Kategoriat
Koronavirus

Kaupunki palauttaa laajan etätyösuosituksen

Koronatilanne on heikentynyt niin koko Pohjois-Pohjanmaan alueella kuin Ylivieskassa. Alueellinen koronakoordinaatiotyöryhmä kokoontui tiistaina ja on antanut omat suosituksensa. Laajennettu johtoryhmä kokoontui tänään päättämään Ylivieskan kaupungin osalta tehtävistä toimenpiteistä.

Alueellisen koronakoordinaatiotyöryhmän suosituksesta Ylivieskan kaupungilla on voimassa seuraavat suositukset 31.12. saakka:

Tapahtumat

Tapahtumajärjestäjiä suositellaan kiinnittämään erityistä huomioita siihen, että osallistujilla on mahdollisuus riittävien turvavälien toteutumiseen. Suositellaan noudatettavaksi hygienia- ja turvallisuusohjetta.

Maskisuositukset (koskevat yli 12-vuotiaita)

  • Suositus vailla täyttä rokotussuojaa oleville:

Maskia suositellaan käytettäväksi aina julkisissa sisätiloissa.

  • Suositus koko väestölle riippumatta rokotussuojasta:
    • matkalla koronavirustestiin ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
    • oman harkinnan mukaan julkisissa sisätiloissa, joissa on pidemmän aikaa paljon ihmisiä lähellä toisiaan (esim. yleisötilaisuudet).
    • joukkoliikenteessä etenkin ruuhka-aikana.

Etätyö

Kaupunki ottaa käyttöön laajan etätyösuosituksen. Suositus on voimassa 31.12. saakka.

Lievissäkin hengitystieoireissa on syytä hakeutua koronatesteihin. Sairaana pitää jäädä kotiin. Jos koronarokote on vielä saamatta, Peruspalvelukuntayhtymä Kallion sivuilta voit tarkistaa ja varata sähköisesti oman rokotusaikasi. Lue lisää: www.kalliopp.fi/koronarokotukset

Jos tautitilanne heikkenee entisestään, voidaan kuntakohtaisesti tehdä päätöksiä ja tiukennuksia nopeallakin aikataululla.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Koronavirus Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatuksen ja perhepäivähoidon Koronavirus ohjeistuksesta

Tämä ohje korvaa 17.8.2020 laaditun ohjeistuksen ja se perustuu THL:n 20.8.2020 pitämän
tiedotustilaisuuden sisältöön ja siinä annettuihin ohjeistuksiin. Ohjeistus on hyväksytty PPKY Kallion
pandemiatyöryhmän kokouksessa 21.8.2020.

Ohjeet varhaiskasvatukseen ja kouluille

Lapsi tai työntekijä ei saa tulla kouluun tai varhaiskasvatukseen oireisena
Jos lapsella tai henkilökunnan jäsenellä on minkäänlaisia hengitystieinfektioon viittaavia oireita (kuumetta,
yskää, nuhaa, kurkkukipua, maku- tai hajuaistin muutos, näihin voi liittyä myös lihas- tai päänsärkyä) tai
ripulia, hän ei saa tulla kouluun tai päivähoitoon.


Milloin koronavirustestiin?
Kansallinen strategia on pyrkiä koronavirustestaukseen herkällä kynnyksellä. Alueen epidemiologinen
tilanne on kuitenkin erittäin rauhallinen, joten lasten koronavirustestauksessa voidaan käyttää
riskinarvioperustetta. Toistaiseksi muut taudinaiheuttajat ovat huomattavasti todennäköisempiä kuin SARSCoV-2-koronavirus. Lapsen sairastuessa tulee olla yhteydessä terveysviranomaiseen, joka arvioi
testaustarpeen (neuvola, kouluterveydenhoitaja, pandemianeuvonta)

EPÄILY KORONAVIRUSINFEKTIOSTA
• Jos lapsen oirekuva herättää epäilyn koronavirusinfektiosta, hän on matkustellut tai ollut
kontaktissa mahdolliseen koronaviruspotilaaseen
o Lapsi ohjataan koronavirustestiin
o Ei kouluun / päivähoitoon ennen kuin testitulos käytettävissä


LIEVÄ HENGITYSTIEINFEKTIO, EI VARSINAINEN KORONAVIRUSINFEKTIOEPÄILY
• Jos oirekuva ei viittaa koronavirukseen, ei matkustelua, eikä epäilyä altistumisesta koronavirukselle
o Koronavirustesti ei ole välttämätön
o Lapsi voi palata kouluun / päivähoitoon, kun on ollut vähintään 1 vrk oireeton
o Jos lapsi on kuitenkin ohjattu koronavirustestiin poissulkua varten, mutta näytteeseen
pääsy / vastauksen saaminen viivästyy siten, että oireet ovat olleet pois vähintään 1 vrk
ajan → lapsi voi palata kouluun / päivähoitoon ilman testausta tai vastauksen odottelua
o Mikäli perheessä on samanaikaisesti useampi samanlaista hengitystieinfektiota sairastavaa
lasta → Jos yhdeltä on otettu koronavirustesti ja se on negatiivinen, ei muita tarvitse
testata ja muut lapset voivat palata kouluun, kun on ollut 1 vrk oireettomana.
o Toistuvat infektiot:
▪ Jos lapsi on flunssakierteessä, riittää, jos hänet on testattu ensimmäisen infektion
yhteydessä → flunssakierteistä lasta ei tarvitse testata toistuvasti, jos oireet
pysyvät samanlaisina

Allergiaoireinen lapsi
Lapsilla esiintyy myös allergioita. Jos oireet allergialääkityksen aloittamisen jälkeen helpottavat selkeästi,
voi palata kouluun tai päivähoitoon, vaikka oireet eivät olisi kokonaan väistyneet.

Pitkittynyt oirekuva
Jos oirekuva pitkittyy, 14 vrk kuluttua oireilun alusta voi palata päivähoitoon, koska infektiota ei enää
tämän jälkeen voida pitää tartuttavana (vaikka koronavirustestausta ei olisi tehtykään)
Epäselvät tapaukset
Jos epäselvää, onko kyseessä allerginen oireilu vai infektio à Yhteys terveydenhoitoon, jossa esim.
päivystävä sairaanhoitaja tai lääkäri arvioi tarpeen koronavirustestaukselle ja kelpoisuuden päivähoitoon
Yksittäistapauksissa lapsella voi olla hengitystieinfektion tyyppisiä oireita, jotka terveydenhuollon
ammattilainen on arvioinut ei-tartuttaviksi ja tällöin lapsi on voinut saada luvan palata päivähoitoon
(arvioidaan aina terveydenhuollossa tapauskohtaisesti)

Lapsen sairastuessa päivän aikana
Hänet siirretään välittömästi erilliseen tilaan aikuisen valvontaan ja huoltajaa pyydetään hakemaan lapsi
kotiin. Huoltajan tulee olla yhteydessä terveyskeskukseen, jossa arvioidaan koronavirustestauksen tarve.
Jos lapsi ohjataan koronavirustestiin, ennen testituloksen valmistumista sairastuneen on vältettävä
kontaktia muihin ihmisiin. Henkilökunnan jäsen välttää lähikontaktia sairastuneeseen ja hän voi halutessaan
käyttää kasvomaskia.
Henkilökunnan jäsenen sairastuessa kesken työpäivän
Hänen tulee välittömästi lähteä kotiin. Oireisen tulee herkästi hakeutua koronavirustestiin. Ennen
testituloksen valmistumista on vältettävä kontaktia muihin ihmisiin.
Jos oireiselta otetaan koronavirustesti ja se on negatiivinen
Jos testitulos on negatiivinen ja oireilu on selkeästi vähenemässä, voi lapsi tai työntekijä palata kouluun tai
päivähoitoon. Jos oireet myöhemmin alkavat uudelleen tai lisääntyvät, arvio testaustarpeesta tehdään
uudelleen terveydenhuollossa.
Jos oireiselta otetaan koronavirustesti ja se on positiivinen
PPKY Kallion tartuntataudeista vastaava lääkäri saa tiedon positiivisesta koronavirustapauksesta.
Sairastuneeseen tai hänen huoltajaansa ollaan terveydenhuollosta yhteydessä ja hänet asetetaan
kotieristykseen ja hänen perheensä kotikaranteeniin. Mahdolliset muut altistuneet (esim. luokkatoverit tai
päiväkotiryhmän jäsenet) arvioidaan tapauskohtaisesti ja heidät asetetaan karanteeniin.
Yleisiä ohjeita koronaviruksen torjuntaan
Koronavirustapausten määrä Suomessa ja maailmalla on kasvanut viimeisen muutaman viikon aikana.
Koronaviruksen uhka ei ole poistunut, vaikka alueellamme on tällä hetkellä rauhallinen tilanne. Nyt on
erittäin tärkeää muistaa kevään ohjeet viimeiselle kahdelle kouluviikolle:- Tarpeettomia fyysisiä kontakteja tulee edelleen välttää ja muistaa turvavälit.

  • Suosittelemme, että ruokailut järjestetään edelleen porrastetusti ja huolehditaan, että
    ruokailemaan tullessa jokainen pesee kätensä huolellisesti saippualla ja vedellä. Edelleenkään ei ole
    suositeltavaa järjestää isoja yhteisruokailuja.
  • Varhaiskasvatuksessa on suositeltavaa, että samat hoitajat ovat mahdollisuuksien mukaan samojen
    lasten kanssa eikä ryhmiä sekoiteta.
  • Alakouluissa ryhmät tulee edelleen pitää päivän ajan erillään. Terveyden – ja hyvinvoinnin laitoksen
    sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeen mukaan valinnaisissa aineissa opetusryhmät voivat
    sekoittua mikäli opetusta ei voitaisi muuten järjestää.
  • Jos yläasteella opetusryhmiä on mahdotonta pitää erillään, tulee panostaa väljyyteen ja hygieniaan
    sekä opetuksen porrastamiseen. Ministeriön ja THL:n ohjeessa on hyviä ohjeita porrastamiseen.
  • Isoja yhteistilaisuuksia ei tule järjestää, jos väljyys- ja hygieniatekijöitä ei voida huomioida.

Hygieniaohjeita
Kouluissa ja varhaiskasvatuksessa on hyvä säännöllisesti muistuttaa käsi – ja yskimishygieniasta sekä
turvaväleistä. Lasten on hyvä oppia THL:n uuden arjen aakkoset. Kaikki yllä luetellut toimet vähentävät
myös muiden hengitystieinfektioiden esiintymistä.


Linkki THL:n materiaalipankkiin: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-jarokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/materiaalipankki-koronaviruksesta


Lähteet: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön suositus opetuksen ja
varhaiskasvatuksen järjestäjille koronavirusepidemian aikana

Tiivistelmä koronavirustestauksesta varhaiskasvatuksessa / perhepäivähoidossa:

  • Uusi kuumeilu / hengitystieinfektio-oire
    o Lapsi ohjataan koronavirustestaukseen → Jos testi on negatiivinen, päivähoitoon voi palata, kun
    oireet ovat helpottamassa
    o Jos lapsi ei käy koronavirustestissä → Päivähoitoon voi palata vasta, kun lapsi on ollut 1 vrk ajan
    oireeton
  • Pitkittynyt oirekuva
    o Jos oirekuva pitkittyy, 14 vrk kuluttua oireilun alusta voi palata päivähoitoon, koska infektiota ei
    enää tämän jälkeen voida pitää tartuttavana (vaikka koronavirustestausta ei olisi tehtykään)
  • Jos lapsi on ohjattu koronavirustestaukseen, mutta vastaus viivästyy
    o Jos oireet ovat olleet pois 1 vrk ajan, lapsi voi palata päivähoitoon, vaikka vastaus ei olisikaan vielä
    käytettävissä
  • Toistuvat infektiot
    o Jos lapsi on flunssakierteessä, riittää, että hänet on testattu ensimmäisen infektion yhteydessä →
    Flunssakierteistä lasta ei tarvitse testata toistuvasti, jos oireet pysyvät samanlaisina
  • Mikäli perheessä on useampi samanaikaisesti samalla oirekuvalla hengitystieinfektiota sairastava lapsi tai
    aikuinen

    o Jos yhdeltä lapselta saman oirekuvan aikana otettu koronavirustesti on negatiivinen, muut lapset
    voivat palata päivähoitoon, kun ovat olleet vähintään 1 vrk oireettomia (ja viimeistään 14 vrk
    oireiden alkamisen jälkeen)
    o Jos samassa perheessä lapset ja aikuiset ovat sairastuneet samaan aikaan ja aikuisen testitulos on
    negatiivinen, lapsia ei tarvitse testata
  • Allergiaoireinen lapsi
    o Siitepölyallergiaoireet tulee pyrkiä saamaan hyvin hallintaan lääkityksillä:
    ▪ Jos oireet helpottavat selvästi allergialääkityksen aloittamisen jälkeen → Päivähoitoon voi
    palata, vaikka oireet eivät olisi kokonaan väistyneet
    ▪ Jos oireet eivät helpota lääkityksestä huolimatta, tulee hakeutua koronavirustestiin → Jos
    testitulos on negatiivinen, voi palata päivähoitoon
  • Epäselvät tapaukset
    o Jos epäselvää, onko kyseessä allerginen oireilu vai infektio → Yhteys terveydenhoitoon, jossa esim.
    päivystävä sairaanhoitaja tai lääkäri arvioi tarpeen koronavirustestaukselle ja kelpoisuuden
    päivähoitoon
    o Yksittäistapauksissa lapsella voi olla hengitystieinfektion tyyppisiä oireita, jotka terveydenhuollon
    ammattilainen on arvioinut ei-tartuttaviksi ja tällöin lapsi on voinut saada luvan palata päivähoitoon
    (arvioidaan aina terveydenhuollossa tapauskohtaisesti)
    Linkki THL:n kansalliseen ohjeistukseen: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-jarokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/lapset-ja-koronaviru

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Koronavirus Yleinen

Kesä alkanut rauhallisissa merkeissä Ylivieskassa

Pohjois-Pohjanmaan maakunnan tautitilanne on rauhoittunut myös täällä eteläisissä osissa maakuntaa. Kokoontumisrajoitukset kumottiin alueeltamme kesäkuun alusta eikä muutoksia ole tullut tilanteeseen. Epidemian perustasolla keskeisintä on hillitä epidemian etenemistä.

Pohjois-Pohjanmaalla voimassa olevat suositukset ja rajoitukset 

Maskisuositukset (koskevat yli 12-vuotiaita)

  • Aina joukkoliikenteessä ja muissa julkisissa liikennevälineissä esimerkiksi taksissa
  • Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
  • Riskialueelta Suomeen saapuneet matkailijat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä omaehtoiseen karanteeniin, tai jos heillä on omaehtoisen karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
  • Terveydenhuollon henkilöstölle kaikessa potilastyössä. Suositus koskee myös potilaita, omaisia, opiskelijoita ja vierailijoita.
  • Aina julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa
  • Yksityisten palveluntarjoajien tiloissa (kaupat, pankit jne.)
  • Työpaikoilla sisätiloissa, joissa maskin käyttö on mahdollista

Yksityistilaisuudet

  • Suositellaan, että yksityistilaisuuksia järjestettäisiin mahdollisimman pienimuotoisesti ja turvaohjeet huomioiden.

Ikääntyneet ja riskiryhmät

  • Julkiset ja yksityiset palveluntuottajat ryhtyvät omassa toiminnassaan tehostettuihin suojaustoimenpiteisiin, joilla varmistetaan korkean sairastumisriskin ryhmien suojaaminen koronavirustartunnalta.
  • Toimenpiteissä noudatetaan THL ohjeistusta.
  • Suositellaan harkitsemaan tarkoin vierailuja ikääntyneiden ja riskiryhmien luokse. Vieraillessa suositellaan käytettäväksi maskia ja hyvää käsihygieniaa.

Etätyö- ja etäkokoussuositus

  • Kaikki työntekijät työskentelevät etätyössä mahdollisimman laajasti
  • Suositaan mahdollisimman kattavasti etäkokouskäytäntöjä sekä työpaikoilla että vapaa-ajan kokouksissa.
  • Kaupungin etätyösuositus jatkuu 31.8. saakka.

