Kategoriat
Yleinen

Kaupunginhallituksen 26.8.2024 päätöksiä

Julkaisuajankohtana pöytäkirja on vielä tarkastamaton. Tarkastettu pöytäkirja julkaistaan 28.8.2024 (Linkki )

1.Yksityisten pihojen aurausavustuksen periaatteet sosiaalisin ja terveydellisin perustein hyväksyttiin:
Syksystä 2024 alkaen kaupunki ei enää auraa yksityisiä pihoja vaan auraus tulee jokaisen kiinteistön omistajan järjestää itse. Jatkossa kaupunki myöntää rahallista avustusta yksityisille pihoille samoilla perusteilla kuin mitä aikaisempina vuosina on ollut aurauksen perusteena.
Yksityispihojen aurausavustusperiaatteet:
-Yksityispihat, joissa vakituinen asutus ja kiinteistöllä asuvien kaikkien henkilöiden ikä vähintään 75 v.
-Mikäli ikä ei täyty, terveydelliset tai sosiaaliset perusteet kaikkien kiinteistöllä asuvien henkilöiden osalta (lääkärintodistus toimitettava).
Yksityispihojen aurausavustusta voi hakea 16.9-6.10.2024 kaupungin nettisivuilla olevan sähköisen lomakkeen kautta. Avustushakemus voidaan hyväksyä myös kirjallisena, mutta vain siinä tapauksessa, että avustuksen hakijalla ei ole mahdollisuutta käyttää sähköistä järjestelmää. Avustuksen suuruus loppuvuonna 2024 on 50€/kiinteistö.
Kuntatekniikan palvelut lähettää kirjeen aurauksen muutoksista, kaikille menneellä talvikaudella 2023-24 sosiaalisin- ja terveydellisin perustein aurattujen pihojen haltijoille. Tulevina vuosina euromääräiset avustukset täsmentyvät vuosittain talousarviomäärärahojen puitteissa ja pihojen lukumäärän selvitessä.
2.Maanvuokrasopimuksen irtisanominen / Kuplahalli Ylivieska Oy hyväksyttiin.
3.Pajukosken tuulipuiston vuokrasopimusten jatkaminen, kiinteistöt Ylitalo 977-404-9-40, Vierimaa 977-404-15-9 ja Pajukoski 977-404-19-8 hyväksyttiin.
4.Lausunto kansallisen vedynsiirtoverkon reittivaihtoehdoista hyväksyttiin pohjaehdotuksen mukaisena.
5.Taanilan liikerakentamisen asemakaava esitetään kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.
6.Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2024 merkittiin tiedoksi ja esitetään tiedoksi kaupunginvaltuustolle.
7.Konserniyhtiöiden toiminnan ja talouden seurantaraportti 1.1.-30.6.2024 merkittiin tiedoksi ja esitetään tiedoksi kaupunginvaltuustolle.
8.Vuoden 2025 talousarvion laadintaohje ja tavoitekehykset hyväksyttiin äänin 7-2.
Alpo Löytynoja esitti, että teknisten palveluiden säästötavoitteesta vähennettäisiin 100 000 euroa (jolloin säästötavoite olisi 130 000 euroa) ja yleissivistävien koulutuspalveluiden säästötavoitteeseen lisättäisiin 100 000 euroa (jolloin säästötavoite olisi 750 000 euroa). Paula Haapakoski kannatti Löytynojan esitystä.

Kaupunginjohtajan pohjaehdotuksen puolesta äänestivät Alanen, Sorvisto, Hirvelä, Häggman, Jaatinen, Mattila, ja Uusikylä. Löytynojan vastaesityksen puolesta äänestivät Haapakoski ja Löytynoja.
9.Ylivieskan kaupungin yhteistoimintamenettelyn käynnistäminen hyväksyttiin.
10.Sivistyslautakunnan esitys ja lausunto Ylivieskan kaupungin koulutuspalveluiden palvelutarve- ja palveluverkkoselvitykseen – asia etenee kaupunginvaltuuston päätettäväksi kaupunginjohtajan pohjaehdotuksen mukaisena äänin 5-2, tyhjää 2.

Kaisa Savelan pohjaehdotuksesta poikkeavan muutosesitys:
Muutosesitys kaupunginhallituksen esityslistan asianumero 242 kohtaan 2
Esitän palveluverkon sopeuttamisen toimeenpanosuunnitelman laatimista seuraavasti:
-Rahkolan koulun alasajo aloitetaan asteittain 1.8.2025. Sinne ei muodosteta 1. luokkaa. Lukio voi hyödyntää vapautuvat tilat.
-Kyläkoulujen osalta linjataan minimioppilasmääräksi 48 oppilasta.
-Peruskoulujen osalta linjataan, että ryhmäkoko (pois lukien pienryhmät) on vähintään 16 oppilasta. Sivistyslautakunta voi päättää alle 16 oppilaan ryhmien perusteamisesta ottaen huomioon taloudellisuus ja tarkoituksenmukaisuus.

Heta Myllymäen pohjaehdotuksesta poikkeava muutosesitys:
Kokoomus-ryhmä esittää palveluverkon sopeuttamisen toimeenpanosuunnitelman laatimista seuraavasti:

  1. Päivärinnan koulu lakkaa 1.8.2027, Ojakylän koulu lakkaa 1.8.2027 ja Niemelän koulu lakkaa 1.8.2027.
  2. Taanilan yhtenäiskoulun vuosiluokat 7–9 siirretään Kaisaniemen kouluun 2030-luvun alkupuolella, kun kaikki yläkoulun oppilaat mahtuvat sijoittumaan yhteen kouluun. Samassa yhteydessä lukion toiminta siirretään Taanilan koulun tiloihin ja Rahkolan koulu lakkaa. Lisäksi musiikkiopiston toiminnan turvaamiseksi aloitetaan välittömästi erillisen suunnitelman laatiminen. Kokoomus-ryhmä kannattaa kaupunginjohtajan esitystä ryhmäkokojen linjaamisesta.

Tarmo Hirvelän pohjaehdotuksesta poikkeava muutosesitys:
Päivärinnan koulu suljetaan 2026. Oppilaat sulautetaan Katajan koululle, Rahkolan koululle ja Taanilan koululle. Muiden osalta tilannetta tarkastellaan. 2030 Lukio Taanilaan.

Jouko Ylimäki kannatti Savelan esitystä. Teemu Mattila kannatti Hirvelän esitystä. Myllymäen esitys raukesi kannattamattomana.

Ensimmäisessä äänestyksessä Savelan ja Hirvelän esitykset asetettiin vastakkain. Savelan esityksen puolesta äänestivät Sorvisto, Isokoski, Savela ja Ylimäki. Hirvelän esityksen puolesta äänestivät Hirvelä ja Mattila. Tyhjää Alanen, Löytynoja ja Myllymäki. Toisessa äänestyksessä kaupunginjohtajan pohjaehdotusta vastaan asetettiin Savelan esitys. Kaupunginjohtajan pohjaehdotuksen puolesta äänestivät Alanen, Sorvisto, Löytynoja, Isokoski ja Myllymäki. Savelan muutosesityksen puolesta äänestivät Savela ja Ylimäki. Tyhjää Hirvelä ja Mattila.
11.Kasvatuksen ja opetuksen tarkastelu -raportin tiedoksianto ja jatkosuunnitelma merkittiin tiedoksi ja esitetään tiedoksi kaupunginvaltuustolle.
12.Elinvoimapalveluiden työntekijän sivutoimi-ilmoitus hyväksyttiin.
13.Kaisaniemen käsityönopettajan viran täyttölupa hyväksyttiin.
14.Iltavahtimestari-kurssiavustajan toimen täyttölupa hyväksyttiin.
15.Iltavahtimestari-kurssiavustajan toimen täyttölupa määräaikaisesti hyväksyttiin.

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin