Kyläkirjoja

Toimittaneet Eila Lähdemäki ja Esko Saari. Kustantaja: Vähäkangas-Pylväs Kyläyhdistys ry, Pylvään kylätalo, 2016, 281 s.

Pylvään kotiseutukirja kertoo alueen asutuksen vaiheista ja asukkaiden elämästä; siitä kuinka he ovat elämänsä perustaneet Kala- ja Pylväsjoen rantaniityille. Vähästä on aloitettu, joesta ja metsästä on hankittu lisäelantoa. Kirjassa esitetään nykyisten asukkaiden yhteys ”alkuasukkaisiin” ja asukkaiden sukulaisuuksia pysyen kuitenkin kylän alueella.

Kolmen vanhimman tilan, Ängeslevän, Pylvään ja Myllykankaan, jakautumista on seurattu tarkemmin. Asukkaiden ja talojen tietoja on esillä laajasti. Perinnetiedoilla täydennetään asioiden käsittelyä. Maatalouden merkitys alueen elämään on vähentynyt, mutta on edelleen merkittävä.

Kaikesta huolimatta kyläläiset tuntevat asuvansa elinvoimaisella alueella, jolla on tulevaisuutta, maalla vaan ei kaukana. (takakansiteksti)

Sysäys tämän kirjasen syntymiseen lähti Suomen Kulttuurirahaston tukemasta Pohjavirta-hankkeesta, jonka osana Jussi Ängeslevä ja Jaakko Mattila kehittivät tilataideteosta ”Pylväsvuo” Pylvään kylälle. Teoksen sisältöä hakeakseen he lähestyivät kyläläisiä kirjeellä, jolla pyydettiin muisteloita kuvina tai tekstinä.

Tässä versiossa on Pylväsvuon julkistamiseen 1.8.2015 asti kerätty aineisto. Taiteilijakaksikon juuret ovat Ängeslevässä ja siksi muisteluosuus keskittyy lähinnä sinne.

Ajatuksena on ollut, että sisältö kasvaa ja muokkautuu kyläläisten voimin, uusin (vanhoin) tiedoin, tarinoin, kenkälaatikkokuvin ja muisteluin. (Ote Aila Ängeslevän johdantosanoista.)

Niemelänkylä: elävä kylä Kalajokivarressa. Ylivieska: Niemelänkylän kyläyhdistys, toim. Jouko Hannula, 2014 (Lönnberg Print & Promo)

Niemelänkylä on elävä ja kasvava kylä Ylivieskassa. Kylä sai pysyvän asutuksen keskiajan lopulla, mihin Kalajoen viljavat rannat antoivat hyvät edellytykset. Ylivieskan voimakkaan kaupunkikehityksen ja maatalouden rakennemuutoksen myötä maatilatalouden merkitys on viime vuosina vähentynyt ja uudet elinkeinot vallanneet alaa. Silti Niemelänkylässä elää yhä vahva usko peruselinkeinoihin ja yleensäkin yrittäjyyteen.

Niemelänkylälle on tunnusomaista voimakas muuttoliike. Kylältä on lähdetty työn hakuun ulkomaille ja toisaalta sinne on suuntautunut vilkas muuttoliike kotimaasta, varsinkin Etelä-Pohjanmaalta. Niemelänkylässä on syntynyt ja kasvanut myös yksi Suomen presidenteistä – Kyösti Kallio.

Kirjassa Niemelänkylä: elävä kylä Kalajokivarressa kerrotaan kylän vaiheista ja elämästä, toimeliaista asukkaista ja heidän yhteisistä ponnistuksistaan kylänsä kehittämiseksi. (takakansiteksti)
S. 354–495 Talotarinat

(Toimittanut Raimo Visuri. Ylivieskan Kotiseutuyhdistys ry:n julkaisu.)

Kosken kohinaa ja kiven kalketta on Ylivieskan ensimmäinen kaupunginosakirja. Se kertoo Koskipuhdon, Pyörreperän ja Katajaperän vaiheista ja elämästä kivikaudesta nykypäiviin. Runsasta tutkimuspohjaista aineistoa täydentää mielenkiintoinen perimä- ja muistitieto.
Kirjassa kuljetaan vanhoilla kylänraiteilla talosta taloon niiden todellisia tarinoita kuunnellen. Vieraillaan Jaakolan kievarissa, Suvannon kylpylässä, Hendelinin neitien limonaatipuodissa. Vuosikymmenten takaa kantautuu koskensoitto, jauhomyllyjen kolke ja kivenhakkuun kalke, välittyy koulujen ja kotiseurojen tunnelma. Kirjan sivuilta tervehtivät merkkihenkilöt ja persoonat, siirtolaiset vievät Amerikkaan ja Australiaan. Asukkaiden arki ja juhla esittäytyvät niin kansakunnan kovina aikoina kuin vakaan kasvun ja kiihkeän kaupungistumisen kausina.

Teoksen takakannen kuva.
Ylivieskan kivityön uranuurtaja Mikko Kivi (oik.) ja hänen poikansa, vasemmalta lukien Martti, Tauno, Sulo, Lauri ja Leuno, työmaallaan Ketunkalliolla (Kettukalliolla) 1930-luvulla. Edessä Tauno ja Lauri menslaavat kiveä: oikovat kiven reunat ja suoristavat kulmat vasaran ja kiilan avulla, jotta kivet sopisivat tiiviisti vastakkain. Takana Sulo Kivi näyttää vasaran ja taltan kanssa, miten reikä porataan kiveen. Kuvan om. Hannu Kivi. (Kuvan esittelyteksti sivulta 4.)

Jaakolan talo on ollut historiansa aikana monien merkittävien tapahtumien ja toimintojen keskipisteessä. Talossa on pidetty mm. Herättäjä-Yhdistyksen perustava kokous. Talossa ovat pitäneet majapaikkaansa venäläiset santarmit, suomalaiset sotilaat, nimismiehet ja poliisit. Jaakolan talo ja kestikievari ovat olleet myös matkailijoiden ja rahdinajajien tukikohtana sekä jääkäriliikkeen etappipaikkana. Lisäksi se on ollut aikanaan Kalajokilaakson suurin maatila, jonka omistuksiin kuuluivat saha, mylly ja meijeri.

Kirjan sivuilla kerrotaan talon mielenkiintoisista vaiheista, hauskoista sattumuksista ja eletystä elämästä, johon on kuulunut niin nousun kuin laskunkin vuosia. (takakansiteksti)

Takakannessa on kaksi kuvaa 1900-luvun alkupuolelta.

Vasemmanpuoleisessa kuvassa on Oulun poliisikomennuskunta Jaakolassa konikapinan aikaan vuonna 1932.

Oikeanpuoleisessa kuvassa on Herättäjäjuhlien ruokailu talon pihalla vuonna 1919.

Tarinoita Ylivieskasta Kankaan Teikonperästä:

Tarinat tältä kylältä pohjautuvat monilta kylässä asuneilta ihmisiltä kuulemiini juttuihin. Omat lapsuuden- ja nuoruuden muistot värittävät kerrontaa. Ne ovat tarinoissa mukana.

Kaukaa katsoja tietysti olen; olenhan ollut maailmalla vuosikymmeniä. Mutta tarinat elävät mielenperukoissa. Niissä ei välttämättä puhuta totta, mutta eipä valehdellakaan. Jos tarina on lukijan mielestä hyvä, hän saattaa ajatella; näinkin on voinut käydä, tuollakin tavalla on voinut asiat tapahtua. Useimmat muistikuvat, joista nämä tarinat syntyivät, ovat sota-ajalta ja sen jälkeen. Mutta pohjalla on siellä kylän syntymisen historiaa. Eppo-Pappa ja Sukkanevan raivaus. Kaiken kaikkiaan tarinat etenevät historiallisista tosiasioista kohti mielikuvitusten maailmoita. (Osa luvusta Lukijalle, s. 4)

(Toimittanut Kati Haapakoski. Ylivieska: Kantokylän maa- ja kotitalousseura.)

Kantokylä-kirja tallentaa yhteisön ja sen asukkaiden historiaa, suuria ja pieniä tapahtumia, esittelee entisiä ja nykyisiä ihmisiä, tekee tutuksi elämäntapoja ja kylän vaiheita. Sen koostamiselle oli nyt melkein viimeinen hetki. Vielä löytyi ihmisiä, jotka pystyivät kertomaan, miten kylä eli satakunta vuotta sitten. Myöhemmin kirjasta olisi tullut paljon laihempi, sillä moni muisto olisi jäänyt kirjaamatta.

Ylivieskan Kantokylä on muuttunut aikojen mukana. Kantokylältäkin on lähdetty työn perässä maailmalle: 1900-luvun vaihteessa monet matkustivat Yhdysvaltoihin. Osa jäi sinne, jotkut palasivat. Sittemmin asuinpaikat ovat löytyneet lähempää, eri puolilta Suomea. Enimmillään asukkaita oli noin tuhat, nykyisin noin kolmesataa.

Kylän elinvoima on silti säilynyt. Uusia taloja on rakennettu, ja kylälle on muuttanut lapsiperheitä. Maatalous on keskittynyt, ja tilakoko kasvanut.

(Osa Kati Haapakosken kirjoittamasta johdannosta, s. 5.)
Teoksesta Kantokylän sivuilla

(Kirjatoimikunta: Eero Huttunen, Juha Isokoski, Erkki Jylhä, Juha Raudaskoski, Tiina Seppälä ja Joonas Yliluoma. Ylivieska: Raudaskylän kyläyhdistys.)

Raudaskylä on joki- ja peltomaisemaan sijoittuva kaunis ja viihtyisä lähes 300 perheen kyläyhteisö. Kylä sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla Ylivieskan kaupungin itäisellä puolella noin viidentoista kilometrin päästä kaupungin keskustasta.

Raudaskylän kyläyhdistys on koonnut kylän historiatietoa ja valokuvamateriaalia kyläkirjoihin. Ensimmäinen osa (Raudaskylä – kylälukemisto) keskittyi kylän eteläosan talokohtaisiin tietoihin. Tässä itsenäisessä jatko-osassa on esitelty kaikki Raudaskylän talot valokuvin. Lisäksi kirjassa on tarinoita kylän ihmisistä, historiasta ja tapahtumista sekä satoja valokuvia eri vuosikymmeniltä. (takakansiteksti)

Kirja käsittää edellisen tapaan vanhan Raudaskoksen koulupiirialueen, mutta nyt enemmän Isokosken alueeseen painottuen. Ensimmäisen ja toisen kyläkirjan on tarkoitus täydentää toisiaan, mutta toimia myös itsenäisinä teoksina. (Osa luvusta Kirjatoimikunnan terveiset lukijalle, s. 3.)

Teoksesta Raudaskylän-sivuilla

(Toimitus ja taitto Joonas Yliluoma. Ylivieska: Raudaskylän kyläyhdistys.)

Raudaskylä erottuu paitsi kotimaakuntansa myös Suomen lukuisten kylien joukosta. Sen historialla on kylähistoriaksi poikkeuksellisen paljon tapahtumia, jotka kiinnostavat paljon laajemman alueen kuin oman kylän väkeä.

Vakituiset asukkaat Raudaskylään ovat tulleet 1600-luvun alussa. 1700-luvulla Isonvihan aikana seudulla venäläisiä kasakoita vastaan taisteli sissipäällikkö Raudas-Pekka. Raudaskylä tunnettiin myös paikkana, jossa valmistettiin rautaa.

Raudaskylän suurin nykyisyyteen vaikuttava kehitysvaihe alkoi 1920, jolloin kylään rakennettiin kansanopisto. tämän jälkeen saatiin seurata mm. yliopistoon johtavan oppikoulun perustamista, kylän tiilitehtaan perustamista, rautatieyhteyksien avautumista, puolustuslaitoksen koulutuskeskuksen väliaikaista toimintaa, kouluhallituksen ja vankeinhoitohallituksen evakkoaikaa kylässä, Lapinsodan väestön evakkoaikaa sekä kahteen otteeseen venäläisten sotavankien sekä Lapinsodan aikana saksalaisten sotavankien sotavankisairaala-aikaa. (Osa luvusta Raudaskylän erityispiirteitä.)

Tämä julkaisu esittelee Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan Ylivieskan seutukunnan – Alavieskan, Kalajoen, Merijärven, Oulaisten, Sievin ja Ylivieskan – rakennettua kulttuuriympäristöä ja – maisemaa, ja päättää samalla alueella vuosina 2002–2005 toimineen Vanhat rakennukset -hankkeen. Julkaisussa keskitytään ajallisesti jälleenrakennuskautta varhaisempaan aikaan, joskin uudemmistakin kohteista on esimerkkejä. Teoksen ajatuksena on paitsi esitellä alueen monipuolista ja rikasta rakennusperintöä, myös etsiä ja tuoda esille sen taustalla oleva historia ja kehitys.

Vanhat rakennukset -hankkeen keskeinen tavoite ja tehtävä oli inventoida alueen vanha rakennuskanta. Inventointi suoritettiin ja kerätyt tiedot on sähköiseen muotoon talletettuina toimitettu seutukunnan kunnille ja yhteistyötahoille. Tietoja voidaan hyödyntää mm. kaavoituksessa, maisemanhoidossa, kotiseututyössä ja matkailussa. Hankkeen kunnianhimoinen tavoite oli myös nostaa vanhojen rakennusten arvostusta ja edistää niiden säilymistä. (Ote johdannosta.)