Kategoriat
Asuminen ja ympäristö Kasvatus ja opetus Vapaa-ajan palvelut

Liikuttavan hyvää yhteistyötä kunnan ja yritysten kesken

Kunnianhimoinen kaukalohanke käynnistyy Ylivieskassa Pohjois-Pohjanmaalla. Hankkeen tavoitteena on yhdistää voimat lasten liikunnan edistämiseen ja luoda uusi toimintatapa kunta-yritys -yhteistyöhön. Ylivieskan pilottitoteutuksen opit tullaan tarjoamaan kaikkien Suomen kuntien saataville. Hankkeen yhtenä mahdollistajana on Euroopan johtava kaukalovalmistaja ICEPRO.

Aito huoli

Hankkeen taustalla on huoli lasten yleiskunnon ja toimintakyvyn heikkenemisestä, mitä osoittaa viimeisimpänä Opetushallituksen Move!-toimintakykymittaus. 5. ja 8. -luokkalaisille vuonna 2021 suoritetun mittauksen tuloksissa todetaan, että lähes puolella tutkituista nuorista toimintakyky on niin heikolla tasolla, että se voi häiritä arjessa selviytymistä. Hanketta koordinoivan LevelUpin toimitusjohtajan Jouni Anttilan kasvoilta paistaa huoli, kun hän kertoo ajatuksistaan.

– Sellainen kuva tulee, että esimerkiksi pihapelikulttuuri on katoamassa. Se, että liikutaan vähemmän tai aivan liian vähän rapauttaa jo motorisia perustaitojakin. Anttila muistuttaa lisäksi siitä, että liikkumattomuudella on yhteys oppimisvaikeuksiin ja sitä kautta jopa koko kansantalouteen – terveydenhuollon kustannukset nousevat, ja toisaalta oppimispolut mutkistuvat.

Matala kynnys

Hankkeen keskeisiin ajatuksiin kuuluu se, että lapsille ja nuorille tarjotaan liikuntamahdollisuus mahdollisimman matalalla kynnyksellä.

– Kaikilla ei syystä tai toisesta ole mahdollisuutta osallistua ohjattuun seuratoimintaan, muistuttaa Anttila.
– Uskomme, että tarjonta luo kysyntää, ja kaukaloille löytyy tätä kautta käyttäjiä; ja toisekseen hankkeen on kyllä tarkoitus palvella ihan kaiken ikäisiä. Viedään mukava ja vähän erilainen liikuntapaikka kohtuullisen lähelle kaikkia.

Myös Ylivieskan kaupungin hyvinvointijohtaja Joose Kemppainen on samoilla linjoilla.

– Lasten ja nuorten liikkumisessa on varmasti tapahtunut polarisaatiota, aktiiviset liikkuvat aikaisempaa enemmän ja puolestaan vähemmän liikkuvat aikaisempaa vähemmän. Helposti saavutettavat matalankynnyksen liikuntapaikat ovat keskeisessä roolissa aktivoimaan kaikkia liikkumaan.

Kaikki hyötyvät

Kuntien näkökulmasta se, että liikuntapaikka tarjotaan liike-elämän tuella, on tietysti mukava ajatus, mutta ei aivan ongelmaton. Kampanjasta aiheutuu merkittävä kuluerä. Kuinka tähän on varauduttu?

– Projektin ajatukseen kuulu se, että kolmen vuoden kustannukset katetaan mukaan lähtevien yritysten toimesta, Anttila selvittää.
– Yritykset saavat näkyvyyttä paitsi konkreettisesti kaukalon laidassa, myös digitaalisen sertifikaatin muodossa.

Minkälaisille yrityksille tällainen yhteistyö sitten soveltuu – paikallisille vai valtakunnallisille?

– Sekä että, vastaa Anttila ytimekkäästi.
– Konseptissa yrityksen koolla tai toiminta-alueella ei ole merkitystä.

Kunnilta hanke vaatii ensimmäisen kolmen vuoden aikana ainoastaan maa-alueen, johon kaukalo pystytetään. Samalla kunta saa myös omiin käyttötarkoituksiinsa yhden liikuntapaikan lisää.