Ravitsemusliikkeet

  • Toimitaan valtioneuvoston ohjeistuksen mukaisesti

On syytä muistaa, että koronaepidemia ei ole vielä ohi. Lievissäkin hengitysoireissa on syytä hakeutua koronatesteihin. Sairaana pitää jäädä kotiin. Jos koronarokote on vielä saamatta, Peruspalvelukuntayhtymä Kallion sivuilta voit tarkistaa ja varata sähköisesti oman rokotusaikasi. Lue lisää: www.kalliopp.fi/koronarokotukset

Jos tautitilanne heikkenee, voidaan kuntakohtaisesti tehdä päätöksiä ja tiukennuksia nopeallakin aikataululla.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Koronavirus Yleinen

Kokoontumisrajoitukset poistuvat Ylivieskassa

Pohjois-Suomen Aluehallintovirasto antoi eilen illalla päätöksen purkaa maakunnalliset kokoontumisrajoitukset. Lisäksi Pohjois-Pohjanmaan alueellisen koronakoordinaatiotyöryhmän suositukset lievenivät Pohjois-Pohjanmaan alueella.

Suositukset 1.6. alkaen Ylivieskassa:

  • Kokoontumisrajoitukset poistuvat yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osalta. Vaikka rajoituksista luovutaan, voimassa ovat edelleen velvoitteet käsienpesun mahdollistamisesta, tartuntojen leviämistä estävistä toimintaohjeista sekä tilojen tehostetusta siivoamisesta.
  • Tapahtumanjärjestäjien tulisi järjestää tilaisuudet siten, että osallistujat voivat pitää toisiinsa etäisyyttä ja ettei ruuhkia esimerkiksi jonotustilanteissa pääsisi syntymään, myös käsi- ja hengitystiehygienia tulee muistaa ottaa huomioon.
  • Peruskoulujen ja toisen asteen maskisuositus puretaan.
  • Maskien käyttöä suositellaan yhä yli 12-vuotiaille joukkoliikenteessä, yleisissä tiloissa ja työpaikoilla.
  • Etätyö- ja etäkokoussuositus on edelleen voimassa.

On syytä muistaa, että koronaepidemia ei ole vielä ohi. Koulujen päättäjäisten ja kotona järjestettävien juhlien osalta kannattaa muistaa hyvä käsi- ja hengitystiehygienia, kasvomaskin käyttö, sosiaaliset etäisyydet sekä muiden huomioon ottaminen. Lievissäkään flunssaoireissa juhliin ei tule osallistua. Näin tilanne säilyisi rauhallisena myös jatkossa.

Jos tautitilanne heikkenee, voidaan kuntakohtaisesti tehdä päätöksiä ja tiukennuksia nopeallakin aikataululla.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Koronavirus Yleinen

Tartuntatautilain 58 §:n mukaisen määräyksen kumoaminen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueilla

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kumoaa päätöksellä (PSAVI/4604/2021) tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla annetun määräyksen kieltää Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien kuntien alueilla järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset.

Tämä päätös tulee voimaan 1.6.2021 klo 18.00 alkaen.

Huomioitavaa tapahtumanjärjestäjilleTartuntatautilain (19.2.2021/147) 58 c §:ssä säädetään toimenpiteistä covid-19-epidemian leviämisen estämiseksi:

Yleisölle avoimien tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitettujen sisätilojen sekä alueellisesti ja toiminnallisesti rajattujen ulkotilojen, joita käytetään asiakkaille tai osallistujille suunnattuun tarkoitukseen ja joiden käyttämisestä kyseiseen toimintaan toiminnan järjestäjä vastaa tiettynä ajankohtana, hallinnasta vastaavan 3 momentissa tarkoitetun toimijan on covid- 19-epidemian leviämisen estämiseksi toiminnassaan huolehdittava, että:

  1. asiakkailla ja osallistujilla on mahdollisuus käsien puhdistamiseen;
  2. asiakkaille ja osallistujille annetaan riittävän etäisyyden ylläpitämistä, käsien puhdistamista ja muita vastaavia tartuntojen leviämistä estäviä käytänteitä koskevat toimintaohjeet; ja
  3. tilojen ja pintojen puhdistamista tehostetaan sen lisäksi, mitä muualla kyseisen toiminnan osalta puhdistamisesta säädetään.

Tässä pykälässä tarkoitettujen tilojen hallinnasta vastaavan 3 momentissa säädetyn toimijan tulee lisäksi järjestää asiakkaiden ja osallistujien oleskelu sillä tavoin väljästi, kuin se kyseisen toiminnan erityispiirteet huomioon ottaen on mahdollista ja sijoittaa mahdolliset asiakaspaikat riittävän etäälle toisistaan.

Lue päätös kokonaisuudessaan alla olevasta liitteestä.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Koronavirus Yleinen

Koronaohjeet äänestämiseen Ylivieskassa

COVID19-epidemian aiheuttamat erityisjärjestelyt ennakkoäänestyksen aikana

Jos sinulla on hengitystieoireita, käy koronatestissä ja odota testitulosta ennen kuin äänestät ennakkoon.

Jos olet omaehtoisessa karanteenissa tai eristyksissä, odota karanteenin tai eristyksen päättymistä ennen kuin äänestät. Ylivieskassa ennakkoäänestystä ei järjestetä ulkona.

Jos olet lääkärin määräämässä karanteenissa tai eristyksessä, älä tule ennakkoäänestyshuoneistoon. Voit tietyin edellytyksin ilmoittautua kotiäänestykseen 1.6.2021 klo 16 mennessä tai odota karanteenin tai eristyksen päättymistä ennen kuin äänestät.

COVID19-epidemian aiheuttamat erityisjärjestelyt vaalipäivän aikana

Jos sinulla on vaalipäivänä hengitystieoireita tai olet omaehtoisessa karanteenissa, ota yhteyttä Ylivieskan keskusvaalilautakuntaan puh. 040 4828 195 äänestyksen mahdollistamiseksi.

Jos tiedät olevasi vaalipäivänä lääkärin määräämässä karanteenissa tai eristyksissä, ota yhteyttä Ylivieskan keskusvaalilautakuntaan (puh. 040 4828 195) mahdollisuudesta äänestää. Älä tule paikalle ilman ennakkoilmoittautumista.

Lääkärin määräämässä karanteenissa tai erityksissä oleva ei saa poistua kotoaan äänestyspaikalle ilman tartuntatautilääkärin lupaa.

Suosittelemme ennakkoon äänestämistä ennakkoäänestyspaikoissa Ylivieskan kaupungintalolla tai liikkuvassa äänestysbussissa. Näin vaalipäivän äänestäjämäärät pysyisivät maltillisina eikä pitkiä jonoja muodostuisi.

Vaaleista lisää tietoa www.vaalit.fi ja www.kuntavaalit.fi –sivustoilla.

Ylivieskan kaupungin keskusvaalilautakunta

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Koronavirus Yleinen

Ylivieska jatkaa toimintojensa avaamista

Tiedote 29.4.2021

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koronakoordinaatioryhmä tiedotti 27.4. Pohjois-Pohjanmaan olevan Oulua lukuun ottamatta epidemian perustasolla. Koordinaatioryhmä päätti pitää omat suosituksensa ennallaan ja jatkoi 10 hengen yksityistilaisuuksien suositustaan Pohjois-Pohjanmaalla 9.5. asti.  

Ylivieskan kaupungin laajennettu johtoryhmä kävi läpi tänään Ylivieskan tilannetta. Tautitilanne on Ylivieskassa yhä rauhallinen.

Kaupunki päätti avata seuraavat toiminnot 3.5. alkaen hygieniasuositukset huomioiden:

Kirjasto

  • 15 minuutin pika-asiointi päättyy, Sisätiloissa noudatetaan maskisuositusta.
  • Istumapaikat palautetaan takaisin käyttöön.
  • Seuraavat rajoitukset ovat vielä voimassa:
    • Palautukset yhä ulko-oven vieressä olevaan palautuslaatikkoon.
    • Nuorten tietokoneet pois käytöstä.
    • Ryhmäkäyntejä ja sisätilojen tapahtumia ei järjestetä.

Liikuntapalvelut

  • Huhmarin kisamajan ja Sporttikulman punttisalit avataan vakiovuorolaisille (AVI:n kokoontumisrajoitukset huomioiden)
  • Seuraavat rajoitukset säilyvät vielä:
    • 18-vuotta täyttäneiden harrastustoiminta on yhä keskeytyksissä.

