Kategoriat
Liikuntapalvelut Yleinen

Yleisurheilija Peppi Mastokangas kisaa ikäluokkansa kärkijoukossa – kaupungin sponsorointituki kannustaa nuorta urheilijaa

Ylivieskan kaupunki on myöntänyt vuoden 2024 sponsorointitukea kahdelle yksilöurheilijalle ja kahdelle joukkueelle.
Tällä kertaa esittelyssä on Ylivieskan Kuulan 15-vuotias yleisurheilija Peppi Mastokangas.

Peppi Mastokangas toteaa olleensa aina kilpailuhenkinen ja päättäväinen. Ensimmäisiin seurakisoihin hän meni mukaan jo parivuotiaana.

– Muistan, että jo pienenä oli hauskaa päästä kentälle juoksentelemaan. Molemmilla vanhemmilla on yleisurheilutaustaa, ja myös he ovat aina innostaneet minua. 

Iän myötä harjoittelu lisääntyi, ja kilpailuihin suunnattiin kotikenttää kauemmaskin. Piirikilpailuihin Peppi osallistui siitä lähtien, kun ikää riitti. Viime vuonna vuorossa olivat ensimmäiset SM-kisat 14-vuotiaiden sarjassa, ja kotiin tuomisina oli heti kaksi pistesijaa.

– En etukäteen arvannut, että pärjäisin niin hyvin. Oli ihanaa saada heti onnistumisia, ja finaaliin pääsy oli hieno hetki, Peppi kertoo.

Lisää onnistumisia tuli talven hallikisoissa. Tampereella Junior Indoor Games -kisoissa Peppi oli sarjassaan toinen kolmiloikassa, ja kausi päättyi omaan 60 metrin ennätykseen, joka oli neljänneksi paras Suomen tilastossa.

Tällä hetkellä Pepin lajeja ovat pikajuoksu, pituushyppy ja kolmiloikka. Kuluvalla kesäkaudella tavoitteena on saavuttaa hyviä SM-sijoituksia, jatkossa myös mitaleja. Pidemmällä aikavälillä tähtäin on kansainvälisillä kentillä.

– Vahvuuteni on, että minulla on luja tahto mennä kohti omia tavoitteitani. Tiedän, että minulla on myös mahdollisuus saavuttaa niitä. Kun on unelmia, se vie eteenpäin ja antaa halua jatkaa.

Huipulle tähtäävältä urheilijalta vaaditaan pitkäjänteisyyttä ja sinnikästä työntekoa. Pepin mukaan yleisurheilu on siitä hieno laji, että harjoittelu on monipuolista. Siksi sitä jaksaa tehdä päivittäin.

Tärkeää on myös, että ympärillä on kannustavia ihmisiä. Pepillä valmentajana on hänen setänsä Kari Mastokangas, ja omat vanhemmat ovat apuna harjoittelussa. Treenikaverina on usein isoveli Peetu, joka hänkin urheilee SM-tasolla. 

Peppi on yksi viidestä Ylivieskan Kuulan perustaman SM-ryhmän urheilijasta. Hän iloitsee siitä, että omassa seurassa on hyviä kavereita.

– Se on urheilemisen parhaita puolia. Tässä lajissa tutustuu ihmisiin ympäri Suomea.

Ylivieskassa on mainio urheilukenttä, mutta talvikaudella yleisurheilun harjoitteluolosuhteiden perässä pitää matkustaa kauemmas. Lähikuntien lisäksi suuntana on usein Kuortane. Matkustaminen ja leireily vie paitsi aikaa myös rahaa.

– Kaupungin sponsorointituki on hyvä apu leireihin ja varustehankintoihin, Peppi toteaa.

Peppi Mastokankaan saavutuksia:

2024 Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailut: kolmiloikka 2., pituus 3., 100 m 5.
2024 Tampere Junior Indoor Games hopeaa (T15 kolmiloikka) 2024
2023 Ylivieskan Kuulan vuoden nuori urheilija sekä yleisurheilun menestynein ja kehittynein tyttö
2023 4 piirinmestaruutta ja kaksi piirinmestaruushopeaa
2023 Kaksi SM-pistesijaa (100 m 8. ja kolmiloikka 7. sija)
2023 Keskipohjanmaan juoksu- ja hyppycupin voitto
2023 Motonet GP:n esikisan voitto Oulussa (T15 100m)
2023 Pika- ja aitajuoksukarnevaaleilla 3. sija (T14 100m)

Teksti ja kuva: Hanna Perkkiö

Mikä sponsorointituki ja miten sitä haetaan?

Ylivieskan kaupunki tekee sponsorointiyhteistyötä paikallisten urheilijoiden, seurojen, joukkueiden ja ryhmien kanssa. Sponsoroinnin lähtökohtana on yhteistyökumppanin tuoma valtakunnallinen positiivinen julkisuus Ylivieskan kaupungille.

Sponsoroitava taho voi olla esimerkiksi valtakunnan tasolla menestyvä urheilujoukkue tai yksilöurheilija. Ylivieskan kaupungin voimassa olevat sponsorointisopimukset tuodaan esille Ylivieskan kaupungin internetsivuilla. Sponsorointiyhteistyökumppani sitoutuu sopimuksessa tuomaan esille Ylivieskan kaupungin brändiä. Tämän lisäksi sponsoriyhteistyökumppanilta edellytetään tapauskohtaisesti määritettyä yhteistyötä.

Sponsorointia tehtäessä kaupunki arvottaa sponsoritarjoukset suhteessa kaupungin markkinoinnin ja muihin tarpeisiin. Koska kyseessä on kahdenvälinen yhteistyö, on sponsoroitavan tarjottava kaupungille vastinetta suhteessa myönnettävään tukeen. Kaupungin kannalta tärkeitä tekijöitä voivat olla:
mm. sponsoroitavan näkyvyys, ammatilliset kyvyt ja tuki, verkostot ja suhdetoiminta. Sponsorointi on kaupunkimarkkinointia, jonka tarkoituksena on tuoda kaupungille myönteistä julkisuutta. Hakijoiden arviointi tapahtuu hakulomakkeen sekä liitteenä toimitettavan vapaamuotoisen hakemuksen pohjalta.

Huomioi, että sponsorituki on yhteistyötä valtakunnan tasolla menestyvän urheilujoukkueen tai urheilijan kanssa, eikä se ole perinteinen kaupungin seuratuki.

Vuoden 2025 sponsorointihaku koskee kesä- ja talvilajeja.
Haku on auki 1.12.2024 – 15.1.2025 välisen ajan.
Hausta ilmoitetaan Ylivieskan kaupungin nettisivuilla sekä sosiaalisen median kanavilla.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Kasvatus ja opetus Kulttuurikeskus Akustiikka Kulttuuripalvelut

Päivärinnan lapsikuoron juhlavuosi

Päivärinnan lapsikuoron perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 40 vuotta. Kuoron pitkää perinnettä juhlistetaan 40-vuotisjuhlakonsertilla Kulttuurikeskus Akustiikassa sunnuntaina 26.5.2024 klo 14.

Kuntalehti kirjoittaa perjantaina julkaisemassaan jutussa Päivärinnan lapsikuoron 40-vuotisesta taipaleesta ja koulukuoron merkityksestä osana musiikkikasvatusta ja kouluarkea. Käy lukemassa juttu:

Perinteikäs kuoro lisää koulun yhteisöllisyyttä ja luo elinikäisiä muistoja – Ylivieskalainen Päivärinnan lapsikuoro viettää tapahtumarikasta juhlavuotta | Kuntalehti

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Liikuntapalvelut Yleinen

Kaupungin sponsorointituki vauhdittaa Kasperin matkaa snowcrossin SM-sarjassa

Ylivieskan kaupunki on myöntänyt vuoden 2024 sponsorointitukea kahdelle yksilöurheilijalle ja kahdelle joukkueelle.
Ensimmäisenä esittelyssä on SM-tason snowcross-kuljettaja Kasperi Hämäläinen.

Snowcross on moottorikelkkalaji, jossa riittää vauhtia ja näyttävyyttä. Lajin suosio on kasvussa, ja SM-sarjassa kisataan kauden mittaan eri puolilla Suomea. Tänä talvena yksi osakilpailu ajettiin Nivalan Pyssymäen uudella radalla.

SM-tason snowcross-kuljettajia löytyy muutamia myös lähialueelta. Yksi heistä on 23-vuotias ylivieskalainen Kasperi Hämäläinen, joka ajaa kolmatta kauttaan Suomen toiseksi ylimmällä sarjatasolla. Snowcrossissa häntä kiehtoo ennen kaikkea vauhti ja jännitys.

– Kilpailuissa ajetaan kovaa radalla ja tehdään isoja näyttäviä hyppyjä. Samalla pitää tiedostaa riskit ja omat rajat ja pystyä hallitsemaan kelkkaa. Valttia on se, että järki on päässä ja tietää mitä tekee.

Nuorempana Kasperi harrasti motocrossia ja kilpaili sen parissa useita vuosia. Snowcrossista hän kiinnostui ensimmäisen kerran jo pienenä Jani-isän ajaessa kilpaa. Innostus heräsi uudestaan sen jälkeen, kun tiet kävivät yksiin lajin moninkertaisen suomenmestarin Taru Kylmälän kanssa.

– Päätin laittaa haaveet toteutumaan ja ryhdyin itsekin ajamaan. Kilpailuhenkisenä hommasin heti kelkan ja lisenssin, ja siinähän ei voinut kuin alkaa treenata, Kasperi kertoo.

Ensimmäisen kautensa Kasperi ajoi vuonna 2021 kansallisessa Sport-luokassa, jossa vauhti riitti yhteistuloksissa neljänneksi. Sen jälkeen hän on ajanut SM-sarjaa Pro Lite -luokassa, josta tavoitteena on nousta jatkossa ylimpään eli Pro-luokkaan.

– Sen eteen tehdään töitä koko ajan, ja joka talvi on puskettu eteenpäin. Vielä on silti matkaa siihen, että pystyy antamaan kaiken mitä kärkitasolla kilpaileminen vaatii.

Tänä talvena Kasperi on yltänyt kilpailuerissä jo kymmenen joukkoon, parhaimmillaan kakkossijalle. Huhtikuussa on vuorossa viimeinen SM-osakilpailuviikonloppu, ja haaveena on päästä loppukeväästä ajamaan vielä Itävallassa kansainvälisen Superliigan osakilpailussa.

Kasperi tekee tällä hetkellä täyttä työpäivää perheen LVI-yrityksessä, mutta kaikki liikenevä vapaa-aika kuluu snowcrossin parissa. Oma perhe on luonnollisesti taustatukena, ja välikautta pitävä Taru on apuna kisoissa.

Menestyväksi kuljettajaksi ei tulla pelkästään kotirataa kiertämällä. Nivalan jälkeen lähimmät snowcross-radat ovat Oulussa, Kuopiossa ja Seinäjoella, joten matkustamista riittää.

– On tärkeää käydä harjoittelemassa erilaisilla radoilla, jotta saa kehitystä ja oppia ajamiseen ja kelkan säätöihin, Kasperi toteaa.

Moottoriurheilu kilpatasolla vaatii paitsi aikaa ja omistautumista, myös merkittävää taloudellista satsausta. Kasperi on kerännyt taakseen myös sponsoreita, ja tälle vuodelle hän sai yhdeksi tukijakseen Ylivieskan kaupungin.

– Kaupungin sponsorointituki auttaa kattamaan kilpailemiseen liittyviä maksuja ja matkakuluja. Yhteistyö tuo näkyvyyttä molemmille osapuolille, ja on hienoa, että tukea annetaan myös pienelle lajille ja moottoriurheilulle ylipäätään.

Mikä on sponsorointituki ja miten sitä haetaan?

Ylivieskan kaupunki tekee sponsorointiyhteistyötä paikallisten urheilijoiden,
seurojen, joukkueiden ja ryhmien kanssa
. Sponsoroinnin lähtökohtana on
yhteistyökumppanin tuoma valtakunnallinen positiivinen julkisuus Ylivieskan
kaupungille.

Sponsoroitava taho voi olla esimerkiksi valtakunnan tasolla menestyvä urheilujoukkue tai yksilöurheilija. Ylivieskan kaupungin voimassa olevat sponsorointisopimukset tuodaan esille Ylivieskan kaupungin internetsivuilla. Sponsorointiyhteistyökumppani sitoutuu sopimuksessa tuomaan esille Ylivieskan kaupungin brändiä. Tämän lisäksi sponsoriyhteistyökumppanilta edellytetään tapauskohtaisesti määritettyä yhteistyötä.

Sponsorointia tehtäessä kaupunki arvottaa sponsoritarjoukset suhteessa kaupungin markkinoinnin ja muihin tarpeisiin. Koska kyseessä on kahdenvälinen yhteistyö, on sponsoroitavan tarjottava kaupungille vastinetta suhteessa myönnettävään tukeen. Kaupungin kannalta tärkeitä tekijöitä voivat olla mm. sponsoroitavan näkyvyys, ammatilliset kyvyt ja tuki, verkostot ja suhdetoiminta. Sponsorointi on kaupunkimarkkinointia, jonka tarkoituksena on tuoda kaupungille myönteistä julkisuutta. Hakijoiden arviointi tapahtuu hakulomakkeen sekä liitteenä toimitettavan vapaamuotoisen hakemuksen pohjalta.

Huomioi, että sponsorointituki on yhteistyötä valtakunnan tasolla menestyvän urheilujoukkueen tai urheilijan kanssa, eikä se ole perinteinen kaupungin seuratuki!

Sponsorisumma yhteistyökumppanille on maksimissaan 1500e.

Vuoden 2025 sponsorointitukihaku on auki 1.12.2024-15.1.2025 välisen ajan. Haku tapahtuu Kunta-akkunan kautta.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Kirjasto Nuorisopalvelut Perusopetus Yleinen

Lukuhaaste yläkouluikäisille

Yläkoululainen! Osallistu kirjaston lukuhaasteeseen!

Toimi näin:

  1. Lue kirja
  2. Kirjoita lukemastasi kirjasta arvio (saat kirja-arviolomakkeita kirjastosta).
  3. Palauta kirja-arviosi Ylivieskan kirjastoon ja osallistu pizzalahjakortin arvontaan.

Osallistumisaikaa on toukokuun loppuun saakka, 31.5.2024.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Kirjasto Yleinen

Lainaa kirjastosta verenpainemittari

Lainaa Ylivieskan kirjastosta verenpainemittari. Helppokäyttöisellä Omron M2 Basic -verenpainemittarilla voit kotioloissa seurata omaa verenpainettasi.

Laitteen laina-aika on 1 viikko. Lainaa ei voi varata tai uusia.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Kirjasto

Kirjallisuuspiiri 14.3.

Ylivieskan kirjaston kirjallisuuspiiri kokoontuu seuraavan kerran torstaina14.3. klo 17:00–18:00 kirjaston alakerran opintotilassa.

Maaliskuun teemana on Sota.

Kirja: Irja Virtanen: Kenttäharmaita naisia (1956)

Lisätietoja kirjallisuuspiiristä löydät Kirjallisuuspiirin sivulta.

Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista. Voit tulla mukaan itseäsi kiinnostavilla kerroilla tai vaikka joka kerta.

Luettavaa kirjaa on saatavilla palvelutiskiltä.

Ohjaajina: Elina Nurkkala ja Satu Priuska.

Tervetuloa!

Kevään 2024 kokoontumiskerrat ja luettavat teokset:

18.1. Nita Prose: Huonesiivooja (2022)

15.2. Elina Hirvonen: Rakkauksien lokikirja (2023)

14.3. Irja Virtanen: Kenttäharmaita naisia (1956)

11.4. Benjamin Labatut: Maailman kauhea vihreys (2023)

16.5. Maria Peura: Esikoinen (2023)

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Kirjasto Kulttuurikeskus Akustiikka Kulttuuripalvelut Liikuntapalvelut Vapaa-ajan palvelut

Kaikukortti

Kaikukortilla voit hankkia maksuttomia pääsylippuja kulttuuri- ja liikuntapaikkoihin, kuten konsertteihin, teattereihin, museoihin, uimahalleihin. Huomioithan, että Kaikukortti käy Ylivieskassa ainoastaan alempana luetelluissa toimipaikoissa. Kaikukortin käyttökertoja ei ole rajattu.

Voit saada Kaikukortin, jos olet asiakkaana sellaisessa Ylivieskan sosiaali- ja terveysalan palvelussa, joka on mukana Kaikukortti-toiminnassa ja olet tiukassa taloudellisessa tilanteessa etkä voi siitä syystä hankkia pääsylippuja sekä olet vähintään 16-vuotias.

Kaikukortin saaminen ei edellytä erillisiä todistuksia tuloista. Pyydä oma korttisi sosiaali- ja terveyspalveluista, jossa olet asiakkaana. Kortti on henkilökohtainen ja maksuton. Kaikukortti on voimassa vuoden kerrallaan.

Kaikukortilla voi hankkia maksuttomia lippuja myös omille alle 18-vuotiaille lapsille, lastenlapsille tai uusperheen lapsille samaan tilaisuuteen, johon on itsekin osallistumassa.

Kaikukorttia voit hyödyntää alla mainituissa paikoissa Ylivieskassa. 

Kaikukorttikohteet Ylivieskassa

Näet Ylivieskassa järjestettävien Kaikukortti-tapahtumien listan helposti tapahtumakalenterin kategoriasta Kaikukorttikohde.

Kulttuurikeskus Akustiikka
Vain Ylivieskan kulttuuripalvelujen järjestämät tapahtumat ja tapahtumat joiden järjestäjä haluavat tapahtumansa Kaikukorttitapahtumaksi.
Koulukatu 2 B, Ylivieska

Ylivieskan liikuntakeskus
Uimahalli Uimahallikäynnit
Keilahalli, Kaikukorttilaisten keilavuoro keskiviikkoisin kello 13-14, 4.9.2024 – 28.5.2025
Närhitie 2, Ylivieska

Ylivieskan kaupunginkirjasto
Maksulliset (esim. tieteellisten kirjastojen – lue tarkemmin) kaukolainat
Kyöstintie 4, Ylivieska

Yty-Teatteri
Yty-teatterin esitykset
Ratakatu 14, Ylivieska
www.ytyteatteri.fi

Popula Team
Popula jääkiekon ottelut
www.populateam.fi/jaakiekko

Ylivieskan seurakunta
Ohjelmamaksulliset tapahtumat

Kaikukorttia jakaa Ylivieskassa

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde asiakkailleen

Ylivieskan seurakunta / diakoniatyö

Jelppi-verkko

Kaikukortilla voit osallistua myös muiden paikkakuntien Kaikukortti-tarjontaan

Tutustu kohteisiin Kaikukortin verkkosivulla.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Asuminen ja ympäristö Vapaa-ajan palvelut Yleinen

Talviuintipaikkojen uimavesinäytetulokset

Takaisin
Kategoriat
Kulttuuripalvelut Liikuntapalvelut Nuorisopalvelut Yleinen

Toiminta-avustusten haku vuodelle 2025

Kategoriat
Kulttuurikeskus Akustiikka Kulttuuripalvelut

Kysy kaveri kulttuuritapahtumaan

Kaipaatko kaveria konserttiin, teatteriin, elokuviin, museoon tms?

Yksin saattaa olla ikävä lähteä kulttuuritapahtumiin, vaikka tarjonta kiinnostaisikin. Vapaaehtoinen kulttuurikaveri on rohkaisija ja innostaja, kaveri, jonka kanssa on mukava ja helppo lähteä museoon, konserttiin tai kesäteatteriin. Kulttuurikaveri ei ole avustaja, vaan itsekin kulttuurista kiinnostunut ihminen.

Kulttuurikaveria on mahdollista tiedustella Alavieskan, Haapaveden, Nivalan, Oulaisten, Sievin ja Ylivieskan kaupunkien ja kuntien alla listatuilta toimijoilta. Itse kaveritoiminta on maksutonta.

Alavieska
Kunnankirjasto 044 539 5269, alavieskan.kirjasto@alavieska.fi

Haapavesi
Kulttuuri- ja hyvinvointikoordinaattori Suvi Haikola 044 759 1248, suvi.haikola@haapavesi.fi

Nivala
Kulttuurituottaja Eija Kaarlela 040 344 7272, eija.kaarlela@nivala.fi

Oulainen
KoronaGalleria 044 479 3259, koronagalleria@oulainen.fi

Sievi
Kulttuurituottaja-tiedottaja Tanja Kupiainen 044 488 3491, tanja.kupiainen@sievi.fi

Ylivieska
Tuokiotupa 044 987 2895

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare