Kategoriat
Yleinen

Pohjoisen merkitys Suomelle kasvaa – Pohjoisen ohjelma hallitusohjelmaan

Pohjoisen avaintoimijat esittävät, että seuraava hallitus käynnistää valtioneuvostotasoisen Pohjoisen ohjelman. Ohjelma vahvistaa Suomen geopoliittista asemaa ja kestävää kasvua hyödyntämällä pohjoisen osaamista, energiaa, logistiikkaa, luonnonvaroja ja kansainävälisiä yhteyksiä.

Pohjoisen maakuntaliitot, kaupungit, korkeakoulut, kauppakamarit ja yrittäjäjärjestöt ovat yhdessä tunnistaneet, että pohjoisen mahdollisuuksien hyödyntäminen on koko Suomen etu. Siksi ne esittävät, että osana tulevaa hallitusohjelmaa toteutetaan erillinen, valtioneuvostotasoinen Pohjoinen ohjelma – kasvua, turvallisuutta ja yhteistyötä. Ohjelma luo strategiset raamit tavoitteelliselle yhteistyölle Pohjois-Suomen, Pohjois-Ruotsin ja Pohjois-Norjan välillä sekä rahoittaa investointeja, joilla pohjoinen tuottaa kasvua ja turvallisuutta Suomeen, Eurooppaan ja maailmaan.

”Pohjoisen ohjelman lisääminen hallitusohjelmaan toisi Pohjoisen Suomen elinvoiman strategiselle kehittämiselle sen kaipaamaa kansallista mutta myös kansainvälistä näkyvyyttä ja huomiota”, sanoo Ylivieskan kaupungin elinvoimajohtaja Juho Niemelä

”Pohjois-Suomella on ihan ratkaiseva merkitys Suomen menestykselle tulevaisuudessa ja siksi investoinnit meille on tärkeitä”, sanoo Ylivieskan kaupunginjohtaja Maria Sorvisto

Tarkemmat tiedot hallitusohjelmatavoitteesta ja ohjelman allekirjoittajat:

www.oulu.com/pohjoinen-ohjelma

Jaa sosiaalisessa mediassa:
FacebookTwitterShare