Muistutamme vielä:

  • Kaupungintalon asiakaspalvelu toimii ajanvarauksella.
  • Etäsuositus on koronakoordinaatioryhmän suosituksen mukaisesti yhä käytössä.
  • kaupungin toimielimet kokoontuvat kevään aikana toimielimen puheenjohtajan päättämällä tavalla.
  • julkisissa tiloissa (ml. kaikki työpisteet) on yleinen maskisuositus voimassa.

Nämä ohjeet ovat voimassa 9.5. asti ellei toisin päätetä. Laajennettu johtoryhmä kokoontuu seuraavan kerran 5.5.2021.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Koronavirus

Pohjois-Pohjanmaan alueellisen COVID-19 koordinaatioryhmän suositukset 27.4.2021

Pohjois-Pohjanmaalla toimii alueellinen koordinaatioryhmä STM:n edellyttämän alueellisen viranomaistyön organisoimiseksi ja toimenpiteiden koordinoimiseksi. Koordinaatioryhmä kokoontuu vähintään kerran viikossa ylläpitämään tilannekuvaa ja arvioimaan epidemiatilannetta, alueellisia suosituksia sekä rajoituksia eri kriteerien pohjalta.

Koordinaatioryhmä kokoontui 27.4.2021. Ryhmä totesi, että epidemia on alueella perustasolla, mutta Oulun kaupungin osalta kiihtymisvaiheessa. Ryhmä ei tehnyt muutoksia voimassa oleviin suosituksiin.

Suosituksissa tullaan huomioimaan valtioneuvoston mahdolliset uudet linjaukset.

Koordinaatioryhmän suositukset Pohjois-Pohjanmaalle

Suositukset ovat voimassa koko Pohjois-Pohjanmaan maakunnan alueella 9.5.2021 asti.

Suositukset viranomaisille

Yleisötilaisuudet

o Sisä- ja ulkotiloissa tapahtuvien yleisötilaisuuksien osallistujamäärä rajataan 10 henkilöön aluehallintoviraston päätöksellä.

Julkiset tilat

o Kuntien hallinnoimat, STM:n määritelmän mukaiset korkean tautiriskin julkiset tilat suljetaan. Turvataan oikeus välttämättömiin palveluihin ja asiointiin sekä lasten ja nuorten harrastustoiminnan jatkumiseen.

o Nuorisotilat ja kulttuurilaitokset, esimerkiksi museot ja kirjastot voidaan avata.

Suositukset väestölle, toiminnan harjoittajille sekä opetuksen järjestäjille

Maskisuositukset (koskevat yli 12-vuotiaita).

  • Aina joukkoliikenteessä ja muissa julkisissa liikennevälineissä esimerkiksi taksissa
  • Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
  • Riskialueelta Suomeen saapuneet matkailijat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä omaehtoiseen karanteeniin, tai jos heillä on omaehtoisen karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
  • Terveydenhuollon henkilöstölle kaikessa potilastyössä. Suositus koskee myös potilaita, omaisia, opiskelijoita ja vierailijoita.
  • Aina julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa mukaan lukien koulut ja oppilaitokset yläkoulusta alkaen
  • Yksityisten palveluntarjoajien tiloissa (kaupat, pankit jne.)
  • Toisen asteen oppilaitoksissa (mukaan lukien lukiot) ja korkeakouluissa
  • Työpaikoilla sisätiloissa, joissa maskin käyttö on mahdollista

Yksityistilaisuudet

  • Yksityistilaisuuksien osallistujamäärä suositellaan rajattavaksi 10 henkilöön. Yksityistilaisuuksia järjestettäessä noudatetaan ohjeita turvaetäisyyksistä, maskin käytöstä ja hygieniakäytännöistä, joilla ehkäistään koronavirustartuntoja. Suositellaan hyödyntämään etäosallistumista.

Ryhmäharrastustoiminta

  • 18 vuotta täyttäneiden ryhmäharrastustoiminta keskeytetään. Mahdollisuuksien mukaan harrastustoimintaa toteutetaan etämuotoisena.
  • 12–18-vuotiaiden lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminta voi jatkua, jos siinä pystytään huomioimaan opetus- ja kulttuuriministeriön sekä THL:n ohje siitä, että osallistujien sekä lasten saattajien tulee voida välttää lähikontakti toisiinsa. Lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminnan jatkumisen osalta kunnat tekevät lopulliset päätökset epidemiologisen tilanteen mukaan.

Ikääntyneet ja riskiryhmät

  • Julkiset ja yksityiset palveluntuottajat ryhtyvät omassa toiminnassaan tehostettuihin suojaustoimenpiteisiin, joilla varmistetaan korkean sairastumisriskin ryhmien suojaaminen koronavirustartunnalta.
  • Toimenpiteissä noudatetaan THL ja sairaanhoitopiirin ohjeistusta. https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/taudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o/koronavirus-covid-19/koronavirustartuntojen-torjunta-pitkaaikaishoidon-ja-hoivan-toimintayksikoissa/vierailut-pitkaaikaishoidon-ja-hoivan-toimintayksikoissa_koronavirusaikana
  • Suositellaan harkitsemaan tarkoin vierailuja ikääntyneiden ja riskiryhmien luokse. Vieraillessa suositellaan käytettäväksi maskia ja hyvää käsihygieniaa.

Opetuksen järjestäminen

  • Ammattikorkeakoulut ja yliopistot jatkavat etäopetuksessa. Suositus koskee sekä julkisia että yksityisiä toimijoita. Suositus ei koske välttämätöntä lähiopetusta. Opetus voidaan järjestää normaalisti lähiopetuksena toisen asteen oppilaitoksissa, kuten lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa ja vapaan sivistystyön oppilaitoksissa turvavälit ja maskisuositukset huomioiden.

Etätyösuositus

  • Kaikki työntekijät työskentelevät etätyössä mahdollisimman laajasti

Etäkokouskäytännöt

  • Suositaan mahdollisimman kattavasti etäkokouskäytäntöjä sekä työpaikoilla että vapaa-ajan kokouksissa

Ravitsemusliikkeet

  • Toimitaan valtioneuvoston ohjeistuksen mukaisesti
Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Koronavirus Yleinen

Ylivieskan kaupunki avaa toimintojaan vähitellen

Tiistaina alueellinen koordinaatioryhmä suositteli nuorisotilojen avaamista.  Koronaepidemian tilanne on rauhoittunut Pohjois-Pohjanmaan alueella, vaikkakin pääsiäinen toi pienen nousun tartuntamääriin. Alueen suositukset ja rajoitukset pysyvät toistaiseksi muuten ennallaan.

Ylivieskan kaupungin laajennettu johtoryhmä kokoontui tänään keskiviikkona ja päätti toimintojensa osittaisesta avaamisesta.

Tämän hetken tautitilanteen mukaan:

  • Seuraavat liikuntapalveluiden tilat avataan tartuntatautilääkärin suosituksesta rajoitetusti;
    • tennis, squash, sulkapallo, keilahalli
  • Kirjaston omatoimilehtilukusali avataan käyttäjille rajoitetusti
  • Nuorisotilat avataan
  • Alle 18-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta saa jatkua alueellisen koronakoordinaatiotyöryhmän ja OKM:n ohjeistuksen mukaisesti.
  • 18-vuotta täyttäneiden ryhmäharrastustoiminta pysyy keskeytyksissä.
  • Kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu ja kilpailu-/ottelutoiminta turvataan erillisin järjestelyin.
  • Aluehallintovirasto päättää kokoontumisrajoituksista.

Tilanne voi muuttua hyvin nopeasti ja voimme joutua kiristämään rajoituksia lyhyellä varoitusajalla.
Nämä ohjeet ovat voimassa 16.4.-25.4.2021 ellei toisin päätetä.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Koronavirus Liikuntapalvelut Vapaa-ajan palvelut

Ylivieskan latu- ja luisteluinfo

Ylivieskan latu- ja luisteluinfo. Linkistä voit seurata ajankohtaista tietoa Ylivieskan hiihtolatujen ja luistelukenttien kunnostamistilanteesta.

Toivotamme vauhdin hurmaa ja mukavaa talvilomaa!

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare