Kategoriat
Yleinen

Kokoaan suurempi pesiskaupunki tunnetaan ympäri Suomea– Ylivieskan kaupungin sponsorointituki vauhditti Kuulan joukkuetta haastavalla kaudella

Ylivieskaa voi hyvällä syyllä kutsua pesäpallokaupungiksi. Suvannon kentällä on tänäkin kesänä pelattu naisten ja miesten Ykköspesistä sekä tyttöjen ja poikien Superpesistä. Kuvio täydentyi vuosi sitten, kun Ylivieskan Kuulan miesten joukkue nousi takaisin Ykköspesikseen kolmen vuoden tauon jälkeen.

Kulunut kausi osoitti, että hyppäys ylempään sarjaan oli iso niin pelillisesti kuin taloudellisestikin. Joukkue venyi kuitenkin loppuun saakka, ja sarjapaikan säilyminen varmistui jännittävien pudotuspelien päätteeksi.

– Sarja oli tänä vuonna hyvin tasainen, ja pienet marginaalit olivat ratkaisevia. Ykköspesiksen haasteet olivat jo ennestään tiedossa, mutta muutos oli silti merkittävä. Tämä kausi antoi meille paljon tietoa siitä, mitä uusi sarjataso vaatii sekä pelillisesti että organisaation näkökulmasta, toteaa joukkueenjohtaja Pyry Haapakoski.

Ykköspesistä pelataan ympäri Suomea, ja Kuulan mukanaolo tuo laajasti tunnettuutta ja näkyvyyttä Ylivieskan kaupungille. Ensi kaudella pelireissuja on tiedossa myös pääkaupunkiin, sillä Helsingin Puna-Mustat nousivat Ykköspesikseen.

Huipputasolla pelaaminen edellyttää paitsi kentällä onnistumista, myös vahvoja taustajoukkoja ja taloudellisia resursseja. Sarjanousu tiesi budjetin kolminkertaistumista tälle kaudelle, joten kaikki tuki on tärkeää.

Kuulan edustusjoukkue on yksi Ylivieskan kaupungin sponsorointituen saajista tänä vuonna. Haapakosken mukaan tuella on suuri merkitys, ja pesäpallo tarjoaa sille myös vastinetta.

– Haluamme tehdä ylivieskalaista urheilua tunnetuksi, ja pesis on ollut täällä perinteisesti vahva laji. Saamme olla ylpeitä siitä, että meillä on lähettiläitä myös korkeimmalla sarjatasolla. Huippupelaajista kerrottaessa kasvattajaseurat muistetaan aina mainita.

Ykköspesiksen ottelut tuovat Ylivieskaan joukkueiden mukana myös turisteja. Haapakoski toteaa, että kaupungista välittyy monille vireä kuva muun muassa uusitun torialueen ja onnistuneen markkinoinnin ansiosta.

– Joukkueenakin voidaan olla ylpeitä ja kantaa omalla tavallamme kaupungin soihtua.

Tällä hetkellä seurassa tehdään jo ahkerasti pohjatyötä ensi kautta varten. Tavoitteena on, että keväällä kentälle astuu pelillisesti entistä kovempi joukkue, joka ei tyydy vain taistelemaan sarjapaikasta vaan tavoittelee myös entistä parempia tuloksia. Neuvotteluja käydään myös katetun katsomon rakentamisesta lähivuosien aikana.

Yleisön kannalta varmaa on, että jatkossakin katsoja saa otteluissa kokea draaman kaarta aina viimeiseen lyöntiin saakka. Haapakoski kannustaakin kaikkia tutustumaan ottelutunnelmaan paikan päällä.

– Sekä miesten että naisten Ykköspesiksessä taso on niin kova, että viihdettä on tarjolla koko rahan edestä. Pelaajille parasta on se, kun paikalla on paljon katsojia. Heitä varten kentällä ollaan, ja mukana on aina paljon tunnetta.

Teksti: Hanna Perkkiö
Kuvat: Ari-Pekka Ojala

      Mikä sponsorointituki ja miten sitä haetaan?

      Ylivieskan kaupunki tekee sponsorointiyhteistyötä paikallisten urheilijoiden, seurojen, joukkueiden ja ryhmien kanssa. Sponsoroinnin lähtökohtana on yhteistyökumppanin tuoma valtakunnallinen positiivinen julkisuus Ylivieskan kaupungille.

      Sponsoroitava taho voi olla esimerkiksi valtakunnan tasolla menestyvä urheilujoukkue tai yksilöurheilija. Ylivieskan kaupungin voimassa olevat sponsorointisopimukset tuodaan esille Ylivieskan kaupungin internetsivuilla. Sponsorointiyhteistyökumppani sitoutuu sopimuksessa tuomaan esille Ylivieskan kaupungin brändiä. Tämän lisäksi sponsoriyhteistyökumppanilta edellytetään tapauskohtaisesti määritettyä yhteistyötä.

      Sponsorointia tehtäessä kaupunki arvottaa sponsoritarjoukset suhteessa kaupungin markkinoinnin ja muihin tarpeisiin. Koska kyseessä on kahdenvälinen yhteistyö, on sponsoroitavan tarjottava kaupungille vastinetta suhteessa myönnettävään tukeen. Kaupungin kannalta tärkeitä tekijöitä voivat olla: mm. sponsoroitavan näkyvyys, ammatilliset kyvyt ja tuki, verkostot ja suhdetoiminta.
      Sponsorointi on kaupunkimarkkinointia, jonka tarkoituksena on tuoda kaupungille myönteistä julkisuutta. Hakijoiden arviointi tapahtuu hakulomakkeen sekä liitteenä toimitettavan vapaamuotoisen hakemuksen pohjalta.

      Huomioi, että sponsorointituki on yhteistyötä valtakunnan tasolla menestyvän urheilujoukkueen tai urheilijan kanssa, eikä se ole perinteinen kaupungin seuratuki.

      Vuoden 2025 sponsorointihaku koskee kesä- ja talvilajeja.
      Haku on auki 1.12.2024 – 15.1.2025 välisen ajan.
      Hausta ilmoitetaan Ylivieskan kaupungin nettisivuilla sekä sosiaalisen median kanavilla.

      Vuoden 2024 Ylivieskan kaupungin sponsorointituen saajat:

      Kasperi Hämäläinen – Snowcross
      Peppi Mastokangas – Yleisurheilija Ylivieskan Kuula
      Jokilaakson Paintball ry
      Miesten Ykköspesisjoukkue – Ylivieskan Kuula

      Jaa sosiaalisessa mediassa:
      FacebookTwitterShare
      Takaisin