Kategoriat
Yleinen

Kaupunginvaltuuston 18.6.2024 päätöksiä

Julkaisuajankohtana pöytäkirja on vielä tarkastamaton. Tarkastettu pöytäkirja julkaistaan 20.6.2024 (Linkki )

  1. Vasaman tuulipuiston osayleiskaavan ehdotusvaiheen palaute merkittiin tiedoksi ja hyväksyttiin palautteeseen laadittu vastine. Kaupunginvaltuusto hyväksyi Vasaman tuulivoimapuiston 1. osa-alueen osayleiskaavan.
  2. Kaupunginvaltuusto käsitteli tarkastuslautakunnan antaman arviointikertomuksen vuodelta 2023 ja saattoi sen kaupunginhallitukselle sekä lauta- ja johtokunnille toimenpiteitä varten.
  3. Kaupunginvaltuusto käsitteli ja hyväksyi tilinpäätöksen 2023, hyväksyi määrärahojen ylitykset, joille ei aikaisemmin ole riittävää lisämäärärahaa tai ylitysoikeutta myönnetty sekä hyväksyi, että tilikauden 1.1.-31.12.2023 ylijäämä 1.995.633,52 euroa kirjataan omaan pääomaan tilikauden yli-/alijäämä tilille.
  4. Tilintarkastuskertomus vuodelta 2023 merkittiin tiedoksi. Kaupunginvaltuusto myönsi vastuuvapauden vuoden 2023 osalta Ylivieskan kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille.
  5. Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2024 merkittiin tiedoksi.
  6. Terveyskeskuksen alueen asemakaavan kaavoituksen ehdotusvaiheen palaute merkittiin tiedoksi ja hyväksyttiin palautteeseen laadittu vastine. Kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavan muutoksen, jolla muodostuu Ylivieskan kaupungin 1. kaupunginosan kortteli 35 sekä pysäköinti-, katu- ja puistoaluetta.
  7. Asiassa Ylivieskan lentokenttää koskeva ostotarjouksen hyväksyminen ja kiinteistön kauppakirja, valtuuston päätökseksi tuli Keskustan valtuustoryhmän vastaesitys äänin 28-6, poissa 1: Oy Herrfors Ab:n lentokentästä tekemää ostotarjousta ei hyväksytä alhaisen hinnan vuoksi. Haluamme nähdä lentokentän ja sen alueiden hyödyntämisen yhtenä mahdollisuutena kehittää elinvoimaista ja monipuolista kaupunkia.
    Kaupunginhallituksen pohjaehdotuksen (JAA) puolesta äänestivät: Kangaskorte, Korkeakoski, Myllymäki, Ojanperä, Salmela ja Uusikylä. Keskustan valtuustoryhmän kannatetun vastaesityksen (EI) puolesta äänestivät: Alanen, Autio E., Auto J., Haapakoski K., Haapakoski P., Hautakoski, Hintsala, Hirvelä, Häggman, Isokoski, Jaatinen, Jokinen, Junttila, Kariniemi, Koskela, Puroila, Lehtikangas, Löfbacka, Löytynoja, Marjamaa, Mattila, Mustikkamaa, Niiranen, Savela, Rautakoski, Kivi, Sorvisto S., Ylimäki. Poissa Sorvisto M.
    Päätökseen lisättiin äänestyspäätöksellä Kokoomuksen valtuustoryhmän toimenpidealoite äänin 18-13, tyhjää 3, poissa 1: Lentokentän alue tulee pyrkiä vuokraamaan taloudellisesti tuottavaan toimintaan, esimerkiksi aurinkovoima-alueeksi, jolloin alueesta muodostuisi vuokra- ja kiinteistöverotuloja Ylivieskan kaupungille.
    Lisäämisen hyväksymisen (JAA) puolesta äänestivät: Alanen, Autio J., Haapakoski K., Haapakoski P., Häggman, Isokoski, Kangaskorte, Korkeakoski, Koskela, Löfbacka, Löytynoja, Myllymäki, Niiranen, Ojanperä, Rautakoski, Salmela, Uusikylä, Ylimäki. Hylkäämisen (EI) puolesta äänestivät Autio E., Hautakoski, Hintsala, Hirvelä, Junttila, Puroila, Lehtikangas, Marjamaa, Mattila, Mustikkamaa, Savela, Kivi, Sorvisto S. Tyhjää Jaatinen, Jokinen, Kariniemi, Poissa Sorvisto M.
  8. Kaupunginvaltuusto hyväksyi kiinteistökaupan esisopimuksen määräaloista kiinteistöjä 977-401-1-127 Metsä-Puskala, 977-401-74-0 Kivikettu ja 977-406-13-206 Teollisuusalue, Lehtonen Yhtiöt Oy.
  9. Sidonnaisuusilmoitukset ajalta 20.12.2023-28.5.2024 merkittiin tiedoksi.
  10. Valtuustoaloitteet lähetettiin kaupunginhallituksen valmisteltavaksi:
    Valtuustoaloite, Vihreä valtuustoryhmä ym. Koulujen liikuntasalien käyttömahdollisuus perhepäivähoitoryhmille kesäaikana.
    Valtuustoaloite, Vihreä valtuustoryhmä ym. Valtuustoaloite vieraslajien torjumisesta.
    Valtuustoaloite, Keskustan valtuustoryhmä. Valtuustoaloite Ylivieskan lentokentän kehittämisestä ja tuottavuuden parantamisesta.
Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare
Takaisin