
Raimo Mäkelä, vpj.  Teemu Mattila   
Aura Hasanen  Juha Pasanen   
Timo Kekkonen Anna-Liisa Aromaa   

Kantelu Valviralle Oulaskankaan sairaalan ympärivuorokautisen päivystyksen lakkauttamisesta 

Kaupunginhallitus päätti osallistua yhteiskanteluun Oulaisten kaupungin kanssa Oulaskankaan sairaalan ympärivuorokautisen päivystyksen lakkauttamisesta.  

Kaupunginhallitus laussui useammasta asiasta  

Lausunto Alavieskan kunnan Verkasalon tuulivoimapuiston osayleiskaavasta 

Kaupungilla ei ollut huomautettavaa Verkasalon tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotukseen. Lisäksi hyvänä ja tärkeänä, että hankealueelle tuotettu sähkö johdetaan maakaapelilla. Kuntien välinen vuoropuhelu hankkeen toteutusvaiheessa, jotta kaikilla osapuolilla on ajantasainen tilannekuva hankkeen etenemisestä.  

Lausunto Haapaveden kaupungin Koivulannevan tuulivoimapuiston osayleiskaavasta ja ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (POPELY/2897/2024) 

Kaupunginhallitus lausui, että Ylivieskan kaupungin omissa tuulivoimahankkeissa tahtotilana on, että sähkönsiirto pyritään toteuttamaan maisema- ja ympäristövaikutuksien vähentämiseksi maakaapeloinneilla.  

Hankkeen jatkosuunnittelussa tulee huomioida Vasaman tuulivoimapuiston osayleiskaava siten, että tuulivoimapuiston tai sen sähkönsiirron toteuttamismahdollisuudet eivät heikkene. Ympäristövaikutuksien arvioinnissa tulee huomioida Vasaman tuulivoimahankkeen yhteydessä laaditut ympäristöselvitykset. 

Lausunto Kankaan liikennepaikan parantamisen ratasuunnitelmasta 

Kaupunginhallitus totesi, että ratasuunnitelmaan on tullut kaksi muistutusta Ylivieskan alueelta. Muistutukset koskivat yksityisen henkilön halukkuutta saada/ottaa vastaan täytemaata hankkeen rakentamisvaiheessa. Kaupungilla ei ole erikseen tarvetta vastata tulleisiin muistutuksiin. Riittää, että rakennusvaiheessa Väylävirasto huomioi tulleet muistutukset, mikäli täytemaa paikoille on tarvetta. Muutoin kaupungilla ei ole huomauttamista ratasuunnitelmaan.  

Ajantasaiset kaavat ja kaavamääräykset sisältyvät nähtäville asetettuun suunnitelma-aineistoon, kaupungilla ei ole näihin täydennettävää, ja kaupungilla ei ole tehty vuorovaikuttamisen tai tiedoksiannon toimenpiteitä koskien hanketta. 

Lausunto Ylivieskan kaupungin sitoutumisesta joukkoliikenteen rahoittamiseen  

Kaupunginhallitus lausui Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle, että Ylivieskan kaupunki  sitoutuu osallistumaan oppilaskuljetuksia sisältävän kohteen 6 autokierron 2 hankintaan 20%:n kustannusosuudella sopimuskaudeksi 6/2025 – 6/2028. Kaupunginhallitus hyväksyy, että ELY-keskus hankkii em. liikenteen, tekee liikenteen hankintaa koskevan hankintapäätöksen ja solmii liikennöintisopimuksen liikenteenharjoittajan kanssa. Ja oikeutti kaupunginjohtajan allekirjoittamaan hankintaan liittyvät mahdolliset asiakirjat, sopimaan mahdollisesti myöhemmin käytettävistä optioista (1+1 vuotta) ja allekirjoittamaan optioiden käyttämiseen liittyvät asiakirjat. 

Kaupunginhallituksen myöntämistä täyttöluvista 

Kaupunginhallitus myönsi useammalle osa-aikaiselle, määräaikaisuudella ja toistaiseksi voimassa olevalle täyttölupia yhteensä viisi (5) kappaletta.  

KuJa-hankkeen nuorisotyöntekijän toimen täyttölupa, Etsivän nuorisotyöntekijän ja toisen asteen koulunuorisotyöntekijän osa-aikaisten toimien täyttölupa, Yksilö- ja starttivalmentajan osa-aikaisen sijaisuuden jatkamisen täyttölupa, Työllisyyspäällikön viran täyttölupa ja Informaatikon toimen täyttölupa.  

Luottamushenkilön eropyyntö Ylivieskan kaupungin luottamustehtävästä 

Pasi Koiste on pyytänyt eroa luottamustoimista. Päätös luottamustoimien päättymisestä etenee valtuustoon ja valtuusto valitsee jäljellä olevaksi toimikaudeksi Koisteen tilalle henkilön.  

Kurinpidollisen toimenpiteen arviointi ja varoituksen antaminen 

Kaupunginhallituksella on hallintosäännön §56:n mukaan yleistoimivalta henkilöstöasioissa. Kaupunginhallitus on käsitellyt viranhaltijaan mahdollisesti kohdistuvaa työnjohdollista toimenpidettä ja päätynyt kokouksessa annetun päätösehdotuksen mukaisesti kirjallisen varoituksen antamiseen. 

Työnjohdolliseen toimenpiteeseen johtaneeseen päätökseen on liittynyt edeltäviä tapahtumia esittelytekstin mukaisesti. Käsittelyn julkisuus perustuu lakiin viranomaisen toiminnan julkisuudesta. 

Työnantaja toivoo asiaan liittyen työrauhaa kaikille työyhteisön jäsenille. Tarvittaessa asiassa voi olla puhelimitse yhteydessä vs. hallintojohtaja Marjaana Haapakoskeen.   

Tiedotteen kirjoitti:

Marjaana Haapakoski
vs. hallintojohtaja
044 4294 611

Takaisin
Kategoriat
Kansalaisopisto

Kansalaisopiston toimisto suljettuna 21.12.2024-6.1.2025

Kansalaisopiston toimisto on suljettuna 21.12.2024-6.1.2025. Töissä jälleen 7.1.2025. Kursseille voi ilmoittautua netin kautta opistopalvelut.fi/ylivieska

Toivotamme kaikille hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa!

Kategoriat
Työ ja yrittäminen Yleinen

Historiallisen suuri TE-uudistus tuo työvoimapalvelut kuntiin vuodenvaihteessa – Ylivieska, Kalajoki, Nivala -työllisyysalue valmistautuu muutokseen

Vuoden 2025 alussa toteutettava TE-uudistus siirtää julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuun valtiolta kunnille. Uudistuksen myötä valtion TE-toimistot lakkautetaan, ja Suomeen muodostuu 45 kuntien muodostamaa työllisyysaluetta. Ylivieska toimii vastuukuntana Ylivieska, Kalajoki, Nivala -työllisyysalueella, johon kuuluvat myös Sievi, Alavieska ja Merijärvi.

Uudistus on historiallisen suuri ja vaatinut kunnissa monialaista valmistelua, sillä palvelut siirtyvät keskitetystä valtion järjestelmästä hajautettuun kuntapohjaiseen järjestelmään. Kunnissa on vahva tahtotila turvata sujuvat palvelut siirtymävaiheessa ja varmistaa palveluiden jatkuvuus.

Uudistuksen mukana haasteita ja mahdollisuuksia

Siirtymävaiheessa palveluiden sujuvuuteen voi liittyä hetkellisiä haasteita, kuten tietojärjestelmien käyttökatkoja, viivästyksiä asiakaspalvelussa tai maksatusten ruuhkautumista. Käytännössä uudet toimintamallit, tietojärjestelmät ja asiakastiedot siirtyvät yhden yön aikana valtiolta kunnille.

Kuntiin siirtyy valtakunnallisesti uudistuksen myötä myös reilut 4 400 työllisyyden edistämisen asiantuntijaa liikkeenluovutuksella TE-toimistoista. Henkilöstöresursseihin liittyvät yhteistoimintaneuvottelut voidaan kuitenkin aloittaa vasta uudistuksen toteutumisen jälkeen, mikä saattaa hetkellisesti hidastaa toimintaa.

Kunnat varautuvat huolellisesti

Ylivieska, Kalajoki, Nivala -työllisyysalueella siirtymävaihetta on valmisteltu huolellisesti. Vaikka uudistus tuo mukanaan haasteita, sen tavoitteena on tarjota pitkässä juoksussa asiakkaille entistä vaikuttavampia ja yksilöllisesti räätälöityjä palveluja.

  • Asiakastietojen siirron ja maksatusprosessien toimivuus on varmistettu yhteistyössä valtion kanssa.
  • Kunnat hyödyntävät alueensa tuntemusta ja kehittävät palveluita vastaamaan paikallisia tarpeita.
  • Mahdollisista häiriöistä ja niiden vaikutuksista tiedotetaan kuntien ja työllisyysalueen omissa viestintäkanavissa.

Pitkän aikavälin tavoitteena vaikuttavammat palvelut

TE-uudistus tarjoaa kunnille ainutlaatuisen mahdollisuuden kehittää työvoimapalveluja kokonaisvaltaisemmaksi osaksi paikallisia palveluita. Tulevaisuudessa työllisyyspalvelut yhdistetään yhä tiiviimmin osaksi kuntien elinkeino- ja koulutuspalveluita, mikä mahdollistaa paremman reagoinnin asukkaiden ja yritysten tarpeisiin.

Ylivieska, Kalajoki, Nivala -työllisyysalue on sitoutunut tekemään parhaansa turvatakseen asiakkaille sujuvan palveluiden siirtymän ja kehittyäkseen entistä vahvemmaksi alueelliseksi toimijaksi.

Lisätietoja uudistuksesta ja sen etenemisestä voit seurata työllisyysalueen verkkosivuilta ja muista viestintäkanavista.

Mikä TE-uudistus?

· Julkiset työvoimapalvelut siirtyvät valtion TE-toimistoilta kuntien vastuulle 1.1.2025. Suomeen syntyy 45 kuntien muodostamaa työllisyysaluetta.

· Suurin osa alueista järjestää palvelunsa vastuukuntamallilla, neljä kuntaa järjestää palvelunsa itse ja kaksi aluetta kuntayhtymämallilla.

· TE-toimistojen konsepti ei sellaisenaan siirry kuntiin, vaan uudistus on kunnille mahdollisuus tehdä asiat uudella tavalla.

· TE-toimistojen sijaan sekä henkilö- että yritysasiakkaat ottavat jatkossa yhteyttä omaan kotikuntaansa. Jatkossa saman järjestäjän vastuulla ovat esimerkiksi kunnan koulutuspalvelujen, elinkeinopalvelujen ja yhdyskuntarakentamisen lisäksi myös työvoimapalvelut.

· Uudistus tuo palvelut lähemmäs asiakkaita. Kunnat tuntevat asukkaansa ja elinkeinoelämänsä parhaiten, mikä mahdollistaa paikallisiin tarpeisiin sopivien ja yksilöllisesti räätälöityjen palvelujen toteuttamisen.

· Kyse ei ole vain työllisyyden edistämisestä. Kunnat saavat vahvistuvien peruspalvelujen myötä lisää työkaluja elinvoiman edistämiseen.

Ylivieska, Kalajoki, Nivala työllisyysalueen palvelut avautuvat asiakkaille keskiviikkona 3.1.2025 klo 9:00.

Tässä alhaalla kootusti Ylivieska, Kalajoki, Nivala -työllisyysalueen asiakaspalvelun sähköpostiosoitteet ja puhelinnumerot henkilöasiakkaille ja yritysasiakkaalle sekä toimipisteiden aukioloajat 3.1.2025 alkaen:

Henkilöasiakkaat: henkiloasiakkaat@ykntyollisyys.fi / puh. 08-8407 400
Yritysasiakkaat: tyonantajat@ykntyollisyys.fi / puh. 08-8407 401

Lisäksi olennaisena kanavana toimii Työmarkkinatori.

Toimipisteidemme aukioloajat:

Ylivieskan toimipiste: Vierimaantie 3, 84100 Ylivieska, avoinna ma-to 9-15, pe 9-14
Kalajoen toimipiste: Kalajoentie 5, 85100 Kalajoki, avoinna ma-to 9-15, pe 9-14
Nivalan toimipiste: Kalliontie 18 (2. krs), 85500 Nivala, avoinna ma-to 9-15, pe 9-14
Sievin palvelupiste: Haikolantie 16, 85410 Sievi, (ajanvarauksella)
Alavieskan palvelupiste: Pappilantie 1, 85200 Alavieska, (ajanvarauksella)
Merijärven palvelupiste: Kunnantie 1, 86220 Merijärvi, (ajanvarauksella)

Jos sinulla on kysyttävää tai haluat antaa palautetta, ota rohkeasti yhteyttä:

Juho Niemelä, Ylivieskan elinvoimajohtaja
juho.niemela@ylivieska.fi
+358406795106

Mervi Mäkihonka, Työllisyyspäällikkö, Jokilaaksojen työllisyyden kuntakokeilu
mervi.makihonka@ylivieska.fi
+358444294205

Takaisin
Kategoriat
Yleinen

Haetaan ympäristötarkastajaa

Haemme kaupungin ympäristöpalveluihin vakituiseen virkasuhteeseen

YMPÄRISTÖTARKASTAJAA

Ympäristötarkastaja huolehtii virassaan osaltaan viranhaltijatehtävistä, joita myymme palveluna yhteistyökunnillemme. Lähtökohtaisesti ympäristötarkastajan toiminta-aluetta ovat Nivala ja Toholampi. Ympäristötarkastaja siis mm. valmistelee sektorin lupapäätökset ja muut vastuualueensa asiat viranomaisena toimivalle lautakunnalle. Lisäksi tarvittaessa ympäristötarkastaja huolehtii ympäristönsuojelulain mukaisista viranomaistehtävistä muissa yhteistyökunnissa.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto. Lisäksi hakijan eduksi luetaan kokemus kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävistä, hyvät vuorovaikutustaidot sekä alan ohjelmistojen ja tietojärjestelmien hallitseminen.
Työ edellyttää oman auton käyttöä.

Palkkaus määräytyy kuntien teknisten työehtosopimuksen mukaisesti. Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Viran täytössä voidaan noudattaa kuuden kuukauden koeaikaa.

Virkaan haetaan sähköisesti Kuntarekryn kautta (www.kuntarekry.fi)

Lisätietoja:
ympäristöpäällikkö
Heikki Estola
044 4294 227

Takaisin
Kategoriat
Kulttuurikeskus Akustiikka Kulttuuripalvelut Yleinen

Ylivieskan kaupungin kulttuuripalvelut hakee teknikkoa

Ylivieskan kaupungin kulttuuripalvelut etsivät iloiseen ja energiseen joukkoonsa, vakituiseen toimeen

TEKNIKKOA

Teknikon tehtäviin kuuluvat ääni- ja valotekniikan suunnittelu ja toteuttaminen erilaisiin tapahtumiin Kulttuurikeskus Akustiikassa sekä muualla Ylivieskan kaupungissa, kuten kesäisin torilla ja kulttuuripalveluiden museokohteissa.

Teknikon työtehtävät painottuvat enimmäkseen tapahtumatekniikan tehtäviin.

Teknikon vastuutehtäviin kuuluu myös Kino Akustiikan elokuvatoiminnan tekniset valmistelut ja – toimenpiteet, sekä ajoittain lipunmyyntityö elokuvissa.

Työnkuvaan kuuluu monipuolisesti asiakaspalvelua, työskentelyä tapahtumissa ja elokuvatoiminnassa.

➡️Hakulomake ja tarkemmat tiedot Kuntarekrystä www.kuntarekry.fi

Lisätietoja voi tiedustella 7.-10.1.2025 kello 8-16 välisenä aikana:

Terhi Saarimaa
vs. kulttuurijohtaja
puhelin 044 4294 546,
terhi.saarimaa@ylivieska.fi

Takaisin