–  Meille päätös lähteä mukaan pilotoimaan yhteistyötä kaukalohankkeen toteuttamiseen oli selvä, Joose Kemppainen taustoittaa.
– Kaupungista löytyy johtava kaukalovalmistaja ja laaja liikuntamyönteinen yrittäjäverkosto, joten mukaan lähteminen oli itsestään selvää. Uskon myös, että hyvinvoinnin konkreettinen tukeminen olosuhteiden mahdollistamisella lisää alueen yhteisöllisyyttä ja mahdollistaa entistä monipuolisempaa yhteistyötä alueen eri toimijoiden kanssa tulevaisuudessakin. Uskon, että tässäkin yhteistyöllä saadaan aikaan kokonaisuus, joka on enemmän kuin osiensa summa.

Itse kaukalo

Miksi juuri ICEPRO on mukana?

– ICEPROlla on jo jonkin aikaa sitten lanseerattu Playline tuoteperhe, eli pienempi kaukalo tuoteperhe, joka soveltuu sekä päiväkoti, koulu ja miksei myös yksityiskäyttöön. Vähän aikaa Jounin kanssa keskusteltuamme meillä oli syntynyt ajatus tästä kampanjasta, millä teemme kunnille lisäliikuntapaikan hankkimisen helpoksi, edesautamme lasten pihaliikuntaa ja teemme kampanjamme kautta tätä valtakunnallista ongelmaa näkyväksi. Samalla ICEPRO saa myös kaivattua näkyvyyttä Playline tuoteperheelle, hankkeen toinen puuhamies, ICEPRO:n toimitusjohtaja Lasse Pylväs vastaa.

ICEPRO on johtava kaukalovalmistaja Euroopassa, ja sen kaukaloita on nähty muun muassa jääkiekon MM-kisoissa. Nyt tarjottava kaukalo kulkee nimellä PLAYLINE ja sen strategiset mitat ovat: 7 x 15 metriä ja laidan korkeus sivuilla 0,55 metriä. Päädyissä on suojaus, jonka korkeus on 1,6 metriä laidan päälle. Kampanjapaketti sisältää lisäksi kaksi Leijonaliigamaalia ja maaliverkot. Kaukalossa on Stilmat-pelilattia, jonka päälle voi jäädyttää jään. Kesäisin kaukalossa voi pelata erilaisia pallopelejä, kuten jalkapalloa tai sählyä. Talvisin liikuntapaikka palvelee jäälajeja. Kampanjan kaukalot on ensisijaisesti suunnattu päiväkoti-, esikoulu- ja alaluokkaikäisille lapsille.

Pilotointi Ylivieskan kaupungin kanssa käynnistyi syksyllä 2021 laajalla yhteistyöllä ja sen tuloksena ensimmäinen kaukalo vihitään käyttöön Ylivieskassa alkukesästä 2022.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Kasvatus ja opetus Kulttuuripalvelut

Kulttuurikasvatussuunnitelma

Ylivieskan kaupungin Lasten ja nuorten kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuuripolku, jonka Hyvinvointilautakuta hyväksyi maaliskuun kokouksessaan, sisältää luokkakohtaisesti vuosittain toteutettavat kulttuurilliset tapahtumat ja kirjaston toiminnot. Kulttuurikasvatussuunnitelmaa toteutetaan kuluvana vuonna osittain, mutta vuoden 2023 alusta lähtien täysin kirjatun suunnitelman mukaisesti. Hyvinvointiaspekti on osana kulttuurikasvatussuunnitelmaa sekä laajennus lasten ja nuorten toiminnan ulkopuolelle.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Asuminen ja ympäristö Kasvatus ja opetus Työ ja yrittäminen Vapaa-ajan palvelut Yleinen

Matkahuollon matkakorttien palvelupiste aloitti Ylivieskan Liikuntakeskuksessa

Matkahuollon matkakorttien osto- ja latauspalvelu siirtyi Ylivieskan Liikuntakeskukseen viime viikolla.  Voit hankkia uudet matkakortit tai ladata saldoa jo käytössä olevalle kortille jatkossa Liikuntakeskuksen kahvila Messistä.

Matkahuollon matkakortin voi nyt hankkia Ylivieskan Liikuntakeskuksessa. Liikuntakeskuksen kahvila Messi aloitti Matkahuollon palvelupisteenä viikolla 11 ja sen palveluihin kuuluu uusien matkakorttien myynti sekä matkakorttien lataus. Lipputuotteet, joissa on osoitettava oikeus ostamiseen, esimerkiksi KELAn koulumatkatukiliput, ostetaan myös palvelupisteeltä. Matkakorttien lisälataus on mahdollista jatkossakin palvelupisteen lisäksi useimmissa busseissa, kaikissa R-kioskeissa ja Bussiliput-sovelluksessa, jos matkapuhelimessasi on NFC-sirunlukuominaisuus. Palvelupiste myöntää myös Matkahuollon opiskelijakortteja. Voit lukea lisää opiskelijakorttien myöntämisperusteista https://www.matkahuolto.fi/opiskelijalippu-ja-opiskelijakortti.

”Halusimme varmistaa Matkahuollon palveluiden paikkakunnalla myös jatkossa”

Hyvinvointijohtaja Joose Kemppainen

Tällainen palvelu ei ole ihan perinteinen kunnan toimintakentässä, miksi näin nyt Ylivieskassa. ”Halusimme varmistaa Matkahuollon palveluiden jatkumisen paikkakunnalla myös jatkossa”, kertoo hyvinvointijohtaja Joose Kemppainen. ”Meidän alueellamme suurin osa julkisen liikenteen käyttäjistä on perusopetuksen ja toisen asteen oppilaita. Olisi kohtuutonta ajatella, että palvelu siirtyisi pois paikkakunnalta ja ensisijaisena kärsijänä olisi juuri paikkakunnan lapset ja nuoret. Ehkäpä paikkakunnalla säilyvä palvelu herättäisi myös kiinnostuksen julkisen liikenteen käyttöön työmatkaliikenteessä”, Kemppainen jatkaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Asuminen ja ympäristö Kasvatus ja opetus Työ ja yrittäminen Vapaa-ajan palvelut Yleinen

Kunta-Akkuna on auki!

Kategoriat
Asuminen ja ympäristö Vapaa-ajan palvelut Yleinen

Ensilumenlatu

Ensilumenlatu on avattu 19.11.2021 Huhmarissa.

Ensilumen ladun käyttäminen Huhmarissa on maksullista luonnonlumilatujen avaamiseen saakka

Maksu suoritetaan Ylivieskan kuulan hiihtojaoston tilille FI62 5534 0510 0030 19.

Tulosta maksusta kuitti ja pidä sitä hiihtäessäsi mukana, jotta voit sitä pyydettäessä esittää.

Päivähinta on 10€/henkilö, kausimaksu on 50€/henkilö ja perhekausimaksu on (2+2) 120€.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Asuminen ja ympäristö Vapaa-ajan palvelut Yleinen

Ylivieskan seutu sai kunniamaininnan Vuoden matkailualue -tunnustuksien jaossa

Suomen matkailualan liitto yhdessä Tutkimus- ja Analysointikeskus TAKin ja Visit Finlandin kanssa jakavat vuosittain Vuoden matkailualue -tunnustukset. Kuluneelta vuodelta päätettiin huomioida kunniamaininnoin myös suhteellisesti eniten yöpyneiden matkailijoiden määrää kasvattanut alue sekä alue, jossa matkailijoiden viipymä on pidentynyt eniten. Kunniamaininnan matkailijoiden viipymän pitenemisestä saa Ylivieskan seutu, missä matkailijoiden viipymä majoitusliikkeissä piteni 43 prosenttia vuoden 2019 keskiarvosta.

Vuoden matkailualue -kilpailussa tarkastellaan rinnan kuntia, seutukuntia ja maakuntia, joita kaikkia arvioidaan samoin kriteerein: matkailijamäärän prsentuaalinen kasvu, lomamatkailijoiden yöpymisten määrän %-kasvu, lomasesonkien tasaisuus, matkailijoiden viipymän piteneminen sekä majoitusmyynti suhteessa asukaslukuun. Kaikista edellämainituista lasketaan alueille suorituspisteet.

”Ylivieskan seudun menestyminen matkailualan vertailussa on koko alueelle positiivinen asia”, iloitsee kaupunginjohtaja Maria Sorvisto.

Vuoden matkailualueeksi Suomessa valittiin Itä-Lappi. Toiseksi tuli Kajaanin seutukunta ja kolmenneksi Sotkamo.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Koronavirus Liikuntapalvelut Vapaa-ajan palvelut

Ylivieskan latu- ja luisteluinfo

Ylivieskan latu- ja luisteluinfo. Linkistä voit seurata ajankohtaista tietoa Ylivieskan hiihtolatujen ja luistelukenttien kunnostamistilanteesta.

Toivotamme vauhdin hurmaa ja mukavaa talvilomaa!

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Kategoriat
Koronavirus Vapaa-ajan palvelut Yleinen

Ylivieskan kaupungin toiminnot 15.2. alkaen

Laajennettu johtoryhmä kokoontui perjantaina 12.2. linjaamaan kaupungin rajoitustoimenpiteistä Pohjois-Suomen AVI:n kokoontumisrajoitusten ja Pohjois-Pohjanmaan alueellisen koordinaatioryhmän suositusten perusteella.

Koronatilanne kaupungissa on heikentynyt helmikuun alun tilanteesta ja tänä aikana Jokirannan koulu on jouduttu siirtämään etäopetukseen.  

Kaupungin toiminnot ajalle 15.2.–21.2.

  • Lukion abiturientit jatkavat lähiopetuksessa. 1. ja 2. vuosikurssin oppilaat siirtyvät lähiopetukseen 22.2. alkaen. Jos kuitenkin tartuntatilanne muuttuu olennaisesti, etäopetuksen jatkaminen on mahdollista.
  • Ylivieskalaisten alle 18-vuotiaiden ohjattu ryhmäharrastustoiminta kaupungin sisäliikuntatiloissa ja jäähallissa on mahdollista maksimissaan 10 henkilön ryhmissä.
    • Harrasteryhmät vastaavat siitä, että vuorojen vaihtuessa ryhmät eivät kohtaa.
  • Ottelu- ja kilpailutoimintaa ei järjestetä joukkuelajeissa sisätiloissa (ml. jäähalli).
  • Pohjois-Pohjanmaan alueellisen koordinaatioryhmän suosituksesta sisäliikuntatilat pysyvät suljettuna. Kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelumahdollisuudet turvataan erityisjärjestelyin. Aloitamme kartoituksen mahdollisista erityisjärjestelyistä, miten tilojen avaaminen voitaisiin toteuttaa AVI:n voimassa olevia rajoitustoimenpiteitä noudattaen. Myös seurat voivat esittää omia ehdotuksiaan toimintamalleista.  
  • Yli 18-vuotiaiden harrasteryhmien rajoitukset pysyvät ennallaan Pohjois-Pohjanmaan alueellisen koordinaatioryhmän suosituksen mukaisesti.
Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Kasvatus ja opetus Koronavirus Vapaa-ajan palvelut Yleinen

Ylivieskan kaupungin rajoitukset 26.1.2021 alkaen

Alueellinen koordinaatioryhmä antoi 20.1. uudet suositukset Pohjois-Pohjanmaalle, suositukset ovat voimassa 1.2.2021 asti. Ylivieskan laajennettu johtoryhmä kokoontui maanantaina 25.1. päättämään Ylivieskaa koskevista rajoitustoimenpiteistä.

Kaupungin rajoitusten muutokset koskevat sekä lukion abiturientteja että alle 18-vuotiaiden ohjattuja harrasteryhmiä 26.1. alkaen

  • Lukion abiturientit palaavat lähiopetukseen tiistaista 26.1. alkaen. Näin varmistetaan tasapuolinen valmistautumismahdollisuus kevään ylioppilaskirjoituksiin. Lähiopetuksen aikana on voimassa maskisuositus.
  • Lukion 1. ja 2. vuosikurssit jatkavat vielä etäopetuksessa.
  • Ylivieskalaisten alle 18-vuotiaiden ohjattu ryhmäharrastustoiminta kaupungin sisäliikuntatiloissa ja jäähallissa voi käynnistyä maksimissaan 10 henkilön ryhmissä 26.1. alkaen.
  • Harrasteryhmät vastaavat siitä, että vuorojen vaihtuessa ryhmät eivät kohtaa.
  • Ottelu- ja kilpailutoimintaa ei järjestetä joukkuelajeissa sisätiloissa (ml. jäähalli).
  • Kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelumahdollisuudet turvataan erityisjärjestelyin.
  • Kaupungin sisäliikuntatilat ml. jäähalli pysyvät kiinni yleisöltä ja yli 18-vuotiaiden ryhmiltä 1.2.2021 saakka.
  • Ylivieskan Seudun Kansalaisopiston ja Ylivieskan Seudun Musiikkiopiston yksilö- ja ryhmäopetus alle 18-vuotiaiden osalta käynnistetään. Tarkemmat tiedot järjestelyistä opistoilta.
  • Yli 18-vuotiaiden harrasteryhmien rajoitukset pysyvät ennallaan.

Alueellisen koordinaatioryhmän suositukset viranomaisille

Yleisötilaisuudet

  • Sisä- ja ulkotiloissa tapahtuvien yleisötilaisuuksien osallistujamäärä on rajattu 10 henkilöön aluehallintoviraston päätöksellä.

Julkiset tilat

  • Kuntien hallinnoimat julkiset tilat voidaan pitää kuntien harkinnan mukaan ja paikallinen epidemiatilanne huomioiden avoimena, jos turvallinen asiointi niissä voidaan varmistaa. Tällä turvataan kuntalaisten oikeus välttämättömiin palveluihin ja asiointiin.

Suositukset väestölle, toiminnan harjoittajille sekä opetuksen järjestäjille. Maskisuositukset (koskevat yli 12-vuotiaita).

  • Aina joukkoliikenteessä ja muissa julkisissa liikennevälineissä esimerkiksi taksissa
  • Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
  • Riskialueelta Suomeen saapuneet matkailijat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä omaehtoiseen karanteeniin, tai jos heillä on omaehtoisen karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
  • Terveydenhuollon henkilöstölle kaikessa potilastyössä. Suositus koskee myös potilaita, omaisia, opiskelijoita ja vierailijoita. aina julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa mukaan lukien koulut ja oppilaitokset yläkoulusta alkaen
  • Yksityisten palveluntarjoajien tiloissa (kaupat, pankit jne.)
  • Toisen asteen oppilaitoksissa (mukaan lukien lukiot) ja korkeakouluissa
  • Työpaikoilla sisätiloissa, joissa maskin käyttö on mahdollista

Yksityistilaisuudet

  • Yksityistilaisuuksia ei järjestetä. Poikkeuksena suositukseen on pienimuotoiset muistotilaisuudet, joita voidaan järjestää.

Ryhmäharrastustoiminta

  • 18 vuotta täyttäneiden ryhmäharrastustoiminta pidetään keskeytettynä. Mahdollisuuksien mukaan harrastustoimintaa toteutetaan etämuotoisena.
  • Alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminta voi jatkua. Tulee huomioida sosiaali- ja terveysministeriön ohje siitä, että osallistujien sekä lasten saattajien tulee voida välttää lähikontakti toisiinsa. Lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminnan jatkumisen osalta kunnat tekevät lopulliset päätökset epidemiologisen tilanteen mukaan.

Julkiset tilat

  • Koordinaatioryhmä kehottaa yksityisiä toiminnanharjoittajia pitämään suljettuna yleiset tilat kauppakeskuksissa, esim. lasten leikkipaikat.

Ikääntyneet ja riskiryhmät

Opetuksen järjestäminen

  • Lukiot, ammatilliset oppilaitokset, vapaan sivistystyön oppilaitokset (yli 15-vuotiaiden osalta), ammattikorkeakoulut, ja yliopistot jatkavat etäopetuksessa. Suositus koskee sekä julkisia että yksityisiä toimijoita. Suositus ei koske välttämätöntä lähiopetusta.
  • Ylioppilaskirjoituksiin tai muihin vastaaviin päättökokeisiin valmistava välttämätön lähiopetus voidaan järjestää.

Etätyösuositus

  • Kaikki työntekijät työskentelevät etätyössä mahdollisimman laajasti

Etäkokouskäytännöt

  • Suositaan mahdollisimman kattavasti etäkokouskäytäntöjä sekä työpaikoilla että vapaa-ajan kokouksissa

Ravitsemusliikkeet

  • Toimitaan valtioneuvoston ohjeistuksen mukaisesti
Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin
Kategoriat
Asuminen ja ympäristö Liikuntapalvelut Yleinen

Metsänhakkuut vaikuttavat hiihtolatujen käyttöön

Kaupunki aloittaa metsänhakkuut Ylivieskan Salmiperällä 13.1.2021.

Metsänhakkuu ja puunkorjaus vaikuttaa Liikuntapuiston Koivukallion 8,5 km:n valaistun ladun käyttäjiin. Hakkuiden aikana latua ei voi käyttää ma-pe 06.00-15.30 välisenä aikana. Latu suljetaan puomeilla päivän ajaksi. Latu avataan käyttäjille aina ma-pe noin klo 15.30. Yllä olevassa kartassa on merkattu punaisella nuolella ladun sulkupaikat.

Ilta- ja viikonloppukäytössä sulkualueella hiihtäjän tulee noudattaa erityistä varovaisuutta.

Hakkuut jatkuvat vielä viikon 5 ajan.

––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
Lisätietoja asiassa antaa:

Kalle Kopakka, puh. 040-6301453, kalle.kopakka@ylivieska.fi

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin